Essenssiä etsimässä – arviossa Forbiddenin ”Forbidden”
Bay Arean thrash-veteraani Forbiddenin paluu ja eponyymi, yhtyeen omaa nimeä kantava kuudes pitkäsoitto tärähtää tiskiin kuudentoista vuoden hiljaiselon jälkeen. Pari vuotta sitten Voivodin kitaristi Daniel Mongrainilla vahvistettuna heitti yhtye Hellsinki Metal Festivalillakin räväkän iltapäiväkeikan. Sen perusteella Forbidden on tervetullut konkari nykypäivän metallikentälle.
Ainoan alkuperäisjäsenen, kitaristin ja pääasiallisen biisintekijän Craig Lociceron luotsaaman viisikon otteista paistaa päällisin puolin tuoreus ja uudistusmielisyys. Uudistunut yhtye lähestyy tällä kertaa monimuotoista thrash metalia aiempaa kokeellisemmasta kulmasta. Bändin ikonisen keulahahmon, Russ Andersonin, vokaalitontille astunut Norman Skinner pärjää kurkkumiehen tontilla oikeinkin mallikkaasti. Myös Machine Head, Konkhra, Verbal Abuse ja Attitude Adjustment -veteraanin, Chris Kontosin, rumputulitus pitää kappaleet tiukasti raiteillaan. Tähän yhteyteen on kuitenkin todettava, että herralta olisin teoksella odottanut paikoin myös hieman luovempaa ja vapautuneempaa soitto-otetta.
Avaruusajan tekniikkametallille pokkaava avausraota ”Single Point Failure” ja mahtipontisin sekä perinteisemmin pikametallieväin jyräävä ”Burning The Lungs of Earth” täräyttävät käyntiin albumin onnistuneimman osuuden. Tuotannollisessa toteutuksessa huokuu kiistaton ammattitaito, mutta pidemmän päälle laadukkaan kuoren alla piilee Forbiddenillekin valitettavan tuttu ongelma. Materiaalin toimivuus tuppaa tukehtumaan tekniseen puurtamiseen. Vaikka ”Psyclops” ja ”Mutually Assured Dysfunction” tarjoavat groovaavampaa niskamyllyä, ja vaikka vinksahtanut hempeily ”Jisei” tuo sekaan mielenkiintoisia koukkuja, tökkii jokin hommassa.
Sävellyksistä tuntuu puuttuvan se kantava kipinä, joka teki esimerkiksi yhtyeen varhaisista albumeista ”Forbidden Evil” (1988) ja ”Twisted Into Form” (1990) thrash metalin toisen aallon merkkiteoksia. On toki luonnollista, että yhtyeen soundissa tapahtuu luonnollista evoluutiota. Liian suuri osa albumin kappalemateriaalista tuntuu kuitenkin takertuvan geneerisempiin ratkaisuihin. Eipä silti, Forbiddenin soitannollinen muotokieli on käsittelyssä teknisesti virheetöntä ja Zack Ohrenin tuotanto jälleen hyvin toteutettua. Kokonaisuus jättää silti yhtyeen vahvuudet tiedostavan kuulijan kaipaamaan siltä enemmän. Skinnerin ääni kantaa komeasti. Livenäkin herra näemmä kimpoilee mikin kanssa varsin karismaattisesti. Jos yhtyeen sävellykselliset raamit tuppaavat kuitenkin nojaamaan liikaa kuluneisiin thrash-temppuihin, loppuu hommasta tietty innostavuus ennen pitkää.
”Forbidden” on eittämättä ammattitaidolla purkitettu, tyylikkään raskas albumikokonaisuus, ja sillä on kiistattomat hetkensä. Rehellisyyden nimissä se tuntuu kuitenkin enemmänkin oppikirjamaiselta tyyliharjoitukselta kuin sisäisestä palosta syntyneeltä visionääriseltä konkretisoitumalra uudistaa yhtyeen soundia. Genreuskollisille faneille levy eittämättä tarjoaa tarttumapintaa. Kaikessa kokeellisuudessaan jo ennestään koettuja thrash metalin genrerajoja se ei kuitenkaan edes yritä rikkoa.