Ei-toivottu henkilö: Arvostelussa Exoduksen ”Persona Non Grata”

Kirjoittanut Markku Siira - 13.11.2021

Kalifornian Richmondissa vuonna 1979 perustettu thrash-legenda Exodus julkaisee yhdennentoista studiolevynsä ”Persona Non Grata” 17. marraskuuta. Edellinen pitkäsoitto ”Blood in, Blood out” ilmestyi jo vuonna 2014. Albumi on toinen laulaja Steve Souzan yhtyeeseen paluun jälkeen. ”Persona Non Gratan” oli tarkoitus ilmestyä jo kuluvan vuoden kesällä, mutta julkaisua lykättiin rumpali Tom Huntingin syöpäsairauden vuoksi. Itse äänitykset tapahtuivat syyskuun 2020 ja tammikuun 2021 välillä.

Aloitusraita ja nimikappale ”Persona Non Grata” lähtee liikkeelle hypernopealla kitaralla, jonka seuraan liittyvät vastaavanlaiset rummut. Väliosa toistaa alun mantraa ja kertosäe on kylmän toteava. Itse biisi kokonaisuutena ei tarjoile mitään erityisen mieleenjäävää. ”R.E.M.F” alkaa sekin kitararaastamisella, jota jäljestää toimiva ja tehokas A-osa. Kitarasoolot menevät toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Viisu on ytimekäs, mutta jää hieman kesken. ”Slipping into Madness”– kappaleen alku on uhkaava. Väliosa johtaa sujuvasti kertosäkeeseen, jossa muutetaan tahtilajia ja huudetaan biisin nimi pysyvästi kuulijan korvaan. Alkukuvion toistaminen renkutuksen puolivälissä tuntuu turhalta.

Elitistissä” muu orkesteri seuraa orjallisesti kitarakuvion rytmiikkaa. Biisin väliosa on kuin 70-luvun brittipunkkia. Molemmat kitarasoolot tukevat onnistuneesti toisiaan, vaikka ovatkin hyvin erilaisia. ”Prescribing Horrorin” aloituksen tunnelma on jälleen synkkä. Kitara jyrää todella mainiosti. Efektit ovat poikkeuksellisen suuressa roolissa: Kirkonkellot kumisevat taustalla ja vauva itkee kaukaisuudessa. Kuulija yllätetään myös tavallista suoremmalla rytmimaailmalla. ”The Beatings will continue (until Morale improves)” on raivoisa nopea rykäisy, joka toimii loistavasti. Pikakiväärilaulu ja kompakti soolo pitävät homman simppelinä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

The Years of Death and Dyingin” A-osa suorastaan vyöryy eteenpäin. Kertosäe on melodinen, kuten on myös sen laulukuvio. Tiluttava kitarasoolo tuntuu jääneen yli jostain toisesta kappaleesta. ”Clickbait” iskee heti alkuun äänivallin ilmoille koko bändin voimin. Ennen siirtymistä A-osaan mennään vahvasti HC:n merkeissä. Kertosäkeessä puolestaan seikkaillaan Anthraxin sointumaailmassa. Lopun lyhyttä kitarasooloa seuraa toinen lyhyt soolo. ”Cosa Del Pantano” on minuutin mittainen intro seuraavalle kappaleelle. Akustinen kitara soittaa kaunista kuviota, jonka soinnissa ei voi välttyä kuulemasta Led Zeppeliniä.

Lunatic Liar Lord” on levyn pisin biisi. Alun akustisen herkkyyden jälkeen siirrytäänkin pian taas raivoamaan. A-osa on perinteistäkin perinteisempää thrashia, mutta kappaleen puolivälissä hypätään yllättäen progensekaisen sludgen kelkkaan. Kitarasooloja on biisin luonteeseen nähden turhan monta, mutta muutoin ”Lunatic Liar Lord” on yksi levyn parhaista. ”The Fires of Division” on perus-Exodusta alusta loppuun. Melodisuus tasapainottaa death metal- mentaliteetilla eteenpäin vyöryvää äänimuuria. Vaikka Iron Maiden– terssikitara yllättääkin lopussa, niin yllätyksiä olisi kaivannut enemmänkin. Albumin päättävä ”Antiseed” poljetaan käyntiin bassorummulla ja sfääreissä seikkailevalla kitarakululla. A-osassa riittää vauhtia ja kertosäe houkuttaa mölyämään mukana. Vanha kunnon Prong muistuttaa soinnissa olemassaolostaan aika ajoin. Vaikka ”Antiseed” tehtävänsä perustellusti hoitaakin, niin parempikin valinta levyn päätöskappaleeksi olisi ehkä löytynyt.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Persona Non Grata”- albumi on parhaimmillaan lyhyissä biiseissä. Muovisenoloiset rumpusoundit ja lähes poikkeuksetta tyhjänpäiväiset kitarasoolot (tekniikkaa yllin kyllin, muttei sisältöä) häiritsevät paikoin, mutta eivät siinä kuuluisassa pitkässä juoksussa pilaa kokonaisuutta. Monotonisen hakkaavaan laulutyyliin tottuu alkukyllästymisen jälkeen ja koko rytmi- ja ääniuniversumi alkavat hypnotisoimaan kuulijaa mitä pidemmälle levy etenee. ”Persona Non Grata” ei maailmaa mullista. Mutta ei sen tarvitsekaan. Homma kuitenkin toimii.

8/10

Kappalelistaus:

1. Persona Non Grata
2. R.E.M.F
3. Slipping into Madness
4. Elitist
5. Prescribing Horror
6. The Beatings will continue (until Morale improves)
7. The Years of Death and Dying
8. Clickbait
9. Cosa Del Pantano
10. Lunatic Liar Lord
11. The Fires of Division
12. Antiseed

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat