HÄ/DA julkaisi ensimmäisen kokopitkän ”Electric Knights Of Eternal Rock Fury”
On kahdenlaista hard rockia: Kasarin tukkahevikauden versiossa tuoksuvat hiusspray sekä puuteri, ja jalassa on spandeksit. Musiikissa maistuu juusto. Sitten on se AC/DC:n johtama farkut ja t-paita -suuntaus, jossa meininki on raaempaa, suorempaa ja alkukantaisempaa.
Muuramelais-kuopiolainen HÄ/DA heiluttaa ylpeästi jälkimmäisen kerhon lippua. Bändin viime vuoden keväällä tullut esikoisäänite, viiden biisin EP ”(Almost) 20 Minutes Of Love” ammensi inspiraation häpeilemättä Australian rock-legendan säveltaiteesta. Laulaja Antti ”DeeAa” Heikkisen ja kitaristi Juho ”Hässi” Hämäläisen muodostaman yhtyeen debyyttialbumi ”Electric Knights Of Eternal Rock Fury” jatkaa samalla hyväksi todetulla väylällä.
Varsinkin instrumenttiosastolla johtotähtenä on ollut edelleen ”Mitä AC/DC tekisi”, eli riffeissä ja kompeissa ei todellakaan progeilla. Laulupuolelle supersankaritenori DeeAa on kuitenkin annostellut tällä kertaa, jos mahdollista, vieläkin enemmän melodista tarttumapintaa. Viisut jäävät soimaan päähän!
”Mielestämme ’Electric Knights Of Eternal Rock Fury’ on vuoden paras kotimainen hard rock -albumi. Ei tällaista matskua tässä maassa kukaan muu tällä hetkellä tee. Vaikutteet kuuluvat, mutta meillä on selkeästi oma soundi ”, toteavat Hässi ja DeeAa .
Albumilla on yhdeksän tanakkaa uutta biisiä sekä ronski coverversio Danko Jonesin uran alkupään ”Cadillac”-klassikosta. ”Electric Knights Of Eternal Rock Fury” on tekijöiden mukaan napakka hyvän mielen rock-levy, joka sopii panna soimaan, kun tunnelma pitää saada nousemaan.
”Biiseissä ei ryvetä maailman murheiden, masennuksen ja sodan keskellä. Albumi tarjoaa 33 minuutin ja 27 sekunnin pituisen hedonistisen turvapaikan maailman pahuuden kuristavasta nyrkistä”, maalailevat muusikot.
Levyltä on tehty kolme musiikkivideota, joista tuorein on albumin kanssa samaan aikaan julkaistava video avausraidasta ”Three Sheets To The Wind”. HÄ/DA:n EP ja sinkut ovat saaneet radiosoittoa FM- ja verkkoradiokanavilla muun muassa Yhdysvalloissa, Ranskassa, Saksassa, Englannissa ja Skotlannissa.
Hässi vaikuttaa Suomen pitkäikäisimpiin AC/DC-tribuuttibändeihin kuuluvassa Dirty Deeds Indeedissä sekä raskasta rockia soittavassa Rane Rautiainen & Paha Kaksonen -kokoonpanossa. DeeAa on puolestaan kuopiolaisen heavy rock -yhtye Mosfiten laulaja-kitaristi. Muusikkojen muinaishistoriasta löytyy myös 1990-luvun loppupuolella vaikuttanut jyväskyläläinen rockyhtye Brutaali Magneetti.
