Disturbed-vokalisti kertoo yhtyeensä tulevasta albumista

Kirjoittanut Vilma Ala-Koukkari - 4.7.2015

Disturbed 2015Pitkään hiljaisuudessa pysytellyt Disturbed palaa neljän vuoden mittaiselta tauoltaan uuden, ensi kuussa julkaistavan ”Immortalized” -nimisen albuminsa julkaisun myötä. Yhtyeen vokalisti David Draiman päätyi hiljattain Mötley Crüesta tutun Nikki Sixxin juontaman ”Sixx Sense” -radio-ohjelman haastatteluun, ja kertoi hieman uuden albuminsa tyylisuunnasta, sekä syistä viimeaikaiselle päätökselleen jättää sosiaalinen media taakseen.

Kun päätös uuden albumin tekemisestä alkoi varmistua, bändi päätyi pikkuhiljaa miettimään levylleen uutta tuottajaa. Yhtye tiedosti haluavansa lähteä laajentamaan musiikillista tyylisuuntaansa sekä äänimaailmaansa voimakkaasti, ja halusi näinollen löytää mahdollisimman luovan tuottajan, jonka kanssa etenkin kemiat sekä ajatusmaailma kohtaisivat. disturbed immortalizedBändi on sittemmin viettänyt aikaa esimerkiksi Mötley Crüen sekä Metallican kanssa työskennelleen Bob Rockin, sekä Linkin Parkin ja Green Dayn levyjä tuottaneen Rob Cavallon kanssa.
Lopulta levyn tuottajaksi valikoitui kuitenkin Kevin Churko, jonka taustalta löytyy niin In This Momentin, Ozzy Osbournen, Five Finger Death Punchin kuin Papa Roachinkin albumeiden työstöä. Draimanin sanojen mukaan valinta syntyikin juuri Churkon sekä bändin välisen rennon ja luonnollisen ilmapiirin perusteella. Nähtäväksi jää, minkälaisen muutoksen Kevin yhtyeen musiikilliseen suuntaukseen tuo.

Draiman kertoo kirjoittaneensa albumin tulevat sanoitukset yhdessä yhtyeen kitaristi Dan Doneganin sekä rumpali Mike Wengrenin kanssa. Sanoitussessio suoritettiin kaikessa rauhassa samojen seinien sisällä, ja lyriikoihin onkin pistetty paljon aikaa sekä vaivaa, Draiman sanoo. Tulevan albumin ensimmäinen sinkku, ”The Vengeful One”, julkaistiin vain vajaat pari viikkoa sitten, jonka jälkeen se on saavuttanut jo miltei kaksi ja puoli miljoonaa katselukertaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Draiman kertoo samassa haastattelussa lisäksi taustoja taannoiselle päätökselleen lähteä Twitteristä. Mies kertoo vuosikausien ajan yrittäneensä jatkuvan vuorovaikutuksen kautta olla faniensa silmissä tarpeeksi viihdyttävä ja monipuolinen, tarkoituksenaan tuoda heille hyvää mieltä tai saada heidät oppimaan jotain maailman menosta. Jatkuva solvaaminen sekä vähättely aiheesta kuin aiheesta kuitenkin sai lopulta miehen miettimään, onko paljon aikaa vievän sosiaalisen median miltei tulokseton pyörittäminen hänen oman aikansa hukkaamisen arvoista. Tarpeeksi nähneenä David kiteyttääkin kaiken lauseeseen ”I’m done being anybody’s punching bag”, ja kertoo lisäksi loppuun tajunneensa, että loppupeleissä faneille on luultavasti tärkeämpää nähdä hänet lavalla vetämässä keikkoja. Sittemmin Draiman kertookin pystyneensä viettämään enemmän aikaa perheensä kanssa.

Bändin uusi albumi, ”Immortalized”, julkaistaan elokuun 21. päivä Reprise Recordsin kautta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat