Hävitys/Ward – Split 7”

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 3.9.2011

Ihan joka päivä ei kotiin kanneta seitsemän tuumaista splittiä, jonka toisella puoliskolla hidastellaan kuin viimeistä päivää. Kun taas toisella puolella vauhtia riittää enemmän, kuin naapurin Mesellä motarilla.

Lähdetään ensimmäisestä, joka kansien perusteella on vuonna 2010 perustettu jyväskyläläinen crustin täytteinen grindcore –yhtye, Hävitys. Kyseessä ovat yhtyeen ensimmäiset varsinaiset nauhoitukset, mutta jäseniltä löytyy kokemusta jo entuudestaan muiden yhtyeiden kautta, kuten esim. Ramin Kuntopolku ja Reesus.

Kahden erilaisen vokalistin voimin, ja suomen kielellä esiintyvä Hävitys aloittaa hämäävästi doomahtavalla introlla. Mutta äkkiä kaikkoavat hidastelut, kun rummut alkavat määrätä tahtia d- ja blastbeatin kera aivan toiselle tasolle. Soundit ovat arvatenkin raskaat, riffit rankaisevia ja meininki pitää mukavasti otteessaan aina neulan nousemiseen asti. Parhaiten mieleen jää juurikin tuo avausraita ”Hallintaa”, jonka sisältö ei ole aivan kauttaaltaan kuin vesikauhuisen koiran pään sisältä, vaikka eipä siinäkään mielikuvassa mitään vikaa ole.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Toisella puoliskolla rymyää hieman vähemmän hilpeissä merkeissä tamperelainen sludge/doom metal -ryhmä Ward. Saatteen mukaan yhtye on ollut kasassa kuusi vuotta, ja useita omaksi iloksi väsättyjä nauhoituksia löytyy jo takataskusta, mutta vasta nyt niistä pääsevät muutkin nautiskelemaan. Näytettä ei kuitenkaan tarjoilla kuin yhden kappaleen verran, mutta se kyllä täyttää heidän puoliskonsa levyn pinnan kokonaisuudessaan.

Ward esittäytyy äärimmäisen hitaana, rujona, hieman psykedeelisenä ja epätoivon täytteisenä. ”Past Behind” kulkee vahvan kitaravallin, maalailevien riffien ja maansa myyneen miehen karjunnan voimin. Etenkin loppupuolen fiilistelyt kruunaavat paketin ja pelastavat sen saman toistamisen vaaralta. Ensimmäiseksi näytökseksi yhtyeen tuotannosta tämä kyllä vakuuttaa vaativammankin kuulijan, mutta jotain jäi vielä puuttumaan. Mahdollisesti enemmän niskaan kaatuvaa massiivista kitarointia, joitain lisäelementtejä tai vokalistilta astetta syvempää ääntelyä. Tosin paremmilla soundeilla korjaantuu varmasti jo osa näistäkin asioista.

8/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

A – Hävitys
01. Hallintaa
02. Katse taivaissa
03. Ajastaikaan
04. Pudonnut

B – Ward
01. Past behind

http://havitys.bandcamp.com/

http://www.youtube.com/watch?v=RRtXxIPe9ps

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Tommi Hämäläinen

Luetuimmat

Uusimmat