DevilDriver – Winter Kills

Perinteisesti musiikki sieltä kaikkein raskaimmasta päästä ei varsinaisesti ole vanginnut minua pauloihinsa. Jatkuva täysillä paukutus yhdistettynä pelkästä huudosta koostuviin vokaaleihin käy kuunnellessa hieman ironisestikin tylsäksi.

Kaliforniasta lähtöisin olevan DevilDriverin groovea ja tätä häpeilemätöntä raskautta yhdistelevä tyyli on kuitenkin aina iskenyt minuun kuin kirves. DevilDriverin tahtiin on helppo takoa jalkaa, heiluttaa tukkaa tai veivata ilmaskittaa. Vokaaleissa on aina pysytelty raa’an aggressiivisen tulkinnan puolella, eikä äänimaailmakaan ole koskaan livennyt liiaksi melodisen tai erityisen teknisenkään puolelle. Mukana on silti ollut aina tiettyä tyylittelyä, jonka avulla soitanta on pysynyt riittävän tarttuvana. Metallipuritaanien mielestä meno saattaa olla jopa liiankin popahtavaa.

Orkesterin tuorein kiekko ”Winter Kills” ei varmasti saa näitä edellä mainittuja ihmisiä vakuuttumaan. Toisaalta se ei myöskään tuota suoranaista pettymystä orkesterin tuotannosta pitäville. Kyseessä on ns. peruslätty. Sellaisia peruslättyjä on vaikea vihata, koska meininki on taattua laatua. Toisaalta kasvua, muutosta, lisäyksiä tai yllätyksellisyyttä odottaneet pettyvät. Kukaan ei varsinaisesti häviä, mutta ei kyllä voitakaan.

Kaipailen suosikkiyhtyeideni uusilta albumeilta toista kahdesta asiasta: joko musisoinnin kehitystä/hienovaraisia lisämausteita tai vaihtoehtoisesti vanhalla kaavalla tehtyä hyvää uutta musiikkia. ”Winter Kills” on istunut hyllyssäni nyt muutamia viikkoja. Kuuntelin sen alunperin innostuksissani muutamaan otteeseen läpi, mutta sen jälkeen en tuntenut kertaakaan halua tai tarvetta lisäkuunteluun, en edes yksittäisten kappaleiden kohdalla, saati koko levyn. Jopa nyt veivatessani levyä läpi halusin jatkuvasti vaihtaa koneeseen yhtyeen aiempaa tuotantoa, joka on tyylillisesti lähes identtistä mutta jollakin kuvaamattomalla tavalla parempaa. Iskevämpää.

Huono albumi ei ole kyseessä. Kaikki sävellyksistä, soitannasta ja miksauksesta lähtien on taattua ammattimiesten tavaraa. Tämä ammattimaisuus on kuitenkin johtanut yhtyeen ansaan. Myyvä tyyli on löydetty, mutta nyt siitä ei ehkä enää uskalleta poiketa, eli kaikki yhtyeen materiaali tehdään kuin yhdestä muotista. Pahin pettymys albumien kanssa ei ole koskaan yksioikoinen surkeus, vaan tylsistyttävä keskinkertaisuus.

Levyn parhaiksi paloiksi jäävät Pantera-hengessä polkeva ”Ruthless”, raadollisesti potkiva ”Tripping Over Tombstones” ja yhtyeen coverointi AWOLNATIONin ”Sail” -kappaleesta. Muuten levy valitettavasti rullaa ohi liian helposti unohdettavana. Jos et kaipaa mitään muuta kuin lisää samaa tuttua DevilDriveria, ”Winter Kills” varmasti tyydyttää pahimman nälkäsi, mutta siinäkään tapauksessa luvassa ei valitettavasti ole mitään tajuntaasi räjäyttävää.

6/10

Kappalelista:
1. Oath Of The Abyss
2. Ruthless
3. Desperate Times
4. Winter Kills
5. The Appetite
6. Gutted
7. Curses And Epitaphs
8. Carings Overkill
9. Haunting Refrain
10. Tripping Over Tombstones
11. Sail

Kirjoittanut: Pekka Nyrhinen

Kommentoi julkaisua