”Haluan viedä fanit pois arjen harmaudesta ja antaa heille matkan musiikin kautta” – haastattelussa countryrokkari Cory Marks

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 13.9.2025

Kanadalainen countryrokkari Cory Marks julkaisee lokakuun 3. päivä uuden albumin ”Sorry For Nothing Vol. 2” Better Noise Musicin kautta. Levy jatkaa siitä, mihin viime vuonna ilmestynyt ykkösosa jäi ja tarjoaa jälleen kattauksen Marksin vahvasti rockin ja countryn fuusioon nojaavia kappaleita. Tapasimme Marksin Zoomin välityksellä juuri ennen hänen viimeisiä kesäfestivaalikeikkojaan ja syksyn kiertuevalmisteluja.

Moi Cory, mitä kuuluu?

Marks: Hyvin menee. Kesä on ollut todella hyvä, ja torstaina soitan viimeisen festarikeikan Quebecissä. Sen jälkeen suuntaan kahdeksi viikoksi Nashvilleen kirjoittamaan uusia kappaleita ja valmistautumaan syksyn kiertueeseen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Oletko aina yhtä luovassa tilassa ja valmiina tarttumaan uusiin ideoihin?

Marks: Kyllä, idea voi iskeä milloin vain. Usein laulan puhelimeen muistiin ja palaan siihen myöhemmin. Yritän pysyä mahdollisimman luovana aina kun voin.

Olen lukenut, että Ozzy Osbourne oli suuri vaikutteesi. Millaiset olivat ensireaktiosi, kun kuulit hänen kuolemastaan?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Marks: Se oli todella surullista ja vähän shokeeraavaa, koska hän teki sen suuren jäähyväiskeikan vain kaksi viikkoa ennen kuolemaansa. Tuntui kuin se olisi ollut hänen lopullinen hyvästinsä faneille. Kasvoin kuunnellen Ozzya, isäni soitti hänen levyjään jatkuvasti. Hän on iso syy siihen, miksi teen tätä country rock -juttua.

Pääsitkö koskaan tapaamaan häntä henkilökohtaisesti?

Marks: En, enkä koskaan nähnyt häntä livenä. Mutta katselin paljon hänen livevideoitaan, esimerkiksi Live at Budokan -keikkaa, jota katsottiin ystävien kanssa yhä uudestaan. Se tuntui siltä kuin olisi ollut itse paikalla.

Siirrytään uuteen levyysi ”Sorry For Nothing Vol. 2”. Miten albumi syntyi?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Marks: Kirjoitin pandemian aikana todella paljon. Yhtäkkiä meillä oli kasassa yli 25 kappaletta, joten jaoimme materiaalin kahteen osaan. Ensimmäinen osa tuli viime vuonna ja nyt julkaisen toisen. Mukana on sekä country-henkisiä kappaleita että raskaampia biisejä kuten esimerkiksi ”Hangman”. Lisäksi levyllä on akustinen versio kappaleesta ”Sorry For Nothing”, joka antaa siitä syvemmän ja intiimimmän tulkinnan.

Millainen merkitys akustisella versiolla oli sinulle?

Marks: Iso. Esitin sen ensimmäisen kerran akustisena Dorothy-kiertueella Yhdysvalloissa. Oli hienoa huomata, että rockyleisökin arvosti sitä puolta minusta. Akustinen versio teki kappaleesta vielä henkilökohtaisemman, koska se vie minut aina lapsuusmuistoihin ja kotikadulle, jolla kasvoin.

Kirjoitatko aina henkilökohtaisesta näkökulmasta?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Marks: Kyllä. Haluan kirjoittaa kokemuksistani, hyvistä ja huonoista. Kun on rehellinen ja avoin, syntyy vahvempi yhteys kuulijaan.

Levy on kirjoitettu pitkälti korona-aikana, mutta maailma ei vieläkään tunnu kovin valoisalta. Heijastuvatko nämä ajat biiseihin?

Marks: En ole poliittinen tyyppi enkä katso uutisia, koska ne ovat harvoin positiivisia. Yritän ennemmin viedä ihmiset pois siitä synkkyydestä ja antaa heille musiikin kautta matkan parempaan suuntaan. Jos kappaleeni voivat auttaa pahimpina päivinä tai tehdä hyvistä päivistä vielä parempia, olen onnistunut.

Onko jokin kappaleista erityinen suunnannäyttäjä albumilla?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Marks: Ei varsinaisesti. Toisina päivinä haluan kirjoittaa perinteisen country-biisin, toisina päivinä heavy rock -kappaleen. Albumit ovat minulle kuin vuoristorata, jossa on ylä- ja alamäkiä. Kappaleiden pitää viedä kuulija matkalle, jonka haluaa kokea uudestaan.

Millainen merkitys livetoiminnalla on sinulle kappaleita kirjoittaessasi?

Marks: Iso merkitys. Ajattelen aina, miten biisit toimivat lavalla. Olen onnekas, että olen saanut soittaa paljon keikkoja ja oppia myös isoilta nimiltä, joiden kanssa olen kiertänyt. Se auttaa ymmärtämään, mikä tekee show’sta hyvän.

Mitkä kappaleet nousivat erityisiksi ”Vol. 2:lla”?

Marks:Whiskey River” ja ”Empty Bottles” ovat tärkeitä. Ensimmäinen on hauska ja kapinallinen bilebiisi, toinen taas kuljettaa kuulijan läpi elämänvaiheiden nuoruudesta perheen perustamiseen. Molemmat edustavat eri puolia minusta artistina.

Sinussa yhdistyy sekä country että rock. Kuinka tärkeää on tuoda esiin molemmat puolet?

Marks: Erittäin tärkeää. Rakastan molempia genrejä, ja ne ovat muovanneet minut sellaiseksi kuin olen. Jotkut sanovat, että pitäisi valita jompikumpi, mutta minusta juuri tämä yhdistelmä tekee minusta erilaisen. Teen sitä, mikä tuntuu oikealta, enkä aio seurata valmiita muotteja.

Mitä tulevaisuus tuo tullessaan?

Marks: Lokakuun 3. päivä julkaistaan ”Sorry For Nothing Vol. 2”. Marraskuusta joulukuuhun kierrän Yhdysvaltoja akustisella kiertueella Sevendustin kanssa. Ensi vuonna toivon, että pääsen kiertämään myös Eurooppaa, ja erityisesti Suomea. Se on iso unelmani.

Haluatko lähettää terveisiä suomalaisille faneille?

Marks: Kiitos kaikille, jotka ovat kuunnelleet musiikkiani. Toivon, että rakastatte uutta levyä, ja että se tuo minut Suomeen keikoille. Olisi unelmien täyttymys soittaa teille.