Ennätysyleisö siivitti Porisperen perjantaita
Yhdeksättä kertaa järjestettävän Porisperen artistikattaus on aina ollut hyvin monipuolinen, kuten myös tänä vuonna. Perjantain ohjelmisto koostui metallin eri genreistä, punkista ja suomenkielisestä iskelmäpopista. Kaikille jotain, kuten Porisperessä aina. Metalli- ja punk-fanille poppikset tarjosivat oivan ruokailutauon ja aikaa vessajonotukselle.
Päivän aloitti tuttuun tapaan Porilaine bändi -kisan voittaja. Tämän vuoden voittaja oli sinfonista metallia soittava Memoira, joka on aktivoitunut muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen. Bändi keräsikin aivan kiitettävästi yleisöä Porisperen pienimmän lavan eteen. Bändin musiikki ei aivan päässyt oikeuksiinsa kyseisellä lavalla ja kärsi hieman epävireisyydestä etenkin setin alkuosassa.
Päälavan ensimmäinen esiintyjä, pohjoisirlantilainen punk/grunge/metal-trio Therapy? oli ainakin itselleni yksi odotetuimpia esiintyjiä perjantaina. Therapy? aloitti uransa jo vuonna 1989 ja on julkaissut vuosien aikana 15 levyä. Suurimmat hitit ajoittuvat kuitenkin 1990-luvun alkuun. Bändi aktivoitui hehkuttamaan Porin-keikkaa jo etukäteen etenkin Instagramissa suomenkielisine kommentteineen. Taustatyötä oli selvästi tehty, ja innostuneisuus oli säilynyt keikalle asti ja onneksi myös läpi keikan. Keikkasetti koostui uudesta ja vanhasta materiaalista. Suurimmat hitit ”Screamager” ja ”Nowhere” kuuluivat itsestäänselvästi settiin. Bändi esiintyi lavalla energisesti ja hyväntuulisena kosiskellen yleisöä suomenkielisillä lausahduksilla. Väkeä oli kerääntynyt paikalle tässä vaiheessa jo aivan kiitettävästi. Erittäin positiivinen yllätys.
Kun festarilla on kolme lavaa, on selvää, että jossain vaiheessa tulee hetki, jolloin mieli halajaa kahden eri bändin keikalle samaan aikaan. Kakkoslavalla esiintynyt Pää Kii esitti suoraviivaista punkkia, ja samaan aikaan pienimmällä lavalla Shiraz Lane hullaannutti yleisöään. Shiraz Lanen esiintyminen K-18 -teltassa oli itselleni yllätys, sillä bändin fanikuntaan kuuluu alaikäisiä, jotka mielellään olisivat päässeet lavan eteen. Shiraz Lane keikkaili talvella Beast in Blackin lämppärinä muutamilla keikoilla, ja heidän energisyytensä ja puhdasvireisyytensä oli jälleen huippuluokkaa. Hannes Kettin laulu kelpaisi huomattavasti suuremmillekin esiintymislavoille, ja bändin yhteiskemia ja -soitto on energistä ja hyvää.
Illan odotetuin itselleni oli päälavan kakkosartisti Beast in Black. Tässä vaiheessa keikka-arvio saattaa muuttua puolueelliseksi, sillä Beast in Black on ehdottomasti oma suosikkini tällä hetkellä, ja tämä Porin-keikka olikin jo kahdeksas reilun vuoden sisään. On ollut hienoa seurata bändin matkaa viime vuoden Lankafestin keikalta aina tähän oman kotikaupunkini keikkaan. Lavakarisma ja -rutiinit ovat kehittyneet huomattavasti, ja bändi on valmis suurille estradeille. Keikkasetti sisälsi bändin tuotannosta suurimmat hitit, joita bändille on kertynyt jo varsin kiitettävästi nuoresta iästään huolimatta. Lavan edusta oli täynnä, ja power metalin ilosanoma levisi varmasti koko festariyleisöön. Bändi on aina lavalla hyväntuulinen, niin Porissakin. Antonin ja Kasperin tiluttelut olivat jälleen ihan omaa luokkaansa.
Brother Firetribe on tuttu jo vuosien takaa ja noussut suuremman yleisön tietoisuuteen sekä mainoksista että Radio Rockin soittolistalta. Itselleni keikka oli ensimmäinen, jonka heiltä näin. Levyltä kuunneltuna bändi kuulostaa ehkä enemmän heviltä kuin livenä. Laulaja Pekka Heinolla on yksi hienoimmista äänistä Suomessa, mutta valitettavasti ääni ei päässyt livenä ihan samalle tasolle kuin levyllä. Kiertuekitaristina tuurasi Roope Riihijärvi Emppu Vuorisen keskittyessä Nightwishiin. Kunniamaininta Heinon kuivan sarkastisille välispiikeille, jotka olivat illan parhaat.
Mainos päättyy
Tässä vaiheessa oli hyvä tauko raskaassa musiikissa, joten oli aikaa ravita ruumis, sielun jo saatua oman osuutensa. Vatsa kylläisenä siirryin pikkulavalle tarkastamaan Juggling Jugularsin keikkakunnon. Juggling Jugulars on pitkän linjan hardcore punk -yhtye, joka on omissa piireissään varsin tunnustettu ja suosittu. Pikkulavan teltta olikin suhteellisen täynnä fanikuntaa. Punk on mielentila ja asenne. Se ei synny vaatteista tai ulkokuoresta, vaan on meissä jokaisessa sisällä, jos on. Juggling Jugularsilla se on, ja asenne välittyy esiintymisestä.
Amorphis on uuden levyn myötä kiertänyt Suomea ja maailmaa ahkerasti. Porissakin he piipahtivat joulukuussa Turmiön Kätilöiden ja Wheelin kanssa. Amorphis on kasvanut festarien pääartistiksi. Moni oli selvästi tullut nimenomaan Amorphista kuuntelemaan, eivätkä he oletettavastikaan pettyneet. Keikan aloitus ”The Beellä” on erinomainen, sillä sen intro tuo ainakin minulle jo euforisen hyvän fiiliksen. Tomi Joutsen on kiistatta yksi monipuolisimmista ja puhtaimmista laulajista genressään. Hän osaa kaiken örinästä kauniiseen lauluun. Esa Holopaisen kitara soi suoraan sydämeen. Miksaus oli erittäin onnistunut ja koko paketti tasapainoinen. Lisänsä toi pimennyt syysyö ja valoshow. Amorphis ei ollut illan pääesiintyjä suotta. Bändi pystyy koostamaan settinsä, jos ei nyt suurimmista hiteistä, mutta tasapainoisesti loistavista biiseistä.
Tämä juhlija oli valitettavasti Amorphiksen jälkeen niin täynnä hyvää oloa ja rauhaa, että jätti illan viimeiset vedot tällä kertaa huomiotta. Kakkoslavalla olisi vielä tuonut aurinkoa pimeään yöhön Atomirotta, ja pikkulavalla ei niinkään valoa vaan rähinää olisi aiheuttanut Rytmihäiriö.
Mainos päättyy