Demon Bitch saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen kolmelle klubikeikalle
Marraskuussa tehdään jälleen raskaamman musiikin historiaa, kun Heavy Metal Thunderstrike tuo Suomeen Detroitista Yhdysvalloista saapuvan yhtyeen, joka tunnetaan omintakeisesta ja huippulaadukkaasta heavy metalistaan.
Demon Bitch on nähty Euroopassa festarikeikoilla vain harvoin. Heavy Metal Thunderstrike korjaa tilanteen kolmella klubikeikalla, jotka ovat Lahdessa, Joensuussa ja Jyväskylässä. Bändi esiintyy ensimmäistä kertaa Suomessa ja Pohjoismaissa, ja nämä ovat Demon Bitchin ainoat Euroopan-keikat vuonna 2026.
Yhtye on luonut taianomaista ja täydellisen omaperäistä musiikkia jo vuodesta 2011 lähtien. Jos bändin ensimmäinen täyspitkä albumi ”Hellfriends” järisytti heavy metal -maailmaa omintakeisuudellaan, sekoittaa uusi levy ”Master of the Games” pakkaa vielä enemmän. Bändi tarjoilee musiikkia, jossa kuulee neoklassisia melodioita, nopeita riffejä ja kaikkea maan ja taivaan väliltä. Jos esimerkiksi Queensrÿche, Crimson Glory, Mercyful Fate, Eternal Champion tai Manowar pyörivät soittimessasi, Demon Bitch ei tule pettämään!
Keikoilla esiintyy myös samoista jäsenistä koostuva White Magician -yhtye, jonka musiikissa voi aistia vaikutteita esimerkiksi bändeiltä Blue Öyster Cult, Mercyful Fate ja King Diamond. Mahtavan mystisestä, vuonna 2020 julkaistusta ”Dealers of Divinity” -levystä löytyy joka kuuntelukerralla uusia jippoja, joita kannattaa tulla korva tarkkana kokemaan.
Yhtyeiden välissä esiintyy Suomen hevikermaa, kuten Chevalier, Iron Griffin, Priester ja Angel Sword. Keikkakohtaiset esiintyjälistat alempana. Yhteistyössä Heavy Metal Thunderstriken kanssa From the Very Depths of Torvi ja Karelian Bloodshed.
Demon Bitch / White Magician Finland 2026:
19.11. Torvi, Lahti w/ Chevalier, Priester (Ennakkoliput: depthsoftorvi@gmail.com)
20.11. La Barre, Joensuu w/ Iron Griffin, Angel Sword
21.11. Ravintola Poppari, Jyväskylä w/ Iron Griffin, Angel Sword (Ennakkoliput: heavymetalts@gmail.com)
Demon Bitchin linkit: Bandcamp, Instagram, Facebook
White Magicianin linkit: Bandcamp, Facebook
Heavy Metal Thunderstriken linkit: Instagram, Facebook


