Hammer Open Air 20.-21.7.2012, Mannin navetta, Lieto

Kaaoszine rantautui underground metalliin keskittyvään, kolmatta kertaa järjestettävään Hammer Open Airiin Lietoon. Festaripaikkana toimi tänä vuonna eksoottisen kuuloinen Mannin navetta hyvinkin keskellä-ei-mitään. Eikä paikka ollut pelkästään eksoottisen kuuloinen, vaan juurikin sellainen. Voin vain kuvitella, että useampikin bändi on saattanut hieraista silmiään paikalle tullessaan. Mutta Mannin navetta ajoi kyllä asiansa, ainut hienoinen nurisemisen aihe löytyy lavojen vierekkäin sijoittelusta. Koska bändit soittivat periaatteessa non-stoppina, joutui seuraava bändi tekemään chekkauksiaan edellisen vielä soittaessa vieressä. Tämä häiritsi varmasti sekä bändejä, että yleisöä. Mutta itse asiaan, eli musiikkiin.

Perjantai 20.7.2012

Hammer Open Airin ohjelma alkoi molempina päivinä jo klo 12.30, mutta perjantaina missasimme kaksi ensimmäistä bändiä. Saavuimme kuitenkin paikalle sopivasti Assaulterin juuri aloitettua. Bändi rysäyttikin osaltamme festarit varsin mukavasti käyntiin. Keikasta tuli mieleen jopa Sodomin varhaisempi live-esiintyminen – onko se nyt sitten hyvä vai huono asia, päättäkööt jokainen itse. Ulkomaan aloituksen jälkeen saimme nauttia hellyttävän pienellä lavalla turkulaisen Cannibal Accidentin tappavan hienosta keikasta. Selvästi bändillä oli oma kannattajajoukkonsa mukana, sen verran hyvä meininki yleisönkin puolella heti keikan alusta lähtien oli. Ja kyllähän sitä menoa ja meininkiä riitti siellä lavallakin! Grindinhuuruinen soitanta toimi loistavasti, eikä bändistä voi sanoa muuta kuin sen, että kaikki palaset tuntuvat olevan kohdallaan. Esimerkiksi vokalisti Kurwa Doktorin verinen Rotten Sound -esiliina sai ryhmältämme pyyteetöntä ihailua osakseen. Bändin keikka (aivan kuten sanoituksetkin) oli silkkaa murhaa! Keikan loppupuolella pienellä lavalla oli niin paljon populaa, että joutui ihmettelemään, miten edes mahtuvat sinne. Mutta tässä oli selkeästi alkupäivän paras repäisy!

Seuraavana lauteille kiivennyt, suhteellisen tuore Cryptborn heitti ihan mukavan keikan, mutta jäi kyllä auttamatta edellisen bändin jalkoihin. Bändi kuitenkin osoitti, että Suomessa tehdään yhä edelleen hyvää metallia. Seuraavana osaamistaan esitellyt Swallowed on puolestaan minun makuuni aivan liian hidasta (luetaan; aivan liian doomia), joten jätin sen suosiolla taka-alalle ja keskityin bändin ajaksi sosiaaliseen kanssakäymiseen. Samaan taustamusiikkisarjaan sai jäädä myös kovasti hehkutettu Jess and the Ancient Ones, joka kuhisee suhteellisen kokeneita soittajamiehiä. Mutta ei tämä progeen päin kumarteleva musisointi suurta innostusta herättänyt.

Ruotsalaisen Bestial Mockeryn black thrash sai taas uutta innostusta aikaiseksi. Bändissä on yritystä ja ”sitä jotakin”, vaikka se on jäänyt vuosien varrella monen muun samankaltaisen bändin varjoon. Bändiltä ei ole saatavana kovin tuoreita julkaisuja, mutta hyvinhän tuo vanhempi tuotanto tuntui uppoavan yleisöön. Bestial Mockeryn keikka oli varsin viihdyttävä pläjäys muutaman rauhallisemman bändin jälkeen.

Seuraavaksi tunnelmoimaan astunut Sólstafir oli varmasti monelle festarivieraalle päivän ”se juttu”, ja bändille oli annettukin yli tunnin slotti. Mietimme keikan aikana kollegoitten ja vähän muidenkin kanssa kuumeisesti, mihin lokeroon asettaisimme bändin musiikin. Kehittelimme sitten loppujen lopuksi Sólstafirille oman määritelmän: kyseessähän on selvästikin genre nimeltään ”Iceland atmosphere metal”. Bändin alkukeikka keskittyikin juuri siihen tunnelmointiin, mutta loppua kohden keikka mielestäni parantui huomattavasti. En kuitenkaan vieläkään myönnä, että jaksaisin tätä bändiä kovin kauan kuunnella. Yrittänyt olen, monestikin.

Seuraavaksi olikin luvassa jotain aivan toisenlaista tunnelmaa, kun Ruotsin Gehennah kiipesi pikkulavalle. Bändi rässäsikin menemään maittavasti ”hana auki ja mennään” -mentaliteetilla. Gehennahissa on jotain hellyttävän alkukantaista, sellaista black thrashin ydinjuttua hiukan Venomin tyyliin. Heidän keikasta jäi hyvä fiilis varmasti monelle muullekin kuin vain minulle. Bändi tuntui lisäksi viihtyvän Hammer Open Airin yleisössä vielä seuraavan päivänkin, erityisesti erään pienpanimon tuotteiden parissa.

Imatralaisen Unholyn oli alun perin tarkoitus soittaa Hammerin jatkoklubilla, mutta kun tällaista ei järjestettykään tänä vuonna, siirtyi bändin keikka itse festareille. Varmasti bändin maalaileva doom olisi toiminut paremmin pimeällä klubilla, kuin auringon paahtaessa suoraan lavalle. Unholyn esiintyminen on tyylikkään eleetöntä, mutta keikka jäi itselleni hiukan mitään sanomattomaksi välipalaksi, vaikka oman alansa eräänlaisesta legendasta onkin kyse. Myös seuraavana mölissyt okkultistinen Urfaust-duo kärsi ulkolavasta ja auringonpaisteesta, joten bändin keikkaan ei tullut täysillä keskityttyä. Molemmilla bändeillä selvästikin oli kannattajakuntansa paikalla, joten ei niitä turhaan festareille ollut buukattu.

Perjantai-illan päättäjäksi oli valikoitunut Deströyer 666, ja tämä valinta osuikin aivan nappiin. Bändi paahtoi kympillä menemään, eikä lähestyvä parinkymmenen vuoden ikä bändiä ainakaan hidastanut. Illan päätösakti jätti ehdottomasti hymyn huulille, vaikka seurueemme lähtikin kesken keikan nälän pakottamana kohti maamme entistä pääkaupunkia.

Perjantain voittajat: Cannibal Accident ja Deströyer 666.

Lauantai 21.7.2012

Lauantai koitti huomattavasti sateisempana, kuin edellinen päivä, ja jännitimme hiukan millaiseksi mutalikoksi Mannin navetan pelto muuttuisi päivän mittaan. Mutta mitäpä sitä turhaan etukäteen harmittelemaan, kohti mestoja vaan. Koska bussien aikatauluista ei ollut mitään hajua, emme ehtineet todistamaan ensimmäisenä soittaneen Vorumin keikasta kuin viimeiset soinnut. Kuuleman mukaan olivat kuitenkin tempaisseet hyvän aloituksen päivään. Seuraavana pikkulavalle kivunnut Krypts oli yllättävän hyvä uusi tuttavuus ja sai toisen festaripäivän käyntiin makoisasti. Tässä vaiheessa ei perjantain tapaan ollut yleisöä paikalla kuin kourallinen, joten ehkä kannattaisi jatkossa laittaa myös päivän alkuun jokin isompi täky, jolla saataisiin turilaat valumaan ajoissa paikalle. Yleisön vähyydestä huolimatta seuraavana soittanut Forgotten Horror sai aikaiseksi varsin hyvät metelit. Vaikka bändi on ollut olemassa jo 2000-luvun alkupuolelta saakka, ei siltä ole ilmestynyt kuin yksi täyspitkä. Tästä huolimatta paikalle tullut porukka selvästikin diggaili bändin paahtoa. Taitaapa tämäkin tyttö joutua Forgotten Horrorin tiimoilta levykauppaan. Ja onhan tuossa bändissä asian osaavat soittajat, joita vilahtelee yhdessä jos toisessakin bändissä. Taas aloitusbändit näyttivät, että kyllä meillä Suomessa osataan.

Gorephilian keikka soljui lähes täysin ohitsemme, koska saimme yllättävän tilaisuuden haastatella yleisön joukosta tapaamaamme Lord Satanachiaa (Azazel). Haastattelun onnistuminen kaatui kuitenkin loppujen lopuksi molempien osapuolien teknisiin ongelmiin. Haastattelijapuolella ongelmat astuivat esille akun virran kohdalla; haastateltavan nestetankkaus puolestaan ei sattunut ajoitukseltaan täysin kohdilleen. Herra ehti kuitenkin esim. kertoa, ettei hän vihaa punkkia, vaikka näin ”Loputon Gehennan liekki” -dokkarin trailerissa uhoaakin. Myös bändinsä nykytilasta Satanachia ehti jotain tarinoida. Mies vastasi kuitenkin viikonlopun legendaarisimmasta tokaisusta kertoessaan: ”Mä olen syrjäyttänyt itse Luciferin.” Asia selvä, ei lisättävää.

Seuraavaksi päälavalla uhonnut Charnel Winds toimi yllättävän hienosti päivänvalossa (sadekin oli jo loppunut tässä vaiheessa). Bändi tarjoili maittavan black metal -kokemuksen Hammerin lauantaihin. Seuraavana pikkulavalla olikin tarjolla sitten jotain ihan muuta, kun ruotsalainen Portrait ärjyi omaa antiaan navetan ympäristöön King Diamondia kumarrellen. Bändin linja erosi festarin muusta tarjonnasta selkeästi, mutta varmasti tälläkin aktilla oli kuulijakuntansa.

Riku Mäkinen: Portraitin kenties ainoa ongelma keikalla oli sama mikä levyilläkin, se kuulostaa liikaa King Diamondilta. Se kumartelee tuon tanskalaisen legendan vanhemman materiaalin puoleen, mutta saappaat tahtovat vain olla liian isot. Yhtyeen laulajan Per Karlssonin ulosanti on kaikin puolin kohdillaan, sen sijaan live-esiintymisessä ei yhtye yllä esikuviensa tasolle, ei oikeastaan lähellekään. Täytyy sanoa, että keikka oli yksi odotetuimpia ja samalla myös yksi suurimpia pettymyksiä tapahtumasta.

Seuraavana doomiaan suoltava hollantilainen The 11th Hour puolestaan ei jaksanut innostaa, ei sitten millään. Bändi oli ennen tätä festaria minulle täysin outo, ja epäilenpä, että en sitä ota kuunteluun Hammerin jälkeenkään.

Yksi Hammer Open Airin odotetuimmista bändeistä oli varmasti ruotsalainen Necrophobic. Bändihän on tummanpuhuvaa death metalliaan suoltanut maailmaan jo yli 20 vuotta, mutta Suomessa Necrophobicia ei ole voinut aikaisemmin livenä todistaa. Bändi oli lavalla varsin näyttävä, ja kyllähän sieltä Ruotsi-dödön ja bläkkiksen perinteet hyvin läpi paistoivat. Joka tapauksessa Necrophobic nousi tällä vedollaan yhdeksi festareitten parhaimmaksi live-aktiksi. Toivottavasti seuraavaa keikkaa ei tarvitse odottaa vuosikymmeniä.

Hollannin Asphyx puolestaan osoitti, ettei old school death metallin esiintymiseen tarvita koreita vaatteita ja maskeja tai muita krumeluureja. Paahto päälle vaan ja menoksi! Martin van Drunen on karsimaattinen bändin keulahahmo ihan farkuissa ja t-paidassa. Uusi ”Deathhammer”-levyn materiaali näytteli luonnollisesti pääosaa keikassa, ja hyvältähän se livenä kuulosti. Keikan alkupuolta vaivasivat äänentoiston ongelmat, koska laulu hukkui, varsinkin kun keikkaa kuunteli vähän eturiviä kauempana. Mutta onneksi tämä saatiin korjattua suhteellisen pian, ja Hammer Open Air sai nauttia vanhan liiton dödöstä tunnin verran. Taisipa bändi olla ainoa, jolle lensi lavalle klassiseen tyyliin alushousutkin…

Riku Mäkinen: Root tappoi kirjaimellisesti talossa ja puutarhassa, sekä myös Mannin navetassa. Yhtyeen laulaja Jiri ”Big Boss” Walter on ehtinyt jo 60-vuoden ikään, mutta menoa se ei hidasta. Vaikka asioista mitään tietämättömille saattaa yhtyeen ”old school” meininki kuulostaa välillä jopa hiukan koomiselta, ei huumorista ollut livenä nähtynä tietoakaan. Big Bossin kasvotatuoinnit tekivät herrasta hyvin pelottavan ilmestyksen, johon en haluaisi välttämättä pimeällä kadulla törmätä. Omalta osaltani yksi tapahtuman parhaita esityksiä, joka luonnollisesti painottui viime vuonna julkaistun ”Heritage Of Satan”-levyn materiaaliin enimmäkseen.

Eyehategod oli mielestäni hiukan mielenkiintoinen bändivalinta näille festareille, ja itselleni se jäi aktiksi, jonka aikana odottelin seuraavaa esiintyjää. Selvästi kuitenkin osa festaroitsijoista oli tullut katsomaan juuri tätä bändiä. Omasta mielestäni tässä oli kuitenkin melko turha bändi tähän yhteyteen. Mielellään olisin kuunnellut vaikkapa Necrophobicilta ja Asphyxilta hiukan pidemmät setit.

Päivän mittaan kuului huhuja, että Marduk olisi kiukutellut heidän sijoittelustaan soittamaan pienelle lavalle. Hiukan omakin seurueemme tätä ihmetteli, mutta ainakin itse bändiä kovasti odotin. Marduk antoikin odottaa itseään kymmenen minuutin verran yli ilmoitetun aloitusajan (muuten festareitten aikataulut pitivät loistavasti, vaikka bändien välille oli jätetty vain 5 – 10 minuutin väli). Mutta lopulta odotus palkittiin, ja tänä vuonna loistavan ”Serpent Sermon” -levyn julkaissut bändi asteli pikkuruiselle lavalle. Eipä tuo lavan koko loppujen lopuksi haitannut yhtään, sillä Marduk vetäisi todella loistavan setin! Keikka rakentui uusimman levyn ympärille, unohtamatta vanhempaakaan tuotantoa. Vokalisti Mortuus ärjyi Liedon pimenevään iltaan bläkkistä niin, että varmasti monelta vetäistiin luulot pois. Tämä bändi oli taas osoitus siitä, miksi pohjoismainen black metal on musiikkia parhaimmillaan! Miinusta oli pelkästään keikan lyhyys. Tämän jälkeen oli hienoa astella Hammer Open Airin porteista ulos ja jättää viimeisenä soittanut Shape of Despair kokonaan välistä.

Lauantain voittajat: Lord Satanachia ja Marduk.

Yleisesti voi sanoa, että Hammer Open Airissa hommat lähtökohtaisesti toimivat. Tiukat aikataulut pitivät hienosti, mutta osittain varmaan tämän takia osa bändeistä kärsi alkukeikan aikana soundiongelmista. Koska festari on asettanut 18 vuoden ikärajan, ei oluttaan tarvitse nautiskella karsinassa – eikä sitä myöskään tarvinnut jonotella. Kiitos myös panttisysteemin järkevyydestä: tölkkipantti kuului juoman kokonaishintaan, ja jos tyhjä tölkki oli kädessä seuraavaa juomaa ostaessa, vähennettiin pantti pois muutenkin kohtuullisesta juoman hinnasta. Porteista pääsi myös kulkemaan ilman turhia jonotuksia eikä yleensä missään ollut ryysiksiä. Fiilis oli mukavan letkeä, mutta kovin paljon enempää ainakaan tämä paikka ei väkeä vetäisi ilman ruuhkautumista. Kuljetukset Turun ja Liedon välillä toimivat hyvin, kiitos Olbifrusin.  Toki jonkinlaiset aikataulut olisivat hiukan helpottaneet omaa aikataulutusta varsinkin Turusta päin lähdettäessä.

Pieni miinus menee ensinnäkin lavojen sijoittelulle. Tässä tapauksessa lavojen vierekkäisyys ei toiminut aivan moitteettomasti, sillä tulevan bändin sound check haittasi soittavan bändin keikkaa. Osasyynä tähän on varmaan Suomen naurettavat desibelirajoitukset. Myöskään äänentoisto ei aina ollut paras mahdollinen. Jos puolestaan halusit katsoa bändiä vähän kauempana, hiukan alamäkeen vievä maasto haittasi näkemistä. Vähän isompi miinus tulee puolestaan ruokakojujen puutteelle. Festarialueella oli yksi ruokaa/alkoholittomia juomia myyvä pieni koju, joka alkuillasta ruuhkautui pahasti. Toimittajakollega Mäkinen uhosi perjantain jälkeen vievänsä tämän kioskin myyjätytölle kukkia, sen verran pinteessä tuntui olleen ensimmäisenä festaripäivänä. Eipä tainnut kuitenkaan myyjä kukkiaan saada. Lauantaina ruuhkat eivät olleet aivan niin pahoja; ehkä yleisö oli ottanut opikseen ja söi toisaalla, tai ehkä kojuun oli saatu useampi myyjä avuksi. Kahvin ja pillimehun sai siis lauantaina vähän edellispäivää näppärämmin.

Riku Mäkinen: Haluaisin myös huomauttaa hiukan ruokatarjoilun tasosta. Ensinnäkin ne grillikyrsät, joita makkaroina myytiin, olivat aivan järjettömän ala-arvoista jauhomössöä. Toki hinta (1e/kappale) oli ihan kohdillaan, mutta itse olisin valmis maksamaan hiukan enemmän laadukkaammasta tavarasta. Ja se makkaraspydäri-nimikkeellä myytävä sörsseli ei muuten ole makkaraspydäri, jos siinä on nakkeja. Se on silloin nakkispydäri. Ensi vuodelle ehdottomasti toinen ruokakoju, sekä pientä tason nostoa myytävän ruoan suhteen.

Kaiken kaikkiaan Hammer Open Air saa kuitenkin hyvän kokonaisarvosanan. Toivottavasti sama meininki jatkuu seuraavinakin vuosina!

Kuvat (ylhäältä alas):

-Cannibal Accident
-Jess And The Ancient Ones
-Bestial Mockery
-Sólstafir
-Gehennah
-Unholy
-Deströyer666
-Krypts
-Forgotten Horror
-Charnel Winds
-Portrait
-Necrophobic
-Asphyx
-Root
-Marduk
-Swallowed
-Cryptborn
-Assaulter

Kirjoittanut: Rudi Peltonen
Kuvat: Riku Mäkinen ja Rudi Peltonen

Kommentit