Behemoth - The Circus - 29.01.2019.

Järkyttäviä uutisia bändeille ja yleisölle: Helsingin The Circus lopettaa toimintansa

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 11.10.2019
Behemoth – The Circus – 29.01.2019.

Suomen kokoisessa maassa keikkapaikkoja on hyvin rajatusti. Pienten bändien pitäisi päästä keikoille, ja tilaa pitäisi löytää myös kotimaisille suosikeille ja ulkomaalaisille vierailijoille. Ihmisiä tuntuu käyvän nykyään entistä vähemmän keikoilla muusikoiden ja venueiden kertomusten perusteella, joten ei ole ihmekään, että moni keikkapaikka on laittanut lapun luukulle kannattamattomana.

Nyt samanlaisia surullisia uutisia kantautuu Helsingistä, kun keskustassa pitkään toiminut The Circus on ilmoittanut lopettavansa toimintansa ensi kesäkuussa. Circuksen toimitusjohtaja Niko Hallamäki kertoo Helsingin Sanomille, että syynä sille ei suinkaan ole kävijöiden määrä, vaan se, että The Circukseen tehtävä mittava äänieristysremontti tulisi maksamaan miljoonia euroja.

”Rakennukseen on tulossa kansainvälisiä yrityksiä, joissa työpäivä ei pääty kello neljä tai viisi. Siksi tilaan pitäisi tehdä mittava äänieristys, vaikka Circuksen tapahtumat ovatkin ilta-aikaan”, Hallamäki kertoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

1500-paikkaisen The Circuksen lopettaminen on iso asia Helsingin ja koko Suomen keikkakulttuurille, sillä muita vastaavia paikkoja Helsingissä ei ole. Esimerkiksi legendaarinen Tavastia-klubi vetää vain 800 ihmistä.

Juuri nyt esimerkiksi helsinkiläinen Nosturi ollaan purkamassa, eikä tilanne ole muuallakaan Suomessa erityisen hyvä. Turkulainen Baaribaari sulki ovensa aikaisemmin tänä vuonna kuten myös jyväskyläläinen Katse.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat