”Etelän syvä pää käskyttää” – klassikkoarviossa Exhorderin 30-vuotias ”The Law”

New Orleansin thrash/groove-rykmentin, Exhorderin toinen ja tunnetuin albumi ”The Law” ilmestyi 15. maaliskuuta vuonna 1992 Roadrunner Recordsin kautta. Laulaja Kyle Thomasin, soolokitaristi ja pääasiallisen biisintekijä Vinnie LaBellan, rytmikitaristi Jay Ceravolon, basisti Franky Sparcellon ja rumpali Chris Nailin muodostaman viisikon debyyttialbumilla ”Slaughter In The Vatican” (1990) oli kauttaaltaan brutaalia, jopa paikoin ylinopeaa thrash metalia. Vanhan vuosikymmenen soundiasetukset olivat tulleet kuitenkin myös Exhorderin kohdalla tiensä päähän.

Kahta vuotta debyyttialbumia myöhemmin julkaistulla kakkosalbumilla ”The Law” yhtyeen musiikki tiivistyi ytimekkäämmäksi, voimakkaammaksi ja toisaalta myös notkeammaksi ja koukuttavammaksi. Exhorderin musiikilliset yhteneväisyydet southern boogie -vetoista asennemetallia soittaneeseen ja sitä tunnetumpaan aikalaiseen, Panteraan alkoivat kuulua ”The Law’lla”. Useista lähteistä on kuitenkin pääteltävissä, että yhtyeet diggailivat toistensa tuotoksia ja toimivat ikään kuin saman genren tasavertaisina suunnannäyttäjinä. Yhtyeistä Pantera oli tosin se, jonka edellytykset riittivät pidemmälle.

”The Law” -albumin tuotannosta, äänittämisestä ja miksauksesta vastasi Rob Beaton apunaan kitaristi Ceravolo ja apuäänittäjä Trina Shoemaker. Eddy Schreyer huolehti albumin masteroinnista. Albumin soundipolitiikka alkoi lähennellä 1990-luvun metallilevyille tyypillisiä piirteitä, jossa rummut lätisivät ja naurettavan rankalla särösoundilla vahvistettu rytmikitara on scoopattu äärimmilleen, jopa aavistuksen liikaa bassovoittoiseksi. Kiekon äänimaisema kuulostaa rajulta mutta toimivalta, ja sen merkittävimmät puutteet piilevät oikeastaan bassorumpujen hienoisesti liiallisessa diskanttiläpseessä ja hentoisessa bassosaundissa.

Jo vuoroin aggressiivisesti hyökkäävästä keskitempolla thrashaavasta ja vuoroin laid backina groovaavasta avausraidasta ”Soul Search Me” käy ilmi yhtyeen huima harppaus entistä nyanssirikkaammaksi yhtyeeksi. Vinnie LaBellan kireäsoundisella, yläkeskiäänivoittoisella ja vahvasti scoopatulla särösoundilla tykittämä tapporiffien täsmätulitus on kaikessa vimmaisuudessaan vertaansa vailla. Vaikka Thomasin vokaaliurostelu muistuttaakin tietyiltä maneereiltaan vahvasti Panteran Philip Anselmon ääntelyä, on Exhorderilla aivan omaksi jalostunut ärhäkkä ja suoraviivaisen brutaalisti rullaava saundi.

Puoliakustisen trippailun ja ilmeisen Metallica-viitteisellä flirttailua täyttävällä introlla alkava ”Unforgiven” kasvaa sähäkkään Annihilator-tyyppisesti laukkaavaan mosh-osaan tuoden uutta virtaa koneeseen. Sen jälkeen armottomaan speed thrash -sahaamiseen ampaiseva kappale poukkoilee kulmikkuudessaan ja osoittautuu albumin kokeellisimmaksi kappaleeksi.

Maukkailla tuplabassareiden rytmittämillä demppisahausriffiryöpyillä operoiva ”I Am The Cross” laukoo ilmoille eräät albumin ilmavimmat niskantaittohetket Thomasin ulvahdellessa ilmoille purevaa kristinuskokriittistä proosaa. Biisin toimivuudesta menee erityinen kiitos rumpali Chris Nailin napakalle rumputyölle. Exhorder ei enää suostunut olemaan uppiniskainen, yksiulotteinen äärimetalliyhtye. Veikeällä Primuksen ja Suicidal Tendenciesin innoittamalla funk metal -introlla menovaihteen käyntiin polkaiseva ”Un-Born Again” on albumin rennoimmin ja irtonaisimmin rokkaavia vetoja. Panteran ”Psycho Holidayn” lesoa rytmiikkaa jäljittelevä säkeistö tuo kappaleeseen herkullisen lisän osana hulppean laajaa kontrastia.

Black Sabbathin modernisoitu ”Into The Void” kajahtaa Exhorderilta hyvin mutta varsin ennalta arvattavasti. Kappale erottuu albumin muusta materiaalista pelkistyneisyytensä vuoksi niin hyvässä kuin pahassa. Kokonaisuuteen nähden rohkeammin ja sovituksellisesti äärilaitaan meneminen olisi ehkä toiminut kontekstissa paremmin. Albumikokonaisuuden selkeimmin ”Slaughter In The Vaticanin” suuntaan kumartava kappale ”The Truth” potkii tehojensa puolesta kuin muuli muttei tavoita edeltäjiensä eheyttä eikä kantavuutta. On silti hauskaa huomata näin jälkikäteen, että Fear Factory lainasi kappaleen C-osan ankaraa, dempattua rytmiriffiä aggressiivisimman levynsä ”Fear Campaignin” nimikkobiisin drop-osassa joko vahingossa tai vähemmän vahingossa.

Yhtä voittokulkua ”The Law” ei onnistu kuitenkaan olemaan. Albumin sekavimmasta annostuksesta vastaa hypnoottisesta akustisesta kudonnasta kulmikkaan tehokkaaseen mutta valitettavalla tavalla paikalleen jämähtävään tilaan päätyvä albumin nimikkobiisi. Laahaavan sludgahtavasti käynnistyvä instrumentaali ”Incontinence” ampaisee puolestaan reippaaseen ja näppärästi varioivaan pikametalli-rappaamiseen ja taas edelleen näppärään kitara-arpeggioiden luritteluun. Biisi osoittautuu kuitenkin ilman vokaaliosuuksia ja Thomasin voimallista preesenssiä varsin limboksi tekeleeksi, varsinkin, kun biisin runko olisi tarjonnut yhtyeelle mahdollisuuden tehdä biisistä täysipainoisen, lauletun kappaleen. Ytimekkääksi lopuksi tuplabassareiden katkorytmiläikytyksellä ja kielisoitinten kurinalaisella yhteistyöllä raivoava ”(Cadence of) The Dirge” kruunaa hienosti murjovan kokonaisuuden. On myös merkillepantavaa, että Thomasin laulusuoritukset muistuttavat kyseisessä, erääksi yhtyeen tunnetuimmaksi jääneessä kappaleessa White Zombien aikaisen Rob Zombien mullan katkuista huhuilua.

”The Law’n” friikki, maalattu kansitaide on visuaalisen ulkoasunsa osalta vahvasti sidoksissa aikansa graafisen ilmaisun rajoitettuihin ratkaisuihin. Kannen suunnittelusta vastasivat suunnittelija Troy Bouvier, valokuvaaja Kurt Coste ja graafinen taiteilija Ed Lancaster taiteellisen johtajan Patricia Moonin alaisuudessa.

Exhorder on vuosien varrella osoittanut olevansa reilusti mainettaan parempi ja modernin metallin soundimaailman kehitykselle huomattavan tärkeä divaritason yhtye. Erityisesti ”The Law” -albumilla Exhorder alkoi löytää itseään ja syvän etelän malliin uljaasti raatelevia metallikynsiään, joiden voima oli massiivinen. Harmi vain, ettei yhtye päässyt koskaan ensimmäisessä vaiheessaan ”The Law’ta” pidemmälle. Alun perin vuonna 1985 perustettu Exhorder hajosi epämääräisissä olosuhteissa sekä miehistön työmoraalin hiivuttua alkuvuonna 1994. Uuden elämän se sai vasta uuden vuosituhannen puolella.

”The Law” on onnistunut kuitenkin pitämään pintansa vaihtoehtometallin kulttiklassikkona. Saksalainen Rock Hard -lehti rankkasi levyn vuonna 2005 julkaistussa The 500 Greatest Rock & Metal Albums of All Time -kirjassaan kaikkien aikojen rock- ja metallilevyt -sarjassa sijalle 273.