Yli kaksikymmentä vuotta väkeviä riffejä, mahtipontista tunnelmaa ja äijämäistä asennetta tarjonnut Grand Magus ei osoita minkäänlaisia uupumisen merkkejä. Ruotsalaisyhtye on julkaissut albumeja tasaiseen tahtiin parin kolmen vuoden välein ja saanut rakennettua marginaalisen, mutta vankan kuuntelijakunnan. Suomessa Grand Magus ei ole ollut turhan paljon esillä, ja itsekin löysin yhtyeen vasta parin vuoden sisällä. Vaikka yhtyeen albumit ovat mielestäni tasoltaan vaihtelevia, jotakin itseäni puhuttelevaa tässä mahtipontisia riffejä rynkyttävässä yhtyeessä kuitenkin on.

Grand Maguksen yhdeksäs albumi alkaa reilu kaksiminuuttisella ”Glory And Goldilla” joka herättää aluksi jousisoittimien puolesta Game Of Thrones-vivahteita. Introsta tehdään raaka leikkaus nimikkokappaleeseen, joka on soundinsa puolesta niin Grand Magusta kuin olla ja voi. Sanoitustensa suhteen kappale ei ole kovin syvällinen, minkä moni muukin kuulija on YouTubessa huomioinut. Ontoista kertosäkeistöjen lyriikoista huolimatta kappale toimii pitkälti vokalisti-kitaristi Janne Christofferssonin hienon tulkinnan ansiosta.

Kahta albumia lukuun ottamatta Grand Maguksen tuotanto on itselleni tuttua. Se mitä olen yhtyeen diskografiaan tutustunut, on osoittanut, että Grand Maguksen levyiltä löytyy usein monta hyvää, mutta myös keskinkertaisia kappaleita. Tämä sääntö tosin koskettaa aika monia muitakin maailmassa olevia yhtyeitä. Joka tapauksessa, myös ”Wolf God” -albumille on päätynyt keskinkertaisia vetoja, joista ”A Hall Clad In Gold” lukeutuu ensimmäiseksi. Levyn loppupuolella tällaisia ovat myös ”To Live And Die In Solitude” sekä ”Glory To The Brave”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Vastaavasti albumin tähtihetkiin lukeutuvat riffimyrskyinen ”Brother Of The Storm”, joka herättäisi taatusti edesmenneet hevin isät haudoistaan iloitsemaan sankarihevin sanomaa. Myös juoksevan veden äänellä alkava ”Dawn Of Fire” saa hymyn nousemaan huulille, kun groovaavat riffit pakottavat jalan polkemaan.

Mielestäni albumin yllättävimmät hetket sijoittuvat albumin loppuun. ”He Sent Them All To Hell” potkii mukavasti, mutta kertosäkeistöissä asennetta saadaan rutistettua oikein kunnolla ja kappaleessa on kunnolla vaaran tunnetta. Raivokkaasti etenevä ”Untamed” on myös miellyttävä yllätys levyn päättävänä raitana, etenkin kun ”Dawn Of Firen” jälkeen peräti kolme kappaletta eivät onnistuneet täysin lunastamaan odotuksiani.

Grand Maguksessa on tiettyä yhtäläisyyttä AC/DC:n kanssa: kun molempien yhtyeiden mihin tahansa albumiin tarttuu, tietää mitä saa. AC/DC:n kohdalla se on rokkia, Grand Maguksen kohdalla heviä. Toki molemmat yhtyeet ovat tehneet erilaisia kappaleita ja albumeja, mutta muutokset eivät ole radikaaleja, sillä yhtyeiden turvallista tavaramerkkiä ei ole haluttu vaarantaa. Tämä on osaltaan johtanut myös siihen, että molempien bändien tuotantoon on mahtunut onnistuneita mutta myös epäonnistuneita levytyksiä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

”Wolf God” ei ehkä lukeudu Grand Maguksen vahvimpien albumikokonaisuuksien joukkoon, mutta ei levy täysi pettymyskään ole. Kokonaisuus on eheä, mitä nyt osa kappaleista jää turhan mitäänsanomattomiksi. Silloin kun Grand Magus onnistuu tekemään hyvän kappaleen, yhtye loistaa uljaasti. Näitä hetkiä mahtuu tällekin täyspitkälle. ”Wolf God” on tuttu ja turvallinen albumi ruotsalaisyhtyeeltä, joka pitää kiinni tavaramerkistään tinkimättömästi. Levy on pakollinen hankinta yhtyeen aktiivisille kuuntelijoille, vaikka se ei mikään täydellinen olekaan.

6½/10

Kappalelista:

1. Gold And Glory
2. Wolf God
3. A Hall Clad In Gold
4. Brother Of The Storm
5. Dawn Of Fire
6. Spear Thrower
7. To Live And Die In Solitude
8. Glory To The Brave
9. He Sent Them All To Hell
10. Untamed

Grand Magus Facebookissa

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen