Flow Festivaaleille lisää kiinnityksiä

Flow 2014Helsingin Suvilahdessa nähdään ensi kesänä lontoolainen garagerock-yhtye The Horrors, jonka toukokuussa julkaistavan Luminous-albumin musiikkilehti NME on jo ehtinyt hehkuttaa vuoden odotetuimmaksi levyksi. Samainen lehti nosti yhtyeen myös viimeisimmän numeronsa kanteen. Helmikuussa julkaistu kappale I See You antoi esimakua The Horrorsin tulevasta, järjestyksessään neljännestä pitkäsoitosta. Kokoonpanon edellinen, ylistetty Skying-levy ilmestyi vuonna 2011.

Muita uusia ulkomaisia kiinnityksiä ovat yhdysvaltalainen, kitaravetoisesta indierockistaan tunnettu , elektronisen soulin kuumin tulokas, brittiläinen FKA Twigs, yhdysvaltalainen synapop-yhtye  ja niin ikään yhdysvaltalainen, tunnelmallisen folkin taitaja, laulaja-lauluntekijä .

Kotimaisia lisäyksiä ovat kansainvälisestikin noteerattu elektroduo , huhtikuussa seitsemännen albuminsa julkaiseva, runollisesta folkistaan tunnettu , räp-kokoonpano  sekä juurevaa blues-iskelmää tarjoileva .

Kolmen päivän liput ovat myynnissä Lippupalvelussa. Tänä vuonna muita varmistuneita esiintyjiä ovat muun muassa OutKast, The National, , , ,  ja Bill Callahan. Ohjelmajulkistuksia on tulossa lisää lähiaikoina.

Yhdestoista Flow Festival järjestetään 8.–10. elokuuta Suvilahdessa.

Flow Festivalin vuoden 2014 kumppaneita ovat pääyhteistyökumppani Nokia Lumia, kumppanit Brand Factory, Clear Channel, Heineken, Helsingin Sanomat, Raha-automaattiyhdistys, Red Bull Music Academy, RGB, Yellow Tail sekä luovat kumppanit Anima Boutique, Byroo, Cocoa ja Tsto.

Tapahtumaa tukevat Helsingin kulttuurikeskus ja Opetus- ja kulttuuriministeriö.

Liput: Lippupalvelu www.lippupalvelu.fi p.0600 10 800
3 päivää: 159 € sisältäen toimituskulut.
Itämeri-lippu saatavilla kaikkiin lipputyyppeihin +2 € tai vapaavalintainen suurempi lahjoitus. Muut lipputyypit tulevat myyntiin myöhemmin.

Kommentoi julkaisua