Finsterforst – Mach Dich Frei

Kirjoittanut Sami Elamaa - 30.1.2015

Saksalainen folkmetallia takova Finsterforst julkaisee neljännen kokopitkänsä ”Mach Dich Frei” tammikuun loppupuolella. Kymmenen vuoden ikään harpannut bändi on itselleni varsin uusi ja tuntematon yhtye. Nopea katsaus osoittaa, että bändin teemat ja aiheet kulkevat laajalti filosofiassa, luonnossa ja ihmiskunnassa. Mikä ettei, itselläni löytyy mielenkiintoa ottaa selvää bändistä ja sen uudesta albumista.

”Mach Dich Frei”- levyn kappalevalikoima koostuu pääosin noin 6 – 10 minuutin pituisista sävellyksistä. Finsterforst ei pahemmin keskity kolmeminuuttisiin radiohittikappaleisiin. Seitsemästä kymmeneen minuuttiin kestäviä sävellyksiä löytyy bändin varhaisemmistakin tuotannoista. ”Mach Dich Frein” kohdalla Finsterforst ei siis tee tässä poikkeusta vaan jatkaa samaa rataa. Eeppisiä ja mammuttimaisia folkmetallisävellyksiä on luvassa.

”Mach Dich Frein” tuotanto kuulostaa todella väkevältä ja paikoin hieman modernilta. En itse olisi osannut odottaa mitään vastaavaa Finsterforstilta, minkä vuoksi yllätys oli positiivinen. Kappaleiden sovitukset ovat enimmäkseen black metallin tyylin ja vaikutteiden mukaisia, ja lisäksi niistä löytyy ripauksen verran sinfonisia osuuksia. Mielestäni folk metallia ei pitäisi sekoittaa black metallin kanssa, mutta saatan tehdä poikkeuksen mielipiteeseeni tämän albumin parissa, sillä sovitukset eivät omissa korvissani kuulosta yhtään hullummilta. ”Schicksals End’” ja ”Mach Dich Frei!” ovat erittäin toimivia ralleja, joissa folk metallin ja black metallin elementit toimivat.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Pitkät kappaleet voivat helposti puuduttaa, minkä takia itse sain silloin tällöin haukotella ja miettiä, kuinka kauan tässä saa vielä kuunnella samaa kappaletta. Levyn alkupuoli aloittaa menevästi pituudestaan huolimatta, mutta pidemmän päälle tempo ja sovitukset kuulostavat melkein samanlaisilta, mikä laittaa hieromaan silmiä hereillä pysytellessään. Albumin viimeinen kappale ”Finsterforst” on kevyt, noin 23 minuutin pituinen viisu, jonka parissa vierähti jokunen hetki. Kappale on kokonaisuudessaan mainio eepos ja lopetus albumille, vaikka itse en oikein ymmärräkään, minkä vuoksi kappaletta pitää venyttää liian pitkäksi. Kappaleesta löytyy välillä tylsähköjä väliosia, joita olisin itse halunnut leikata kappaleesta pois.

”Mach Dich Frei” on aivan ok julkaisu. Albumista löytyy omat hyvät ja huonot puolensa. Itse pidin eritoten folk-henkisyydestä ja tuotannosta, mutta sävellysten pituudet ovat sitten toinen asia. Koen niiden suhteen ristiriitaisia tunteita. En lähtisi suosittelemaan tätä albumia kenellekään ystävälle, joka pitää ainoastaan lyhyistä ja yksinkertaisista kappaleista. Kaikille folk metallin ystäville ”Mach Dich Frei” voi olla positiivinen kokemus, varsinkin niille kuuntelijoille, joilla aikaa riittää vaikka kuinka paljon.

7/10

Kappalelista:
01. Abfahrt
02. Schicksals End’
03. Zeit für Hass
04. Im Auge des Sturms
05. Mach Dich Frei!
06. Mann gegen Mensch
07. Reise zum…
08. Finsterforst

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Finsterforst Facebook

Finsterforst offical page

Kirjoittanut: Sami Elamaa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat