Festariennakko: Five Finger Death Punchin ja In Flamesin tähdittämä Sauna Open Air juhlitaan viikonloppuna Tampereella

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 5.7.2022

Yhdysvaltalaisen metallin jättiläisen Five Finger Death Punchin sekä ruotsalaisen melodisen death metallin esi-isän In Flamesin tähdittämä Sauna Open Air -festivaali järjestetään 7.-9. heinäkuuta Hakametsän jäähallin parkkialueella Tampereella. Legendaarisen kiekkopyhätön kupeessa esiintyy kolmen päivän aikana kahdella lavalla yhteensä 32 yhtyettä ja uusien puitteiden ja mittavan esiintyjäkaartin kautta historian yhdestoista Sauna Open Air soi suurempana kuin koskaan.

Torstai 7.7.

Festivaalin ensimmäisen päivän polkaisee käyntiin hiljattain 60-vuotta täyttänyt kotimaisen rockin legenda Michael Monroe, jonka juuri ilmestynyt ”I Live Too Fast To Die Young” -albumi sai ylistystä myös Kaaoszinen arviossa. Energisistä keikoistaan tunnettu Monroe tuskin jättää ketään kylmäksi ja lämmittääkin lauteet jo varhaisessa vaiheessa illan lopulle ohjelmistolle.

Torstain osalta pääesiintyjä Bullet For My Valentinen lisäksi ehdottomasti livenä katsastamisen arvoisia yhtyeitä ovat Turmion Kätilöistä tunnetun Saku Solinin kipparoima erittäin raivoisa industrial metal -jyrä Fear Of Domination, merirosvolaivansa skotlannista hakametsään suuntaava Alestorm sekä Suomessa yleensä kesäisin varsin harvakseeltaan keikkaileva folk metal -suuruus Korpiklaani.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Perjantai 8.7.

Kaiken kaikkiaan Sauna Open Airin perjantai näyttää ohjelmistonsa osalta erittäin laadukkaalta joten vahva suositus on saapua festareille jo ajoissa nauttimaan kaikista päivän bändeistä. Isoimpina tärppeinä toisen päivän osalta pääesintyjä Five Finger Death Punchin lisäksi ovat Martin ”E-Type” Erikssonin luotsaama metallisensaatio Dampf, heavy metal -veteraanit Saxon ja Doro, Tobias Sammetin rockooppera Avantasia sekä ruotsalainen pop metal -yhtye Dead By April.

Lauantai 9.7.

Festivaalin päätöspäivänä pääesintyjä In Flamesin lisäksi yksi päivän ehdottomasti odotetuimmista yhtyeistä on hiljattain laulajaa vaihtanut yhdysvaltalainen heavy rock -yhtye Skid Row. Laulaja Erik Grönwallin lisääminen yhtyeeseen on tuonut bändin uraan uutta nostetta ja onkin mielenkiintoista nähdä kuinka bändiltä nyt lähtee Sebastian Bachin aikaiset klassikot kuten ”18 And Life” sekä ”Youth Gone Wild” livenä.

Muita päätöspäivän osalta ehdottomasti livenä katsastamisen arvoisia yhtyeitä ovat Danko Jones, Hardcore Superstar sekä Graveyard. Mikäli liput Sauna Open Airiin on vielä ostamatta voit käydä ostamassa ne ennakkoon täältä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat