Hardcore Superstar voi tietyllä lailla aloittaa uudelta pöydältä. Vuosi 1997 on jo kaukana, kahdeksan levyä tehtailtu ja ensimmäinen kokoelmalevykin pihalla lallatussinkun kera, ikään kuin ensimmäinen luku yhtyeen kirjasta luettu. Toisen luvun aloittava uusi levy kantaa nimeä ”C’mon Take On Me”. Jos ei A-ha saanut sinua liikkeelle, niin jos nyt viimeistään! Ensimmäinen annos levyltä saatiin kuulla ”One More Minute” -sinkun myötä, joka oli riittävän jännittävää uutta, mutta silti tutun turvallista HCSS:a. Kappaleessa on kivasti nostatteleva fiilis, kunnes se lässähtää kertosäen tylsyyteen. Ei kai sama fiilis jatku loppulevylle?

Tällä kertaa levy lähtee taas introkappaleella liikkeelle, ei tosin komealla Ennio Morriconemaisella länkkäritunnelmalla kuten ”Beg Fot It” -levyllä, vaan vanhanaikaisen huvipuiston kauhutalomaisella kujeilulla, joka tosin venähtää suotta liian pitkäksi. Lopulta päästään sen glammaavan hardrockin pariin kun albumin nimikkokappale lyödään liikkeelle, joka ei sen suurempia väristyksiä tuota vielä kropassa, mutta on onnistunut aloitusralli. Sinkkukappaleen jälkeen tulee jopa inhottavan kevyt Van Halenmainen ”Above The Law”, ja voi vain tuntea David Lee Rothin kivesten loikkaavan liitäen ylitsesi hieman otsaasi hipaisten. Hieman tässä jo rupeaa huolestuttamaan, kun se yhtyeen päin naamaa hyökkäävä asenne ja purevuus tuntuvat loistavan poissaolollaan. Onneksi ”Are You Gonna Cry Nown” raskas rullaus hieman piristää tunnelmaa; levyn lempparikappaleeksi heilahti heti! ”Stranger Of Mine” on ehkäpä vähän liian perinteinen slovariveto, joka ei oikein heilauta suuntaan eikä toiseen. Mukavan ”Won’t Take The Blamen” kertosäettä on jatkettu vielä omaksi kakkososakseen levylle ykkösen perään ja syy jäi ainakin minulta hieman epäselväksi. ”Dead Man’s Shoes” on sekin melko riskitön esitys, vaikka hauska olkapäitä eestaas heilutteleva kertsi siinä on, eikä ”Because Of You” myöskään kamala ole. Levy saa kuitenkin aika hajuttoman lopun, kun jäljellä on enää ”Taking Care Of”… eiku siis meinasin ”Too Much Business” ja torahampaaton ”Long Time No See”, jonka sanat ”this is not the end” jättävät odottamaan jotain parempaa, mutta tässä se nyt vaan onkin.

Albumista jää jotenkin etäinen, turhautunut ja ikävystynyt olo. Aivan kuin näkisi pitkästä aikaa hyvän ystävänsä, jonka tapaamista on odottanut jo vuoden päivät, mutta paikalle raahautuikin vain kuoret hänestä; jutut on samat vanhat, mutta puhtia ei ole edes lopettamaan lausetta, vaan se puuroutuu kurkun pohjille. Samoin kävi The Hellacoptersin kanssa aikoinaan kun pyöräytin ”Rock & Roll Is Deadin” soimaan. Missä vitussa on se vauhti ja vaara, se tunne kun musiikin tahdissa ei auto meinaa pysyä tiellä ja ilmakitaran kielet eivät kestä ilmaplektrakäden tuulimyllyn armoilla?!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

”C’mon Take On Me” on kuin kevytversio Hardcore Superstarista. Soundeja on ruuvattu höllemmälle ja kappaleista on pesty ja hiottu se likainen särmä pois. Muutos ei aivan yhtä isoa luokkaa ole kuin tuossa The Hellacoptersin tapauksessa, mutta sen kyllä huomaa silti. Kitaristinvaihdoksen myötä tullut lisäpotku hevimetallia oli tervetullut piristys ”Beg For Itillä”, mutta nyt kappaleiden kitaravoittoisuutta on työnnetty taemmas ja sekin myös tuntuu tekevän levystä hieman varovaisen ja kiltin. Levylle olisi tehnyt hyvää pari ”Into Debaucheryn” ja ”Bag On Your Headin” kaltaista, eteenpäin vievää rosoista kappaletta. Albumilla on kyllä hetkensä ja hupinsa, mutta levyltä uupuu paremmat, iskevämmät kappaleet.

”C’mon Take On Me” vetää naaman ikävästi pettymyksestä mutruun. Toivottavasti ei käy tämän yhtyeen kanssa kuten Volbeatin, joka muutaman hyvän ensimmäisten levyn jälkeen lässähtää ja jumittuu nöyristelemään yleisöään. Kenties tässä tapauksessa on vain ensin nieltävä liian korkeiden odotusten lässähtäminen, niin voi taas uusin korvin ajan ja useamman toiston kanssa saada pysyvämmän sekä ehjemmän kuvan albumista. Tällä hetkellä levystä jää kuitenkin vain välilevyn (pullistuman) tuntu. Voihan olla sekin mahdollista, ettei Hardcore Superstarin rahkeilla pääse enää tämän pidemmälle, ja yhtye tyytyy tekemään vain uutta musaa keikkalavoille soitettavaksi, jossa bändi toki on parhaimmillaan – yksi tiukimmista liveyhtyeistä mielestäni. Mutta kuten alussa todettu, toinen sivu on vasta käännetty ja on yhtye ennenkin tehnyt edellistä paremman levyn. ”This is not the end” ei kuulostakaan enää yhtä pahalta. Pahat lenkkarit jalkaan ja Piña Coladat syliin!

6½/10

Kappalelista:
01. Cutting The Slack
02. C’mon Take On Me
03. One More Minute
04. Above The Law
05. Are You Gonna Cry Now
06. Stranger Of Mine
07. Won’t Take The Blame pt. 1
08. Won’t Take The Blame pt. 2 (Sect Meeting)
09. Dead Man’s Shoes
10. Because Of You
11. Too Much Business
12. Long Time No See

http://www.hardcoresuperstar.com/

Kirjoittanut Ville Syrjälä