Ei mitään pullonpyörittelyä… – arviossa Poison Whiskyn ”Bottlekill”-mini-LP
Vanhan liiton jyrärock-karjujen kansainvälinen voima-trio, Poison Whisky, tyhjentää lekan kuuden biisin napakalla mini-LP:llä ”Bottlekill”. Laulaja-basistin virkaa yhtyeessä hoitava Taneli Jarva (Sentenced, Impaled Nazarene, The Black League jaT. Jarva & The Dark Place) ja kitaristi-taustalaulaja Maike Valanne (Faff-Bey, The Black League jaTerveet Kädet) yhdessä rumpali Christian Schäferin kanssa ovat saaneet kasaan vivahteikkaasti tuuttaavan lyhytsoiton, jolla tuntuu kiteytyvän herrojen kypsemmät korkea-oktaanisen rockin, alku-heavyn, hardcoren ja punkin ambitiot monipuolisesti kompaktissa paketissa.
Ilkeästi jylisevällä basso-introlla alkava, Witchfinder General -vivahteinen ja raskassoutuinen doom-leiskautus ”Skeleton Dream” on yllättävän seesteinen avausnumero, mutta se toimii mainiosti laukaisualustana kokonaisuudelle. ”Diet Of Worms” pistää sitten eri tavalla tarvittavan määrän kierroksia koneeseen Jarvan kurlatessa mullan makuisia vokaaleja tapakristittyjen kiusaksi. Lainabiisiosastolta saadaan sitten jo kunnon puhuria homman taakse The Exploitedin ”Politiciansin” toimiessa erinomaisesti päivitettynä tunnelmankohottajana ja rehvakkaana Arkadianmäen tunkion aikaansaannosten vastaisena mielenilmaisuna ja miksei myös kansainvälisempänäkin protestilauluna. Turun omalle lapasenomaiselle pukumiehelle tunteella kajahtavista terveisistä ennen kitarasooloa irtoaa plussapallo.
Italialaisen hardcoren kulttiyhtyeen, Bloody Riotin, vuoden 1983 ”Naia De Merda” saa myös jalan vippasemaan ja slam dancet pystyyn vaivatta. ”Death Wish” lyö konstailematta vanhojen hyvien aikojen Motörhead-vaihteen päälle, mikä luonnistuu tältä ryhmältä kuin unissaan. Danzigin ”Dirty Black Summerin” pohjolan serkku, ”Under This Sun”, sisältä Schäferilta maukkaasti groovaavan rytmityön ohessa tappavan siistiä ride-kilkuttelua, josta tulee mieleen Black Oak Arkansasin, Mountainin ja Grand Funk Railroadin perin juurin klassinen Amerikan mallin boogie. Kaikki se välittyy hyvin blandattuna keitoksena, jonka päällä Jarvan tunnistettava kuolon-baritoni luo oman hyytävän tunnelmansa.
Petri Majurin lujalla kokemuksella käsityönä vuoltu ja nikkaroitu äänimaisema sisältää kaikessa pelkistyneisyydessään kaiken tarpeellisen eikä mitään ylimääräistä. Vaikka ”Bottlekill” jäisi pelkästään väkijuomapullon perien hörsimisen juhlalliseksi kuvaelmaksi, ei se olisi ollenkaan heikko päätepiste hienon rähinäryhmän taipaleelle.
