Hellsinki Metal Festivalin huippuhetket – Mukana Opeth, Paradise Lost, Iotunn, IKINÄ ja Bloodbath

Hellsinki Metal Festival. Tuntuu kummalliselta, ettei tuon nimistä tapahtumaa ollut olemassa vielä muutama vuosi sitten. Festivaali kuitenkin valloitti metallikansan sydämet jo ensitulemisellaan vuonna 2023, ja siitä lähtien Helsingin jäähalli pysäköintialueineen on aina elokuun toisena viikonloppuna muuttunut helvetillisen laadukkaan metallin pyhätöksi. Hellsinki Metal Festivalin ja pääkaupungin metallikesää hallinneen Tuskan välille on haettu välillä keinotekoiseltakin tuntuvaa kilpailuasetelmaa. Viime vuodet ovat kuitenkin osoittaneet, etteivät nämä kaksi tapahtumaa ota toisiltaan mitään pois, vaan molempiin riittää runsaasti kävijöitä. Viime viikonloppuna 16 000 silmä- ja korvaparia todistivat ensiluokkaista metallimessuamista sellaisilta yhtyeiltä kuin Accept, Opeth, Paradise Lost, Bloodbath ja Carcass. Tähän raporttiin on koottu yhden todistajan näkemys Hellsinki Metal Festivalin (HMF) huippuhetkistä.

Perjantai 7.8.

Kunnianhimoinen tavoitteeni oli olla festareilla molempina päivinä ensimmäisestä esiintyjästä viimeiseen asti, ja tässä myös kiitettävästi onnistuin. Vaikka aivan kaikkia bändejä en ehtinyt näkemään edes vilaukselta, tuli viikonlopun tarjonnasta kuitenkin sen verran laaja otanta, että muutama esitys kummaltakin päivältä nousee ylitse muiden. Perjantaina eniten omaan makuhermooni osuvaa musisointia tarjosivat Wormwood, Bloodbath, Ikinä ja Sanguisugabogg.

Vuonna 2014 perustettu ruotsalainen Wormwood ei ole ainakaan kuluttanut itseään puhki suomalaisfanien tietoisuudessa. Ennen viime perjantaista keikkaa bändi oli esiintynyt maamme rajojen sisäpuolella vain kolmesti, joten Hellsinki-festivaalilla bändillä oli otollinen tilaisuus voittaa uusia faneja puolelleen. Näin myös tapahtui, sillä aikaisesta soittoajasta huolimatta Wormwood keräsi kiitettävästi kuulijoita jäähallin uumeniin. Wormwoodin tavaramerkkinä on melodinen ja kiireetön musta metalli, jossa pääosaa näyttelee tunnelmallisuus. Pääasiassa viidestä kymmeneen minuuttia kellottavat kappaleet johdattivat kuulijaa pohjoisen kaihon ytimeen, jossa tunnelman kolkkoudesta huolimatta voi tuntea olonsa kotoisaksi. Viime perjantaina Wormwoodilta ilmestyi parahiksi uusi EP-julkaisu ”Å”, mutta Hellsingin keikalla uudelta julkaisulta ei harjoittelun puutteen vuoksi kuultu ainuttakaan kappaletta. Sen sijaan Wormwoodin setti sisälsi sellaisia tunnelmapaloja kuin ”Godless Serenade”, ”Ensamheten” ja ”The Isolationist”. 

Hellsinki Metal Festivalilla bändejä esiintyi kolmella lavalla, joista kaksi sijaitsi ulkona. Perjantaina pienemmän kakkoslavan mieleenpainuvimmasta keikasta vastasi Kouvolasta lähtöisin oleva IKINÄ. Yhtye on julkaissut musiikkia vuodesta 2016 alkaen, ja neljäs albumi ”Valkyria” näki päivänvalon viime huhtikuussa. Hellsinki-tapahtumassa luvassa oli erikoissetti, johon osallistui IKINÄn lisäksi kotimaisista metallimusiikin naislaulajista koostuva Choir of Hecate. Köörin kanssa IKINÄ esitti muun muassa kappaleet ”Jumalatar”, ”Victoria” ja PMMP-lainan ”Lautturi”. Väkevä metallipoljento rauhoittui, kun kesken keikkaa IKINÄ kutsui yleisön viettämään kanssaan hiljaista hetkeä väkivaltaan kuolleiden naisten muistoksi. IKINÄn keikan lisäksi naisasiateema näkyi festareilla myös siten, että Naisten Linja on tapahtuman tämänvuotinen hyväntekeväisyyskohde, ja järjestö oli yksi HMF:n näytteilleasettajista.

Siinä missä festivaalivieraat ovat aiempina vuosina voineet virkistää itseään tapahuma-alueen saunalla, oli tällä kertaa tarjolla ruotsalaisen Bloodbathin tarjoamia musiikillisia verilöylyjä. Edellinen kohtaamiseni orkesterin kanssa ajoittuu vuoden 2015 Tuskaan. Tuolloin elettiin vielä aikaa, kun nämä ruotsalaisen kuolonmetallin rujoja perinteitä vaalivat herrat esiintyivät asianmukaisten kasvomaalausten ja veriroiskeiden somistamina. Viime perjantaina miesten koristukseksi riittivät aurinkolasit sekä ainakin Bathorya ja Entombedia kunnioittavat bändipaidat. Arkisemmissakin tamineissa soitettuna Bloodbathin death metal tuntui korvissa ja sisuksissa yhtä purevasti kuin ennenkin. Ohrapirtelön voimalla laulaja Nick Holmesilta irtosi kuolonkorinan lisäksi tilannetajuisen kuivaa huumoria, ja olipahan mieluisaa nähdä Katatoniasta pois potkittua Anders Nyströmiä pitkästä aikaa tositoimissa. Sattumaa tai ei, edelliset kolme Bloodbath-albumia ovat ilmestyneet neljän vuoden välein toisistaan. Edellislevy ”Survival of the Sickest” julkaistiin vuonna 2022, joten jokohan olisi taas aika Bloodbathin seuraavalle siirrolle?

Jos Bloodbath edustaakin kuolonmetallin multiin syvälle kurottavia juuria, lukeutuu amerikkalaisjyrä Sanguisugabogg uuden koulukunnan kärkikastiin – ainakin livenä. Ryhmä paahtaa tällä hetkellä suorastaan läkähdyttävässä keikkaputkessa. Heinäkuun 24. päivän ja viime perjantaina HMF:ssa soitetun keikan välissä oli tasan yksi välipäivä, ja sittemmin tahti on jatkunut yhtä kiivaana. Jos maitohapot amerikkalaisten pohkeissa painoivatkin, ei sitä bändin otteista voinut mitenkään havaita. Sanguisugabogg vastasi kenties koko viikonlopun intensiivisimmästä keikasta, ja yleisö antoi takaisin samalla mitalla, kuten oheisesta videosta voitte havaita. Raivoisten pittien ja wall of deathien ohella bändi yllytti seurakuntaansa myös yleisösurffaukseen. Järjestyksenvalvojilla kesti hetki päättää, kuinka kohdella lavan ja turva-aidan väliin putoilevia juhlijoita. Lopulta sääntöjä uhmaavat uskaliaat päästettiin takaisin yleisöön, ja meno jatkui yhtä hurjana keikan loppuun saakka. Sanguisugaboggin voi todella sanoa jääneen mieleen yhtenä viikonlopun voittajista, eikä ainoastaan erikoisen nimensä puolesta. 

Lauantai 8.8.

Jälkimmäisenä festaripäivänä yleisön viihtyvyydestä pitivät hyvän sään lisäksi huolen sellaiset pitkän linjan huippunimet kuten Paradise Lost, Opeth ja The Kovenant. Uudemmista yrittäjistä suurimman vaikutuksen tekivät Iotunn ja Tungsten. Päivän yllätyksiin lukeutui myös Assemble the Chariotsin keikka, jonka aikana yhtye esitti uunituoreen singlensä ”Discover the Power” Nitte Valon kanssa.

Minulle yksi odotetuimmista esiintyjistä oli tanskalainen Iotunn. Vuonna 2015 perustettu bändi vieraili nyt toista kertaa Suomessa ensivisiitin toteuduttua vuoden takaisella John Smith Rock Festivalilla. Iotunnista suomalaisille tutuin hahmo on ehdottomasti Jón Aldará, joka ehti laulaa useamman vuoden sittemmin tauolle vetäytyneessä Barren Earthissa. Iotunnin melodisen progressiivinen metalli ei ollut täysin kotonaan Nordiksen parkkipaikalla suorassa auringonpaahteessa, mutta pikkuhiljaa muu maailma alkoi häipyä taka-alalle Iotunnin musiikillisen vision tieltä. Jón Aldará oli keikan kiistaton seremoniamestari messutessaan yleisölle takkinsa hupun suojista muun bändin keskittyessä maltillisemmin soittonsa tarkkuuteen. Iotunn keräsi sen verran runsaslukuisen yleisön kakkoslavan edustalle, että miksausteltasta eteenpäin oli jo hyvin ahdasta. Helsinkiläisyleisön vastaanotto oli sitä luokkaa, että jokohan uskaltaisi alkaa haaveilla Iotunnin omasta Suomen-keikasta festarivetojen jatkoksi.

Hellsinki-lauantain päälavan esiintyjistä kaksi oli ylitse muiden. Niistä ensimmäisenä soitti Paradise Lost. Ehdin tosin nähdä brittidoomin jättiläiset klubikeikalla vasta viime helmikuussa, mutta enhän voinut jättää vanhaa suosikkiani väliin tälläkään kertaa. Paradise Lost soitti omallakin mittapuullaan hyvin virkamiesmäisen tunnin setin, jonka aikana ei turhia turistu. Taustakankaan ynnä muun visuaalisen tuen puutteessa pääpaino oli yksiselitteisesti musiikilla, ja jos siitä nautti, oli keikkakin todennäköisesti mieluinen. Omalla kohdallani keikan suurin jännitysmomentti kohdistui siihen, kuka soittaisi rumpuja toiseksi viimeisenä kuullussa ”Ghosts”-kappaleessa. Viikkoa aikaisemmin Paradise Lost esiintyi kotikaupungissaan Halifaxissa Opethin lämppärinä, ja tuolloin ruotsalaisprogeilijoiden nykyinen rumpali Waltteri Väyrynen nousi vanhalle paikalleen Paradise Lostin kannuihin yhden kappaleen ajaksi. Sama temppu ei toistunut HMFä, vaikka Opeth esiintyi samana iltana. No, Opethiin ja Väyryseen palaan vielä myöhemmin.

Puoli tuntia Paradise Lostin jälkeen sisälavalla oli jälleen tarjolla vankkaa ruotsalaisosaamista. Länsinaapuristamme ponnistava Tungsten on varsinainen perheyritys, sillä orkesterin perusti entinen HammerFall-rumpali Anders Johansson yhdessä poikiensa Nick ja Karl Johanssonin kanssa. Andersin veli Jens soittaa puolestaan Stratovariuksessa, joten pienen mutkan kautta Tungstenilla on yhteys myös Suomeen, kuten laulaja Mike Andersson innostuneesti selitti. Tungsten esiintyi nyt ensimmäistä kertaa Suomessa, joten täkäläistä fanikuntaa bändille ei ole vielä liiemmin päässyt syntymään. Tungstenin melodinen power metal soi kuitenkin sen verran vakuuttavasti, että siemenet bändin tulevalle sukseelle Suomessa voivat hyvinkin olla nyt kylvetty. Kymmenen kappaletta käsittänyt settilista sisälsi ensiesityksen biisistä ”Sunshine of Fall”, joka edustaa lokakuussa julkaistavaa viidettä Tungsten-albumia ”Ashes”.

Hellsinki Metal Festival vuosimallia 2026 päättyi päälavan ohjelman osalta niin ikään ruotsalaistunnelmissa. Opeth on kiistatta yksi kautta aikain merkittävimmistä progressiivisen metallin uranuurtajista. Sen lisäksi yhtye sattuu olemaan yksi suurimmista suosikeistani, joten bändin pääesiintyjäkeikan sivuuttaminen ei voi koskaan olla helppo päätös. Sellaistakin vaihtoehtoa tulin ohimennen punninneeksi seuratessani Behemoth-laulaja Nergalin esiintymistä jäähallissa yhdessä Misþyrmingin kanssa, mutta lopulta vanha suola vei voiton.

Opethin puolitoistatuntinen keikka Helsingin pimenneessä illassa oli juuri niin tasapaksua toimitusta, johon ammattimuusikot vain pystyvät valioluokan sävellyksiä soittaessaan. Keikka oli toisin sanoen hyvä, muttei missään nimessä paras tältä porukalta koskaan todistamani. Yhdeksän kappaleen soittolistalle mahtui ”Windowpanen” kaltaisia hempeilyjä, joihin äärimetallia korostavan tapahtuman yleisö suhtautui yllättävän suopeasti. Omalla kohdallani setin huippuhetkeksi jäi kolmantena kuultu ”Godhead’s Lament”, jonka todistin ensi kertaa livenä nyt kahdennellatoista Opeth-keikallani. Toiseksi viimeisenä soitettu ”Hex Omega” oli puolestaan pahanlaatuinen suvantokohta, jonka loppumista odotellessa kävin tuskallisen tietoiseksi jokaisesta kehon lähettämästä väsymys- ja kipusignaalista.

Kimurantin, koskettavan ja taidokkaasti esitetyn musiikin ohella Opethin setin päähahmoksi kohosi vuonna 2022 ruotsalaisten joukkoon liittynyt suomalaisrumpali Waltteri Väyrynen. Tarkemmin sanottuna keikkaa tuhansittain todistaneet suomalaiset tekivät hänestä sellaisen suorastaan väkisin. Tokihan Väyrynen on ilmiömäinen rumpali, jonka soittoa on ilo seurata, eikä häntä olisi muuten Opethiin otettukaan. Mutta kun yleisö alkaa rytmikkäästi hoilata yhden miehen nimeä välispiikkien päälle lähes jokaisen kappaleen jälkeen, alkavat kriittisemmällä tarkkailijalla kasvot lämmetä myötähäpeästä. Jossain vaiheessa laulaja Mikael Åkerfeldt tokaisi vitsikkäästi Väyrysen laskeneen alleen jännityksestä ennen keikkaa. Joku fiksumpi olisi voinut ottaa siitä onkeensa, mutta ei HMF yleisö, joka jatkoi typeriä Väyrysen kannatushuutoja hamaan loppuun saakka. Lisättäköön maailmankaikkeuden turhien toiveiden jonoon se, että suomalaiset oppisivat suhtautumaan luontevasti heimoveljiensä kansainväliseen menestykseen.

Opethin jälkeen kaksipäiväinen festivaali tuli sisälavalla päätökseensä norjalaisen The Kovenantin tahdeissa. Länsinaapurimme länsinaapuri oli liikkeellä suoranaisella superkokoonpanolla, johon kuului Hellhammerin, Ghulin ja Sarah Jezebel Devan kaltaisia lahjakkuuksia. Musiikilliselta ulosanniltaan The Kovenant toi mieleen Turmion Kätilöt, ja jälkimmäisen tavoin norjalaisten industrial-tamppaus sai yleisön takuuvarmasti liikkeelle. Oli mieltäylentävää seurata, kuinka mallikkaasti kahden pitkän festaripäivän jälkeen yleisö yhä suoriutui circlepiteistään ja wall of deatheistään kellon lähestyessä yhtä sunnuntain vastaisena yönä. Metallimusiikissa on voimaa, ja sen voi havaita vuodesta, keikasta ja festarista toiseen.

Suomen metallifestarien kirjosta oman paikkansa kertarysäyksellä ottanut Hellsinki Metal Festival jatkoi tänäkin vuonna voittokulkuaan. Ensimmäinen erä ennakkolippuja vuoden 2027 tapahtumaan myytiin pikavauhtia loppuun, joten kysyntä tällaisille juhlille ei ole ainakaan laantumaan päin. Mikäli elokuu vuonna 2027 tuntuu tässä vaiheessa auttamattoman kaukaiselta kangastukselta, voi Hellsinki-kaipuuta tyydyttää vaikka marraskuussa seilattavalla Hellsinki Metal Cruisella. Hellvetin iso kiitos tämänvuotisesta niin järjestäjille, kävijöille, bändeille kuin säiden jumalille, jotka säästivät paraatin sateiltaan.

Kuvat: Kai Lukander – Instagram, Pasi Eriksson (Opeth)