DevilDriver – Beast

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 19.2.2011

Yksi alkuvuoden odotetuimmista metallijulkaisuista monelle on Roadrunner Recordsin metallijyrän DevilDriverin uusi ”Beast” lalbumi. Tällä hetkellä neljä levyä julkaissut groove/thrash-metal poppoo päästää uusimman paholaisensa valloille 22. päivä helmikuuta ja luvassa on jälleen kerran tuutin täydeltä groovaavaa metallia.

”Beast” tarjoaa tuttua ja turvallista DevilDriveria 12 kappaleen verran, joka ei jälleen kerran jätä ketään kylmäksi. Vaikka bändin imago tuntuukin jäävän vokalisti Fafaran harteille/taakse, nousee soittajat instrumenttinsa siivillä tukevalle jalansijalle ”Beast” albumilla. Soitanta on kehittynyt uudelle levylle musiikkityylilleen uskollisena ja albumin aloitusraita ”Dead To Rights” osoittaakin heti kaapin paikan ja suorastaan vangitsee kuuntelijan. Hyvänä lisänä bändi on säveltänyt metallicoverin kantribändi 16 Horsepowerin laulusta ”Black Soul Choir”. Eniten itselle kolahtaa rumpali John Boecklinin työskentely. Herra jaksaa värittää biisejä erinäisillä filleillä, eikä sorru jatkuvaan tuplabasari myllytykseen, jota kipaleisiin olisi helppoa puurottaa. Nopeita riffejä ja sooloja kyllä löytyy, joten tasapaksusta basarijytinästä ei siis ole pulaa. Lyriikat ovat pitkälti agressiivisia ja vihaisia kuten jo biisien nimistä ”Shitlist”, ”You Make Me Sick” ja ”The Blame Game” voi helposti päätellä.

Roadrunner Recordsilta löytyy monta kovaa bändiä rosteristaan, eikä DevilDriver todellakaan jää niiden jättiläisten varjoon. ”Beast” kolahtaa ainakin itselle, ja erottuu positiivisesti edukseen mm. Slipknotista, Megadethistä tai muista Roadrunner Recordsin artisteista. Kuten suurimmalla osalla yhtyeistä, myös DevilDriverilla biisit toimisivat varmasti parhaiten livenä ja osa kappaleista suorastaan huutaakin mosh- ja circlepittiä. Nähtäväksi jääkin tekeekö DevilDriver jälleen uuden maailmanennätyksen circlepitin koossa Downloadissa. Tämä on sitä groovaavaa metallia parhaimmillaan ja osoittaa, että DevilDriverin parhaat päivät ovat vasta edessäpäin. levyä voisikin suositella välipalaksi kaikille, jotka tällä hetkellä odottelevat uutta Machine Head albumia. Ei muuta kuin CD soittimeen ja päätä pyörimään!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

9/10

Kappalelista:

1. Dead To Rights
2. Bring the Fights (To The Floor)
3. Hardened
4. Shitlist
5. Talons Out (Teeth Sharpened)
6. You Make Me Sick
7. Coldblooded
8. Blur
9. The Blame Game
10. Black Soul Choir
11. Crowns Of Creation
12. Lend Myself To The Night

www.devildriver.com

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Antti Nurmikoski

Luetuimmat

Uusimmat