Hippikulttuuri elää! Raportti Tampereen Freedom Festivalilta
Ensimmäiset kerrat ovat aina parhaita. Sen näytti Tampereen Ratinan stadionin kyljessä järjestetty Freedom Festival. Tänne kerääntyivät ne cityhipsterit, jotka jäivät pois Provinssin pettymyksistä, skippasivat saatananpalvelukset Suvilahdessa tai olivat kasvaneet yli sateenkaarituputtamisesta. Kekkereitä oli siis päällekkäin useampia mistä valita, mutta parhaaksi näistä nousi todellakin Alt Agencyn ja 03Crew’n yhteistyössä järjestämä indie/hipster/hippi-festivaalitulokas. Tässä raportissa tulen myös tasaisin väliajoin hehkuttamaan hippikulttuuria, joka tuntuu olevan vielä hyvin eläväinen tässä modernissa ajassa.
Festivaali osui kesän tunnetusti helteisimpään viikonloppuun, joten perjantaina iltapäivällä hellehattu ja vesipullo tulivat tarpeeseen. Päivän sai hieman epäkiitollisessa slotissa aloittaa Heikki Kuula. Puoli neljän aikaan kun porukkaa ei hirveästi alueella vielä ollut, jäivät 
kallionkatkuiset suomihiphop-klassikot hieman valjuksi. Vaikka mahtavalta “Heijastuksia täydelliseltä rundilta” -albumilta kuultiinkin kolme kappaletta, se oli mielestäni liian vähän. Tunnelmaa söi myös Kuulan tuplaaja Kreivi. Tuplaajat ovatkin suurin syy miksi suomiräppi ei useimmiten toimi livenä: homma menee huutamiseksi, kun mikissä on enemmän kuin yksi tyyppi kerrallaan. Heikki Kuulan jälkeen esiintyi Pää Kii, ja etukäteen jännitinkin kuultaisiinko yhteisesitys “Rataraato”-bilepunkrenkutuksesta. Kappale kyllä kuultiin Heikin soolokeikalla ja myöhemmin viikonlopun aikana Paperi T:n setissä, mutta samaan aikaan lavalla ei yhteistyökumppaneita nähty.
Pää Kii ilmoitti aiemmin soittavansa tuona viikonloppuna viimeistä kertaa samalla kokoonpanolla, mutta on jättänyt mysteeriksi, miten bändi jatkossa toimii.Tuolla keikalla ilmeni, miten rento henki festivaaleilla on: kun anniskelun puolella puhkesi pitti pystyyn, jengiä loikki päälavan kahtia jakaneen barrikadin yli pittaamaan, eikä järjestyksenvalvojia tuntunut se kiinnostavan. “Nyt skipataan kahvit” toimi hyvänä energiapiikkinä alkupäivään.
Viewin vähäeleinen ja minimalistinen hiphop erottui edukseen valtavirran räppimuodista. 
On ilahduttavaa, etteivät kaikki sorru samoihin kliseisiin ja soundillisiin sudenkuoppiin. Purevat samplet ovat tärkeä osa Viewin soundia, kuten “Otl” todistaa. “Avalonin” ja “Ebb n Flow”:n kaltaisten soljuvien kappaleiden tahtiin keinuminen viritti mielen hyville taajuuksille. Klubikeikkojen julkistusta kannattaa väijyä, sillä auringonpaiste ei tee oikeutta synkeälle tunnelmoinnille.
Mainos päättyy
Ultimaattinen kesäfestarifiilis saatiin aikaan Player’s Boat -venelavalla, kun kotimaisen ug-rockin outolintu Jukka Nousiainen 
istahti kitaransa kanssa asemiin. Mies ja kitara voi kuulostaa tylsältä konseptilta, mutta vaaran tuntua Jukan soolomateriaaliin toi yleisön painosta vettä hörppivä laituri, joka keinahteli välillä uhkaavaan malliin. Perjantain parhaita hetkiä koettiin juurikin tuolla veneeseen kiinnitetyllä laiturilla. Kitarakioski potkaistaan nurin, Nousiainen vinguttaa antiikkista soittovälinettään vimmatusti niin, että yleisö peittää korvansa, ja äänimies vain myhäilee ja nyökyttelee ilman aikomustakaan vetää liukuja kiinni. Pienenä sivuhuomiona: Nousiaisen ympärillä tuntuu olevan Charles Manson -tyylinen klaani läheisiä ystäviä, jotka artistin itsensä lisäksi hehkuvat 70-luvun hippikulttuuria.
Festivaalialueella saattoi törmätä esimerkiksi pingistä pelaaviin Saimaan jäseniin, parturiin, innokkaisiin anniskelualueen sisäänheittäjiin sekä muihin hyvin vapaamielisen oloisiin ihmisiin. Ruokapuolikin oli kunnossa. Luomua suosittiin ja kasvisruoka oli kerrankin maukasta. Sympaattiset ruokakojut hohkasivat rakkautta ruokaan ja sen tarjoilemiseen, mikä tietenkin boostasi ruokailukokemusta. Söin ensimmäistä kertaa falafelia ja hummusta, jotka eivät olleet kuivia tai mauttomia!
Päälavalla vuorossa oli Death Hawks. Psykedeliabändeistä ei ainakaan vielä ole tullut ähkyä, koska nekin tuntuvat olevan hyvin edustettuina valtavirtafestivaaleilla. Suomen Robert Plant, Teemu Markkula pehkoineen loihti karismallaan eteeriset tunnelmat yleisöön. Puun alla istuen ja keinuen koettu keikka toimi erinomaisesti. Toki aina voi parantaa, kyseessä kun oli ulkoilmakeikka auringonvalossa. Freedomeilla ei juuri keikkojen valoshow’hun kyennytkään kiinnittämään huomiota, mutta se ei kovin pitkäksi miinukseksi koitunut. Keveät sovitukset kappaleista kärsivät aluksi hieman tunkkaisista soundeista, mutta sekin korjautui. Joko itse virittäydyin paremmille taajuuksille, tai sitten se oli miksaajan ansiota. Ehkä kuitenkin molempia.
Mainos päättyy
Ulkomaanvieraitakin Ratinalla nähtiin. Vasta 18-vuotias räppäri Elf Kid oli lähtenyt Brittein saarelta näyttämään kansalle, miten syljetään. Ihan laiturilavalle asti en uskaltanut laskeutua katsomaan, mutta hetken seuraamisen jälkeen keikasta sai kuvan, että tuo tullaan muistamaan ug-piireissä pitkään.
Riston soolokeikan nähdäkseen olisi täytynyt jonottaa jo tuntia ennen Player’s Boatille. Ahdas vene oli venuena alueen ainut merkittävä kompastuskivi. Täytyi siis mennä hetkeksi rentoutumaan ja varailemaan hyvää paikkaa laiturilta. 
Esiintymisvuorossa oli modernin nettihuumorin aisapari Rotsi & Jyrä house-projektinsa Serotin kanssa. Äijät olivat kuitenkin jättäneet nettipersoonallisuutensa narikkaan. Roudaamista ilmeisesti Periscopeen streamannut Riku Nieminen oli myös paikalla, samoista projekteista kun tuttuja ovat. Roudauksen taustamusiikkina oli päälavalla vetänyt Lil Simz. Kovasti tuntui välispiikeissä harmittavan, että yleisöstä ei saa tarpeeksi energiaa: olihan hän kuitenkin jo toista kertaa Suomessa esiintymässä. Saako tässä nöyristelykulttuurissa edes sanoa moista ääneen?
Serotin tanssittavan house-setin jälkeen oli vuorossa illan pääakti. Seinäjoella Provinssissa Saimaa jäi hieman pettymykseksi, koska väkeä ei riittänyt tarpeeksi 
tunnelman nostamiseksi. Freedomeilla bändi oli kuitenkin kuin toiselta planeetalta. Sen kuuli nokkamies Matti Mikkolan euforiaa uhkuvista välispiikeistä. “Vittu että on siistiä soittaa tätä musaa, toivottavasti tää välittyy myös teille!” Hehkutus jatkui keikan edetessä, ja yleisössä osattiin laittaa jalalla koreasti. Spede-leffojen soundtrackille sopivat versiot suomiklassikoista ovat täydellinen valinta minkä tahansa kesäfestarin päälavan päätteeksi. Kadehdin niitä ihmisiä, jotka ensimmäistä kertaa kuulevat Saimaasta jollain festivaalilla päädyttyään heidän keikalleen. Veto erosi Provinssin nuhaisesta keikasta myös siten, että mukana oli tällä kertaa jousikvartetti. Kyllä lähti “Joutsenlaulu” komeasti! Alueelta poistui kansaa yhtä hymyä ja iloa hehkuen.
Lauantaita varten piti latailla akkuja niin myöhään, ettei päivää aloittanutta Francis Koiraa ehtinyt todistamaan. Onhan näitä pajarihommista ammentavia räppäreitä kuitenkin muuallakin. Choir of Young Believersin peruttua päälavan saapui pelastamaan jokaisen hipster-neidin märkä päiväuni Paperi T. Jo 
useampaan kertaan nähtyyn “Malarian pelko” -materiaaliin pirteän piristyksen toi potpuri, joka sisälsi Pulkkisen verset kappaleista, joilla hän on vieraillut. “Caligula” / “Jetset Hilife” / “Rushdie RMX” / “Mist sä tuut?” / “Rataraato” / “Krebatorio” -hittikimaran jälkeen huomasi, että yleisö on jo teini-iän ylittänyttä. Tytöt eivät nimittäin kiljuneet, kun “Sä jätät jäljen” biitti lähti soimaan! 03 Stagella seuraavaksi esiintynyt Iisa oli hyvää taustamusiikkia erinomaisten quesadillojen syömiseen. 
Paahtavan auringon alla oli jälleen etsittävä sopiva varjopaikka, joten täytyi siirtyä laituristagelle Saraa odottamaan. Veden päällä esiintyminen oli varmaankin hieno tunne bändille, jonka keikalla kuultiin suurimmaksi osaksi ”Solus”-albumin materiaalia. Harmi jälleen, ettei laiturilla ollut minkäänlaisia valoja keikkaa koristamaan. Pieni paviljonkikatos oli myös melkoisen ahdas tila esiintyä kokonaiselle bändille.
Mainos päättyy
Suomen virallinen kesäfestaribändi Atomirotta potkaisi puhtia jo valmiiksi kuumana käyvään juhlakansaan. 
Tämä yhtye ei vaan voi jättää kenenkään ilmettä nuivaksi, niin pirteää ja energistä materiaalia Atomit tarjoavat. Tampereella kolme kertaa kesässä esiintyvällä poppoolla riittää kysyntää, joten käy sinäkin tarkistamassa, jos et vielä tiedä, mistä on kyse!
Viimeinkin näin livenä musapiireissä paljon hehkutetun Teksti-TV 666:n. Viidellä sähkökitaralla nostatetut äänivallit menivät kroppaan sisään, j
a käteen jäi unohtumaton festaritunnelma. Levyltä tätä ei kyllä vieläkään kuuntelisi, mutta ymmärrän nyt, mistä hehkutus kumpuaa. Pyöri siellä pittikin!
Jälleen Player’s Boatille tarkastamaan 2030-luvun räppisoundia etukäteen. Tommishockin ja Kalifornia-Keken “Rotaatio”-materiaalille oli varattu soittoaikaa tunti, vaikka loppukeväästä julkaistu albumi kellottaa tasan 30 minuuttia. Ehkä vähän vääränlainen ympäristö tiukalle räpäytykselle, mutta viihtyihän sitä.
Pääesiintyjän kruunun laskisin porilaisten rock-psykonauttien päähän. Vertailukohde löytyy jälleen Provinssista, jossa bändi soitti melko laimean keikan huonolla lavalla vesisateessa. Sen ylittämiseen ei paljoa tarvita, mutta yli mentiinkin sitten moninkertaisesti. Tällaisten bändien touhuja on vain niin vaikea sanoiksi pukea, se täytyy itse kokea. Ei ole mitään väliä, mitä kappaleita Circle soittaa. Kun nämä shamaanit pääsevät irti, ei voi kuin heittäytyä musiikin vietäväksi ja miettiä sitten jälkeenpäin, mitä vittua sitä tulikaan oikein koettua. Esiintyessään eksentrinen laulaja-kiipparisti Mika Rättö on kuin toiselta planeetalta. Keikalla mies viritettiinkin rituaalin myötä soittokuntoon kippari Jussi Lehtisalon toimesta. Ostetaan meronian kielen sanakirja, anyone? Viimeisiä esiintyjiä alueella oli veneessä esiintynyt Tuuttimörkö. Ihan pienestä artistista kun ei enää ole kyse, olisi paatille joutunut jonottamaan hyvän tovin, eikä istumapaikkaa olisi löytynyt. Aidan takaa hetken pällisteltyä piti todeta, että päälavalta liian kovaa tykitetty trap-biitti pilasi vähäisetkin mahdollisuudet nauttia keikasta. Täytyi siis jättää Suomen yksi nokkelimmista riimittelijöistä toiseen kertaan ja poistua Tampereen yöhön onnellisena.
Vaikka väkimäärä pysyikin alle neljässä tuhannessa kävijässä, oli Freedom Festival oikein onnistunut juhla. Vapauden tunnetta korostivat monella kotiin jääneet rintsikat, erittäin oivalliset bändikiinnitykset sekä aurinkoinen ilma. Lähden varmasti toistekin ja suosittelen ehdottomasti jokaiselle fiilistelyn ystävälle, jolle mainstream-festivaalit ovat liian mainstream.
Mainos päättyy
Kirjoittanut: Ville Kangasniemi
Kuvat: Valtteri Vuorimaa
Mainos päättyy