Geoff Tatelle on tarjottu ”törkeitä” rahasummia palaamisesta Queensÿchen riveihin

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 28.1.2022

Metalliyhtye Queensrÿchen laulajana tunnetuksi tullut Geoff Tate erosi yhtyeestä vuonna 2012, jonka jälkeen hän on luotsannut kilpailevaa versiota bändistä. Taten versio muovautui myöhemmin Operation: Mindcrime -nimiseksi yhtyeeksi, joka on julkaissut joukon studioalbumeita samalla, kun muut Queensrÿche -muusikot ovat julkaisseet omia levyjään.

Tate kertoo tuoreessa SiriusXM -radiokanavan ohjelmassa Trunk Nation With Eddie Trunk, että hänelle ja entiselle bändilleen on tarjottu ”törkeitä” rahasummia siitä, että osapuolet yhdistyisivät jälleen uuden kiertueen merkeissä.

Kaupallinen yhteistyö

Vinyylien suosio kasvaa kasvamistaan - Backstage Rock Shop tuo myyntiin kiinnostavia harvinaisuuksia ja uudelleenjulkaisuja →

”Meille on tarjottu aivan törkeitä summia, jotta voisimme palata yhteen ja tehdä yhden kiertueen – yhden kiertueen, eikä meidän tarvitsisi enää koskaan kiertää. Ja pari bändin jäsentä kieltäytyi siitä; heitä ei kiinnosta tehdä sitä”, Tate kertoo, ja jatkaa:

”Joten se olisi mielestäni ainoa motivaatio, joka saisi kaikki yhteen – törkeä rahasumma. Mutta se ei toiminut, joten sen jälkeen ei ole enää mitään toivoa, luulen… Raha ei ole motivaattori, eikä taiteellisen unelman vuoksi kokoontuminen yhteen ole myöskään motivaattori, joten mitä jää jäljelle? Ei mitään. Ilmeisesti molemmat leirit ovat tyytyväisiä tilanteeseensa. Tiedän itsestäni, että rakastan elämääni – rakastan sitä, mitä teen, ja rakastan matkustamista ja musiikin soittamista ihmisille. Ja toistaiseksi olen edelleen 63-vuotiaana onnellinen ja terve.”