Elonkerjuu löysi uuden vokalistin

Ilman Lauri Tähkää jatkava on löytänyt uuden keulakuvan. Entisellä kokoonpanolla jatkava orkesteri ei kuitenkaan paljasta vielä uuden vokalistin nimeä. Mutta, bändin kotisivujen mukaan uusi laulaja on Pohjanmaan poikia. Lue lisää nähdäksesi yhtyeen virallinen viesti aiheeseen liittyen.

Täällä me ollahan etsitty lattialankkujen alta, katteltu vinttikomerosta, syynätty maakellarin kätköjä, haisteltu jalanjälkiä, nuuhkittu ja hosuttu kielet pihalla kuin ajokoirat. Aina välillä on oltu lymyystä, kymmentä tikkua laudalla, kattomunaa ja mustaa miestä. On etsitty toisiamma etsimällä. On tiiraaltu kivien ja kantojen alle. Mullistettu kannot kasalle, heitelty toisiamme rahkasammaleella, ihmetelty palleroporojäkälän kovuutta. Kiivetty innostuksis perse erelleä puuhun, huojuttu kuusen larvassa ja ihailtu näkymää. Nelistänsä aloitettiin leikkiminen, kun lopetttiin, meitä olikin yllättäen viisi.

Voin ilokseni kertoa että Elonkerjuun viides jäsen on löytynyt! Tuos se makaa testisohvalla raukeanan ja onnellisena. Kaikkensa antaneena. Ollahan tutustustu pidemmän kaavan mukaan. Oikeen sellaanen komiavartinen, ihmisenmoinen, hyvä ääninen soittajan planttu tuo näyttää olevan. Tuo tuleva keulakuva on soittanut meille biisejänsä, jammannu akustisen kanssa, lanteet on vatkannu ja me ollahan haukottu henkeä hangonkekseinä.

Voiko tuollaasia oikeasti löytyä Etelä-Pohjanmaalta? Näköjään.

Me käyrähän vielä moottorikelkkasafarilla, lumikengittelemässä ja juomas porukalla poronkusta. Sen jälkeen tullahan viisikkona ihmisten ilmoille. Me ollahan valmiita, valmiita koittamaan, valmiita soittamaan, valmiita loistamaan, – tulevaisuus näkemään!

Kommentoi julkaisua