DevilDriverin Dez Fafara entisen bändinsä parantuneista väleistä: ”En poissulje uutta musiikkia Coal Chamberin kanssa”

DevilDriverista nykyisin tunnetun laulajan Dez Fafaran toinen yhtye julkaisi vuonna 2015 viimeisimmän, ”Rivals”-nimisen albuminsa ja keikkaili levyn tiimoilta kahden vuoden ajan, kunnes bändin jäsenten välit menivät sotkuun, ja yhtye päätti lopettaa toimintansa. Tuoreessa Metal Hammerille antamassaan haastattelussa Fafara on todennut, että yhtyeen jäsenet ovat sittemmin saaneet selviteltyä välejään. Fafara myös paljastaa, että bändissä on tällä hetkellä asiat kohdallaan. Vaikka laulaja on aiemmin toistuvasti sanonut, ettei hän enää aio julkaista uutta musiikkia Coal Chamberin kanssa, on ääni kellossa hieman muuttunut. Tänä päivänä muusikko ei enää sulje täysin pois sitä mahdollisuutta, että Coal Chamber julkaisisi uutta musiikkia, vaikka hänen fokuksensa onkin tällä hetkellä DevilDriverissa. Fafara valaisi haastattelussa Coal Chamberin tämän hetkistä tilannetta seuraavasti:

”I’m not gonna say yes or no. I’m not gonna say no, because we’ve all spoken. The main thing for me is that the relationship is all good after numerous fallouts in the beginning and after sone stuff went horribly wrong when we got back together to release [2015 comeback album] ’Rivals’. The vibe in that camp is very cool at the moment, and we all have each other’s backs. I wouldn’t put it past us, but right now I’m definitely concentrating on .”

Kommentoi julkaisua