Vuoden kuvat 2016

Helsingin keikkakulttuuri myllerryksessä: The Circuksen ja Nosturin lisäksi myös Virgin Oil lopettaa

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 11.10.2019
Vuoden kuvat 2016

Uutisoimme aikaisemmin, että helsinkiläinen Nosturi puretaan, ja että myös The Circus on laittamassa ensi kesänä lappua luukulle. Helsingin keikkakulttuuri jatkaa synkentymistään, kun nyt myös Virgin Oilin kerrotaan lopettavan.

Kotimainen musiikkijulkaisu Soundi on tehnyt huomion, jonka mukaan Virgin Oilin keikkakalenterissa ei näy mitään vuodelle 2020. SOK:n ravintolajohtaja Piia Virtanen kertoo Soundille, että ravintolan vuokrasopimus päättyy vuodenvaihteessa.

ELMUn hallitukseen kuuluva Martin Glantz puolestaan kertoo Rumballe, että Virgin Oilin tilat saneerataan hotelliksi:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

”Yhteiskunta ja Helsinki ovat muuttuneet. Nosturin purun ohella kaupungissa suljetaan tänä vuonna useita klubeja: Circuksen toiminta on hiipunut satunnaiseksi, Dubrovnikin toiminta on keskeytynyt, Virgin Oilin talo saneerataan hotelliksi, Nuorisopalveluiden Gloria on lopettanut jo aikaa sitten ja seuraavaksi kaupunki on sulkemassa Harjun nuorisotaloa”, Glantz kertoo.

 

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy