Elegantin tyylikäs ja tummanpuhuva – arviossa T. jarva & The Dark Place-yhtyeen ”Post Festum”

Muutaman vuoden ”hautomassa” ollut bändiprojekti nimeltä T.Jarva & The Dark Place on viimein saanut uunista ulos ensimmäisen täyspitkän albuminsa. ”Post Festum”-nimeä kantava debyyttialbumi ei välttämättä tarjoa suuria yllätyksiä yhtyeen live-esityksiä nähneille tai aiempia singlelohkaisuja kuulleille. Sen sijaan T. Jarva & The Dark Place nokkamies Taneli Jarvan aiempiin edesottamuksiin, kuten esimerkiksi Sentencediin, Chaosbreediin tai Poison Whiskeyyn tutustuneille, materiaali saattaa olla hyvinkin uudenlaista. Toisaalta ”Post Festum” on sielultaan hyvin tummansävyistä, siinä missä vaikkapa Jarvan pitkäaikainen The Black League-yhtye keveimmillään. 

Tarkkakorvaisimmat ovat saattaneet siis kuulla enteilyjä Jarvan nykyisen yhteen The Dark Placen tyyliin esimerkiksi The Black Leaguen ”Doomsday… Now!” EP:llä vuosituhannen alussa. Silti se rosoisuus, mitä The Black League aikanaan tarjoili on T. Jarva &The Dark Placen musiikissa pääasiassa noiduttu tiehensä. Tilalla on jopa jonkin sortin kauneutta sekä hyvin seesteistä sielunmaisemaa musiikin muodossa. Materiaali kuulostaa nimittäin siltä, kuin päällikkö Jarva olisi puhjennut kukkaan musiikillisesti aivan uudella tavalla. 

”Post Festum” tarjoilee kokonaisuutena raikkaita melodioita ja tummanpuhuvaa bassosoundia. Basso soi niin instrumenttina, kuin myös itse vokalistin äänessä hyvin elegantisti, kun taas särö- tai sähkökitaroita ei albumilla ole hyödynnetty, vaan musiikin teho perustuu hyvin orgaaniseen lähestymistapaan, eli akustisuus edellä. Taidemusiikistakin piirteitä lainaavan ”Post Festum”-albumin tenhossa raskain instrumentti on todennäköisimmin itse vokalisti Jarvan ääni tai esimerkiksi tyylikkäästi hyödynnetyt sellot. Siis siinä kaikkein positiivisimmassa mielessä.

Albumi on läpeensä tyylikäs kokonaisuus yhdeksällä kappaleellaan, ja herättää mielenkiinnon oitis. Osittain mielenkiinto herää ehkä siksi, että laulaja on äänenä tuttu ja osittain myös siksi, että laulu on sielukkaasti läsnä varsin vahvasti läpi albumin. Suurin teho albumilla piilee kuitenkin tasavahvassa sävellystyössä, joka aukenee useampien kuunteluiden myötä yhä paremmin. Useita kertoja putkeen kuunneltuna teho saattaa kadota, mutta esimerkiksi ”kerran päivässä”-annoksena albumi saa mielen rauhoittumaan ja seestymään toden teolla. Ja jopa laulamaan mukana etenkin kertosäkeiden tarttuvia lyriikoita. 

Pääasiassa mollivoittoinen albumi sisältää siis useita mahtavia biisejä, kuten albumin avaavat aiemmin singleinä julkaistut ”Golden Girl”, ”Venus Is High” ja ”Calamity”. Suurin yllätys lienee duurivoittoinen, mutta ironisen tekstin omaava ”Bride Of Jesus”. Muita ehdottoman mainitsemisen arvoisia ovat synkkyydessään ihana ”Can’t Let Go”, itämaisen mystisillä melodioilla operoiva ”Mercy Curse” ja albumin päättävä, todella tyylikkäästi melodinen sekä lyyrinen ”January’s Child”.

Kun ”Post Festum” albumin laittaa soimaan, kannattaa varautua kysymään itseltään ”mitä ylipäätään on musiikki”. Varsinkin, jos omat musiikilliset mielleyhtymät tiedostaa jollain tavalla kapeammiksi. T. Jarva & The Dark Place on taikonut albumikokonaisuuden pitkälti ainakin Nick Cave & The Bad Seedsin synkeän, rennon ja aavemaisen rockin hengessä. Elegantti ja osittain myös goottimainen tunnelma ei esittele albumilla ihmeellisiä taikatemppuja, mutta tuotannon taso kokonaisuudessaan on julkaisulla ihailtava ja inspiroiva.