Hajanainen kokonaisuus tyylitietoista toisteisuutta – arviossa Giglingerin ”React”
Kolmen vuosikymmenen kunniakkaaseen ikään ehtinyt ja toimintansa täysin studiotyöskentelyyn keskittävä Giglinger on julkaissut ensimmäisen pitkäsoittonsa. Aiemmin lyhytsoittoihin keskittyneen helsinkiläisviisikon punkimmat särmät ovat vuosien varrella silottuneet ja tulkinta tummentunut post-punkin portaan sopivan psykedeelisellä krautrock-otteen ja kenkiintuijottelu-twistin mukaantulon myötä. Mikä on erityisen positiivista, on se, että Helsingin East Sound Studiosilla äänitetty albumi soi tuhdisti, selkeästi ja palvelee äänikuvansa puolesta tarkoitustaan juuri kuten pitääkin. Vahvoihin, toisteisiin bassoriffeihin nojaavissa biiseissä kitarat maalaavat äänimaisemia stereokuvaan.
Kokonaisuus käynnistyy ja avautuu etäisen hitaasti. Grungahtavan matelevalla, kahdeksan minuuttia paikallaan junnaavalla megafoniefektoidulla liidilaululla ja radioaktiivisesti morsettavalla kosketin-outrolla morsettava ”Murder” on hankala pala nieltäväksi heti kärkeen. Kokonaisuus muuttuu kuin seinään särmän keskitempoisesti rokkaavaan, itänaapurimme poliittisesta turmiosta kertovaan ”Chantiin”, joka on biisinä jo selkeästi edeltäjäänsä johdonmukaisempi ja ryhdikkäämpi. B-puolen avaava kappale on niin ikään kahdeksanminuuttinen järkäle.
”MIA” on selkeästi A-puolen avausraitaa rullaavampi 1990-luvun Therapy?-henkisine alt-grunge-poljentoineen. Editorsista muistuttavat, vahvoilla kaiuilla itkevät melodramaattiset ja päällekkäin keskenään risteilevät melodiakitarat nostavat loppua kohti biisin jännitettä. Biisi kaipaisi kuitenkin toisaalta hieman lisäpotkua ja sovituksellista kulmaa noustakseen täyteen potentiaaliinsa. Vääntyneen väsyneesti rokkaava, saatekirjeen mukaan niin ikään maailman sotahistoriaan vahvasti linkittyvä ”Prague 68” tuoksahtaa puolestaan Mana Manan ja Lyijykomppanian pohjaan polttaman raskasbluesin katkulta. Erityistä plussaa kappaleen osalta heruu suoraviivaisesti jyystävän rytmin vastapainoksi sävelletyn, notkeasti ja miellyttävästi taipuilevan laulumelodian ansiosta.
Mainos päättyy
Allekirjoittaneella on vuosien varrella hämärtynyt näkemys ja käsitys tällaisten parin kappaleen pitkäsoittojen todellisesta luonteesta. Varsinkin, jos sen sisältö ei ylitä mini-LP:n mittoja tai erityisen tiukasti jäsennettyä kokonaisuutta muodosta, vaan ennemminkin parin irtokappaleen muodostaman näytteen yhtyeen luomistyön eri reunoilta. Selkeimmin häiritsevä asia albumilla on kuitenkin, että biisien lyriikoista on hankalaa saada selvää särötetyn ja taka-alalle miksatun laulun myötä. Kun vinyylissä ei ollut tällä erää mukana lyriikka-liitettäkään, jää sanomallinen puoli valitettavan paljon kuulijan mielikuvituksen varaan. Se on sikäli harmi, koska Giglingerin kaltaisten bändien viehätyksen ydin perustuu erityisesti vahvaan lyyriseen antiin.
Nykyaikaisen punk-pitkäsoiton mitat täyttävä ”React” onkin päällisin puolin huolella toteutettu kokonaisuus, vaikka osiensa suhteen se on tyylillisesti hieman epäsuhtainen ja jäsentymätön sellainen.
