Demonurkka vol. 131 (vk 40/2019)

Demonurkka täällä taas! Uutena kirjoittajana Pasi Huttunen. Eräs savolaisperäinen päätoimittaja on kutsunut pohjoiskarjalaisia useasti ja aika ajoin täysin ansaitusti Suomen nurkkapatrioottisimmaksi porukaksi, joten tässä hengessä aloitan demonurkkailuni genrerajoista piittaamattomalla teemalla Pohjois-Karjala. Bändikolmikossa on joensuulainen Decrowned, kiihtelysvaaralainen Palesloth sekä lieksalainen Oksen.

Decrowned – ”Hansel’s Nightmare”

Joensuulainen Decrowned sukeltelee melodisella deathillaan synkkiin fantasia- ja satutunnelmiin. ”Hansel’s Nightmare” -demon tuotanto on ammattimaisella tasolla, ja vaikka tietty joensuulaisen uudemman heviskenen soundi puskee läpi, niin bändillä on selkeä oma ääni.

Decrowned on tuore bändi, perustettu vuonna 2017, ja bändin viime vuoden demo ”Weight of the Dark Sky” sai suitsutusta esimerkiksi Infernossa. Lupaavalta siis näyttää sekä aiempien näyttöjen että tämän käsillä olevan demon puolesta. Bändillä on runsaasti aikaa hahmotella tekemistään ja hapuilla suuntaansa, eikä homma varmaankaan jää taidosta tai tekniikasta kiinni.

Tietty tasapaksuus Decrownedin musiikin herättämiä tuntemuksia silti turhan paljon tasoittaa. Laulaja-basisti Miikka Hulmilla on laulutekniikkaa, mutta syvyyttä ja tulkintaa kaipaisin enemmän. Käytännöllisemmin ilmaistuna siis harjoittelua ja heittäytymistä. Kuuden kappaleen demo jättää myös toivomaan tämäntyyppiseltä eeppiseltä kokonaisuudelta joko selkeämpää dramaturgiaa tai karummaksi riisuttua ja suorempaa tykitystä.

Demon aloittava ”Hansel’s Nightmare” on tarpeeksi iskevä, mutta kappalekuusikosta kärkikastiin nousevat demon keskivaiheilla kuultava ”Fortress” ja hitaammin tunnelmoiva ”Darkwaltz”, jossa myös koskettimet saavat runsaasti tilaa. Sinänsä demo on tasaisen laadukas eikä notkahtele.

Demoa kuunnellessa harmittaa etenkin bändin edellisenä päivänä Cyhran lämppärinä heittämä keikka, jonka missasin. Kuulostaa siltä, että bändi toimisi livenä erinomaisesti, ja tulevia julkaisuja odottelee mielenkiinnolla.

https://giphy.com/gifs/hansel-and-gretel-qT2KEx4W9xUuk

Palesloth – ”Hallusensations”

Demon nimikappaleen intron indietunnelmointi johdattaa pahaa-aavistamattoman kuulijan rauhallisen maalaileviin tunnelmiin, ja sitten seuraakin potku kasseille, kun sludgevivahteinen junttaus polkaistaan vauhtiin. Vähän jotain Sepulturaakin tuntuu soundissa kuuluvan, eikä se tietenkään ole huono asia. Intensiteetti viritetään kuntoon heti alkuun.

Palesloth tulee Joensuun Kiihtelysvaarasta, ja jotain hiljalleen autioituvien rajaseutujen fiilistä on demolle onnistuttu hienosti taltioimaan. Kirjailija Heikki Turunen kuvaa eräässä runossaan pohjoiskarjalaista mielenmaisemaa: ”[K]aru hahmonsa täynnä kuolemaa uhmaavaa naurua”. Palesloth sekoittaa tähän soppaan aimo annoksen psykoottista karnevalismia, ja lopputulos on todella hienoa kuultavaa.

Bändi on eri muodoissaan toiminut koko kuluvan vuosituhannen, ja tietty hioutuminen kuuluu soitosta ja laulusta. Jonkinlainen viisasten kivi tuntuu nyt ”Hallusensationsin” myötä löytyneen. Omaleimainen ja vahva neljän biisin rypistys, jossa kokonaisuudesta muodostuu enemmän kuin osiensa summa.

Oksen – ”Vihan vanhin voima”

Lieksalainen, vuonna 2010 perustettu Oksen nimeää itsensä bläkkisbändiksi, mutta black metal kuuluu lähinnä asenteena ja siinä, että saatana on vahvasti mukana lyriikoissa.

Itse musiikki sukeltelee hidastempoisen kiehtovalla tavalla jossain doom metalin ja melankolisen rockin tahmaisen harmaissa, jumittelevissa välimaastoissa. Sanoitukset ovat psykedeliaan vivahtavia, kristillisestä perinteestä ammentavia happoisiin avaruusmatkoihin syöksyviä tunnelmointeja, joihin säröinen ja tunkkainen soundi tuo oman hienon leimansa. Mieleen tulee esimerkiksi Mana Mana, vaikka edesmenneen Jouni Mömmön kulttimaineeseen nousseen bändin tasolle Oksen ei ihan nouse.

Oksenin musiikki lämmittää mieltäni paristakin syystä. Soundissa kuuluu Pohjois-Karjalan happoisemman laidan marginaalisempi kulttuurihistoria, mutta lisäksi bändin muodostava kaksikko, Alkio ja Apotti, tykittelivät aiemmin bändissä nimeltä Flauros. Heiltä kuulin vuosina kivi ja kirves ensimmäisen bläkkiskeikkani Joensussa vanhassa Kerubissa. En muista keikasta paljoakaan, mutta sen muistan, että bläkkiksessä oli siihen aikaan vielä aito vaaran tuntu, joka teki teiniin vaikutuksen.

Tämä tuttuus ei silti sokaise minua jättämään huomiotta sitä, että jossain määrin demon tuhnuisuus on tarkoituksellinen tyylillinen valinta, mutta jossain määrin se tuntuu myös häiritsevänä keskeneräisyytenä, joka etäännyttää synkeistä fiiliksistä, joita tällä musalla selvästi yritetään herättää. Kolmen kappaleen demosta ”Linnut ja luut” saa ajatukset ja tuntemukset parhaiten siivilleen. ”Saatana”- ja ”Varjokas” -kappaleissa ote lipsuu.

Tällä viikolla laitetaan kovatasoisesta skabasta huolimatta selvin lukemin jatkoon Palesloth. He kilpailevat paikasta vuoden 2020 Nummirockiin.

Mikäli mielit yhtyeesi kanssa Demonurkan syyniin, tyrkkää demosi meille: http://kaaoszine.fi/demoupload/