Hellettä ja heviä järvimaisemissa — John Smith Rock Festival osa 3/3

John Smithin lauantain keikoilla notkumista verotti valitettavasti joku auringonpistoksen tapainen ja vietin iltapäivän hotellilla maaten ja Popedaa kuunnellen. Hypätäänpä raportin osalta siis suoraan alkuiltaan. Heti portteja kohti vaeltaessani silmiini pisti väen paljous verrattuna kahteen aiempaan päivään, porukkaa oli kuin täydellä Ratinalla.

Pretty Maidsin piti pistää pillit pussiin laulaja Ronnie Atkinsin keuhkosyövän takia ja mies oli jo manan maiden porteilla, mutta kemoterapia ja sädetyshoidot ovat tepsineet ilmeisen hyvin ja bändi kiertää taas. Korkeisiin nuotteihin pääseminen tuottaa selvästi ongelmia ja ajoittain laulu oli melkoista kähinää, mutta noilla korteilla ei voi kuin nostaa hattua päästä hymyilevälle herrasmiehelle. Muuten bändi oli tanakka kuin vanha tammi, ja basistin kahden pennin Tobias Sammet -look ja manööverit olivat niin pölhöt, ettei siitäkään pahastua voinut. Noita uudempia biisejä voisi kyllä soittaa joskus vähän vähemmän, kun yleisökin elehti selvästi vanhojen ”Red, Hot and Heavyn” ja ”Future Worldin” tahtiin enemmän kuin uudemman materiaalin.

Within Temptation pakkasi päälavan edustan täyteen; festari oli lauantaina loppuunmyyty, joten porukkaa tosiaankin piisasi. Visuaaliseen ilmeeseen oli panostettu kiitettävästi, kuten pääesiintyjän arvolle kuuluu, ja soittoaikaa oli merkitty ennalta runsaasti. Puolentoista tunnin hittikavalkadi sieltä saatiinkin, eikä se jättänyt yleisöä kylmäksi. Keikan jälkeen alueelta lähti valumaan pois massoittain silmin nähden onnellisia juhlijoita – selvästi hollantilaiset olivat suurelle osalle koko festareiden odotetuin bändi.

Within Temptation settilista: We Go to War / Bleed Out / Faster / In the Middle of the Night / Stand My Ground /
Wireless / Shot in the Dark / Angels / Paradise (What About Us?) / Don’t Pray for Me / Supernova / Lost / The Reckoning, Encoret: Our Solemn Hour / What Have You Done / Ice Queen / Mother Earth

Bloodred Hourglass on kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana pikkubändistä festarien vetonaulan tasoiseksi liveaktiksi. Paljon on spekuloitu, olisiko tässä suomalaisen melodeathin seuraava viejä maailmalle asti. Myöhäisellä keikalla oli valtavasti porukkaa ja heittämällä koko festarin isoimmat pitit. Bändi sattui kuvaamaan myös musavideota tulevalle ”Chasing Shadows” -sinkulle, ja yleisön elämöinnistä onnistuminen ei ainakaan jäänyt kiinni – mylly pyöri ja nyrkit viuhtoivat pimenevässä Peurungan yössä. Oli kyllä kaikkiaan laadukas veto, ja settilista oli hyvin koostettu painottuen pääosin kahteen edelliseen albumiin sekä syksyllä julkaistavan ”We Should Be Buried Like This” -levyn sinkkulohkaisuihin. Näiltä mukaan oli poimittu enemmän nopeamman osaston biisejä, joka oli omiaan pistämään liikettä yleisöön.

Cemetery Skyline sai kunnian pistää homman pakettiin tällä kertaa. Päälavan viimeinen slotti tuntuu valtavan isolta sivuprojektibändille, joka on julkaissut yhden albumin. Kyllä se vähän torsoksi jäikin, ja valtaosa yleisöstä lähtikin vaeltamaan kohti kotia bändin soittaessa melankolisia biisejään järvimaisemaa vasten. Ei huono, mutta väärällä paikalla tällä kertaa ja väsymys vei pikkuhiljaa voiton. Olo oli ohut.

Yhdeksättä kertaa järjestetty John Smith Rock Festival toimi järjestelyiden puolesta taas mainiosti; ei liiaksi jonoja, hyvät soundit, sopivan kokoiset lavat ja viime vuodesta huimasti petrannut ruokamaailma – eipä voi puitteista siis valittaa. Huimia öitä, niukasti öljyä (ja unta) taas kerran. Ensi vuonna kymppisynttärit, saas nähdä mitä ohjelmaa sinne keksitään.