Nivalalaisen Halo-metalliyhtyeen unelmia seurataan Ylen uudessa ”No Plan B” -dokumenttisarjassa
Ylen uusi No Plan B -dokumenttisarja seuraa kolmea Pohjois-Pohjanmaalta ponnistavaa nuorta aikuista, jotka tavoittelevat menestystä luovilla aloilla. Musiikin ystäville erityisen kiinnostava on Nivalasta kotoisin olevan Halo-metalliyhtyeen 19-vuotiaan kitaristin Veetin tarina. Sarjan kaikki viisi jaksoa julkaistaan Yle Areenassa 23. marraskuuta 2026, ja TV2 esittää sarjaa torstaisin 3. joulukuuta alkaen.
Veeti kertoo musiikin muodostuneen hänen ainoaksi vaihtoehdokseen, kun urheilu tai rakennusalan työt eivät tuntuneet omilta. Hän haaveilee siitä, että Halosta kasvaisi aikakautensa suurin yhtye. Dokumentissa seurataan nuoren muusikon ja hänen bändinsä määrätietoista työtä sekä odottamatonta läpimurron mahdollisuutta, jonka toteutuminen ei kuitenkaan suju täysin suunnitelmien mukaan.
”Sekkoillaan kuin Ozzy Osbourne”, Veeti kuvailee tiedotteessa asennettaan.
Sarjan muut päähenkilöt ovat Oulun Kiimingistä kotoisin oleva näyttelijänurasta haaveileva Maisa sekä vaihtoehtomuotia suunnitteleva ja kansainvälistä brändiä rakentava Roni. Sarjassa käsitellään luovan työn haasteita, sinnikkyyttä, erilaisuutta, hyväksyntää sekä nuorten mahdollisuuksia tavoitella unelmiaan kaukana suurista kulttuurikeskuksista.
Viisiosaisen dokumenttisarjan jaksot ovat 15–25 minuutin mittaisia. Sarja kuvattiin pääosin Oulun seudulla keväällä ja kesällä 2026. Sen ohjaa Tommi Ketonen, joka vastaa myös käsikirjoituksesta ja kenttäohjauksesta yhdessä Laura Satimuksen kanssa. Tuottajana toimii Elina Toivonen. Tuotanto on toteutettu Yle Kulttuurin ja asian, Filmbutik Oy:n sekä Oulu 2026 -kulttuuripääkaupunkisäätiön yhteistyönä.
Sarjan julkaisua juhlistetaan Oulussa perjantaina 20. marraskuuta järjestettävällä promoillalla, johon osallistuvat kaikki päähenkilöt sekä Halo ja kaksi muuta yhtyettä.
No Plan B on katsottavissa julkaisupäivästä lähtien Yle Areenassa, josta löytyy myös sarjan traileri.
