Ghost Bathin ”Starmourner” vie kohti tähteinvälistä surua ja iloa

Kiistelty black metal -yhtye Ghost Bath on aiheuttanut paljon polemiikkia genren fanien keskuudessa omalla duurivoittoisella tulkinnallaan pimeänä ja äärimmäisen synkkänä pidetystä genrestä. Kaikkia ei myöskään ole miellyttänyt yhtyeen laulajan valittava laulutyyli, joka on kuin kuolemasta varoittavan bansheen ujellusta. Bändi nousi yleiseen tietoisuuteen menestyneellä ”Moonlover”-levyllään, jolla yhtye tarkasteli melankoliaa ja masennusta maanläheisellä tavalla. Albumi on loistava ja yhtenäinen kokonaisuus täynnä sydänjuuria repivää tunnetta ja ihokarvoja nostattavaa paatosta ja toimii Ghost Bathin rakentaman trilogian ensimmäisenä osana. Uudella ”Starmourner”-julkaisullaan Ghost Bath jättää maankamaran ja ihmisen masennuksen matkallaan kohti universumin korkeampia oktaaveja ja kosmoksen säikeitä.

Nimensäkin mukaisesti albumi on täynnä tähtien keskellä kaikuvaa melankoliaa, joka sekoittuu universumin alun kohinaan. Levyn melankolia on kuitenkin enemmänkin koti-ikävää kaukaisuuteen, ja kappaleet käsittelevät iloa surun sijaan, paratiisia kiirastulen sijaan ja hurmosta tragedian sijaan. Tätä kaikkea heijastelevat levyn kappaleiden nimet, jotka ammentavat raamatullisista aineksista, kuten enkelien hierarkiasta, ja ylevistä adjektiiveista. Levyn avaus ”Astral” asettaa heti lähtökohdat edessä olevalle matkalle. Kaunis ja autuas pianomelodia päättyy yhtäkkiä kuin kaukaa kaikuviin tuskanhuutoihin – mielikuvan karmivuus on vahva, sillä se asettaa levyn heti selväksi jatkoksi trilogian ensimmäiselle osalle – siirrymme kiirastulesta pois kohti valoa. Pakenemme seuraavaan kappaleeseen ”Seraphic”, joka sisältää eeppisiä melodioita, yhtyeelle tuttua hurmosta ja energiaa. Serafit ovat enkeleitä, joiden ainoa tehtävä on ylistää Jumalaa. Nimi on osuva, sillä kappale on kuin ylistyshymni täynnä korkeuksia tavoittelevia ja voimakkaita melodioita, jotka kurkottavat kuulijan sisimpään, ja mieli tekee vajota polvilleen ja tunnustaa oma pienuutensa kaiken keskellä.

Levylle on tällä kertaa haettu inspiraatiota kaikesta iloisesta. Monet melodiat ovat niin ällöpirteitä, että ne on ammennettu ihan muualta kuin pohjoisesta ydintalvesta. ”Thrones”-kappaleen ”kertosäkeen” purskahtava melodia voisi olla jostain animen tunnuskappaleesta. ”Cherubimissa” taas lähdetään pop punk -tyyliseen rämpyttelyyn. ”Celestialin” lopussa voi kuulla jopa hip hop -biitin, ja itse kappaleen melodiat voisivat toisessa elämässään olla power metalin koristeina pompöösin sankarillisella kitarakuviollaan. Myös jazz-tyylistä tunnelmointia yritetään varovaisesti ”Angelicissa”, joka on levyn rauhallisin ja puhtaasti kitaraan nojaava kappale. Ikään kuin toisen ulottuvuuden versio edelliseltä levyltä löytyneestä ”Beneath The Shade Tree” -kappaleesta, paitsi ikävä kyllä paljon tylsempi. Koska temaattisesti levy on noussut maan pinnalta avaruuteen, on kosmisempaa väriä haettu runsaammalla syntikoiden käytöllä, jolla esimerkiksi ”Etherealin” loppuun on saatu samanlaista tunnelmaa kuin Särkänniemen planetaariossa.

Yksi bändin vahvuuksista on aina ollut tunnistettava ja vaikeasti vertailtavissa oleva soundi. Toki Ghost Bath on aina ollut rinnastettavissa genrensä edustajiin, mutta yhtymäkohdat ovatkin usein vain pintapuolisia. Kuitenkin esimerkiksi ”Ethereal” olisi voinut olla Deafheavenin ”Sunbather”-albumilla pehmeän tunnelmointinsa ja hieman leijuvan fiiliksensä takia. Levyn konsepti taas muistuttaa Liturgyn harrastamaa transkendentaalista black metalia. Lisäksi bändin vahvuuksiin on lukeutunut kyky toteuttaa kenkiintuijotteluaan ja angstiaan mielenkiintoisella ja elähdyttävällä tavalla, mutta tällä levyllä lähdetään kuitenkin harhailemaan välillä liiankin kauas.

Erityisesti levyn keskivaiheilla on kuulijan keskittymiskyky pahasti koetuksella. Monesti kappaleiden loppuun lisätään niistä itsestään täysin irrallaan olevia instrumentaaliosuuksia, jotka eivät tuo itse kappaleeseen mitään muuta kuin ylimääräistä pituutta. Levyltä puuttuu samanlainen selkeä punainen lanka kuin ”Moonloverilla”. Nyt bändi vain tuntuu olevan hurmioitunut tästä uudesta tyylistä niin paljon, ettei itsekään tiedä, mihin on sillä menossa. ”Principalities” lähtee totaaliselle jauhamislinjalle, jossa samaa kohtaa jyystetään puolet kappaleesta ja kaiken päättäväksi ratkaisuksi, jännitteen purkamiseksi ja kuulijan huojentamiseksi keksittiin laittaa pelkkä fade out loppuun. Ei todellakaan mikään tyylikäs ratkaisu. Levy ei myöskään saa arvoistaan lopetusta. ”Ode” on itsessään ihan kaunis kappale, mutta se olisi kaivannut vielä viimeisen crescendon, joka olisi nostanut levyn kohti niitä korkeuksia, joita se on tavoitellut. Levystä jää sen takia hieman vajaan tuntuinen.

Ghost Bath on suunnannut keulansa kohti suurempia sfäärejä ja onnistunut tekemään levyn, jossa on parhaimmillaan sydäntä särkevää melankoliaa ja silmiä kirveleviä ilon sirpaleita. Kuitenkaan ”Starmourner” ei tunnu hallitsevan ja kantavan koko 70 minuutin kestoaan täysillä ja materiaalia tuntuu olevan yksinkertaisesti liikaa. Lihaveitsellä jos leikkaisi muutaman lopukkeen ja hännän sieltä täältä, kuuntelukokemus olisi huomattavasti antoisampi. Kappaleet kuten ”Seraphic”, ”Thrones” ja ”Elysian” ovat kuitenkin selkeitä näytteitä siitä visiosta, jota levylle haettiin, ja jos ne eivät vakuuta kuulijaa, ei sitten mikään. Alkuperäinen missio oli välittää ilon tunteita, ja siinä on todellakin onnistuttu. Tämän iloisempaa ja pakahduttavampaa black metalia et tule kuulemaan missään. ”Starmourner” on olemukseltaan mieltä ylentävä ja kaunis kokemus, joka kannattaa kokea. Jos edellislevy oli masentava päätös ihmisyksilön elämälle, on tämä levy soundtrack hänen sielunsa matkalle kohti kaikkeuden kotia.

5½/10

KaaosZine levyt
Kappalelista:

  1. Astral
  2. Seraphic
  3. Ambrosial
  4. Ethereal
  5. Celestial
  6. Angelic
  7. Luminescence
  8. Thrones
  9. Elysian
  10. Cherubim
  11. Principalities
  12. Ode

Ghost Bath Facebookissa

Ghost Bathin kotisivut

Kirjoittanut: Samuel Järvinen