Enemmän viihteellinen kuin hengellinen: arviossa Persefonen “metanoia”

Andorran erikoinen, progebändi Persefone latasi edeltävällä “Aathma”-levyllään odotukset kattoon. Annos Cyniciä, annos henkisyyttä, kaksi annosta hieman deathcoren katkuista kiemuraista progea ryyditettynä uskomattomalla soitannalla. 

Tämä tarjosi pitkäksi aikaa pureskeltavaa. Levyn neliosainen loppueepos sai tuntemaan kuin olisi oppinut jotain uutta elämästä. Harvoinpa näin käy, mutta musiikin herättäminä tällaiset tuntemukset ovat toki aivan toivottuja.

Uutta levyä odoteltiin viitisen vuotta, ja bändi kuulostaa tänä päivänä jotakuinkin samalta.

Edellistä levyä luonnehdittiin KaaosZinellä kollegan toimesta ylitsepursuavaksi progepornoiluksi, johon voin osaksi yhtyä. Progehermoni on virittynyt samanlaiselle taajuudelle: parhaimmat progesävellykset tehdään isolla kunnianhimolla, mutta annetaan myös kuulijalle tilaa hengittää yksinkertaisempien osioiden aikana.

Uuden “metanoia”-nimeä kantavan julkaisun aikana ei hengähdetä, vaikka bändi vaikuttaakin meditaation saloihin perehtyneen. Henkisyyden teemoilla on edelleen suuri osuus bändin estetiikassa ja sanoituksissa.

Höyhenenkevyt introbiisi leijailee Leprousin laulajan Einar Solbergin äänen kantamana ja lupailee hienoa henkistä matkaa. Kakkosraita “Katabasis”, jolla Solberg myös vierailee, viskaakin oletukset kaivoon heti kättelyssä ja polkee todella tiukalla riffillä päälle.

Todella tiukkoja riffejä, niitä levyllä piisaakin. Riffinnälkäiset metallimieliset, tämä on teille. Mutkikkaat ja samalla törkeän intensiiviset riffit ovat ehdottomasti tämän levyn parasta ydintä. 

Koherentit biisikokonaisuudet, levyn rytmitys ja ylipäätään kunnollinen tarttumapinta, ne jäävät unholaan. Pari ensimmäistä kuuntelukertaa jättivät montun auki kysyessäni itseltäni, enkö tosiaan tuntenut mitään tunnetta tunnin mittaisen levyn aikana.

Löytyi levyltä lopulta tunnetta ja taiteellisia tavoitteitakin, mutta ne tuppaavat hukkumaan täysin ylimääräisen soitannallisen briljeeraamisen alle. 

Yhdeksi ongelmaksi nousi rumpusovitusten yliampuvuus. Rumpali Sergi Verdeguer Moyanon työskentely on toki upeaa ja silkka kappaleiden monimutkaisuus herättää hämmästystä siitä, kuinka rumpali mahtaa muistaa kaiken tämän soittaessaan. Rummut on miksauksessa nostettu nykyisen trendin mukaisesti todella korkealle. Tähän kun yhdistetään jatkuva filleillä tulittaminen, jää hienoimmat riffit ja sinfonisetkin elementit paitsioon.

Kaikki tämä kohkaaminen ja jatkuva poukkoilu on tosin myös hirmuisen viihdyttävää. Ehkä bändin toivomaa henkistä matkaa ei tästä saatu aikaiseksi. Henkiset matkat sikseen, kuunnellaanpa tunnin verran täysin levotonta ja hurjaa soitantaa. Riffit levyllä kuulostavat nimittäin alituiseen sille, että ne lentäisivät soittajaansa karkuun äänen nopeudella. 

Albumi sisältää pari kerrassaan hienoa kappaletta. Kolmas kappale “Architecture of the I” on levyn fokusoituneempaa päätyä, jolla kuuluu reilusti myös Cynicin DNA. Kappaleen puolivälin tienoilla kuullaan niin moshattavaa riffiä, että huomasin haikailevani keikalle kuulemaan tätä tykittelyä. Tämän jälkeen suunnataan eteerisemmille vesille, ja loppupää on aidosti tunnelmallista ja hienoa progressiivista metallia.

Toinen vahva esitys on “Aware of Being Watched”, joka alkaa yllättävän paljon Halloween-elokuvan teeman kuulostavalla syntikkamelodialla. Ylle sovitetut uljaat naislaulajan vokaalit ovat varsinainen hengen nostattaja. Kappale tiivistää hyvin Persefonen ytimen niin hyvässä kuin pahassa.

Välillä nojataan jazzahtaviin juoksutuksiin, sitten laitetaan perään raskasta riffiä, sitten spontaanit naurut herättävää pirteää kitaralickiä. Tunnelma vaihtelee yhdestä toiseen valehtelematta noin 15 sekunnin välein. Naislaulaja palaa kappaleen lopuksi vielä muistuttamaan, miten jäin kaipaamaan häntä ja lukuisia muita hukkaan heitettyjä ideoita. “Aware of Being Watchedin” ja oikeastaan muidenkin levyn biisien suurin heikkous on siinä, ettei yhtäkään ideaa viedä ihan maaliin asti.

Persefone erottuu progemetallin kentällä sillä, että lähestulkoon kukaan ei kirjoita näin äärimmäisen polveilevaa materiaalia. Jos kirjoittaa, vinkkaa toki.

“Metanoia” on levynä viihdyttävä, mutta harvinaisen turhauttava. Jokainen kappale sisältää vähintään kaksi erittäin hyvää biisi-ideaa, mutta ne hukkuvat tarpeettoman kikkailun sekaan. En jää muistelemaan levykokemusta pahalla, mutta en myöskään kasvanut ihmisenä aiempaa kummemmaksi.

Kappalelista:

1. Metanoia
2. Katabasis
3. Architecture of the I
4. Leap of Faith
5. Aware of Being Watched
6. Merkabah
7. Consciousness (Pt.3)
8. Anabasis Pt1
9. Anabasis Pt2
10. Anabasis Pt3

Persefone Facebookissa