Hole In The Sky

Black metallin pääkaupungissa Bergenissä jo 11. kertaa järjestetty Hole in the Sky –festari on tullut tiensä päätökseen. Järjestävät olivat yhteistuumin päättäneet, että vuosi 2011 saa olla festarin viimeinen. Niinpä piti siis vielä ehtiä katsastamaan, millaisista bakkanaaleista oikein on kyse.

Pääsin paikalle vasta perjantaina; klubipäiviä oli kuitenkin ollut jo keskiviikosta lähtien. Kuuleman mukaan menoa ja meininkiä oli piisannut pitkin viikkoa Garagessa ja Logen Teaterissa. Itseäni harmitti lähinnä Mardukin ja Byfrostin missaaminen, mutta aina ei voi kaikkea olla todistamassa.

Bergen otti minut vastaan sateisena. Lisäksi kaupungilla oli täydet hulinat käynnissä – ei suinkaan festarivieraiden toimesta, vaan nähtävästi meneillään oli suuremman luokan fuksiaiset. Terassilla olutta nauttien saatoin tätäkin meininkiä ihmetellä. Garagessa olisi iltapäivällä ollut ilmainen Solstormin keikka, mutta pääsy hostelliin oli juuri samaan aikaan, joten päätin panostaa vasta illan päätapahtumaan.

Festaripaikkana toiminut USF Verftet ei oikein vakuuttanut. Paikka on jonkinlainen kulttuurikeskus, jossa järjestetään erilaisia tapahtumia ja näyttelyitä. Aikaisemmin se on toiminut tehtaana (USF = The United Sardine Factory!!).Ennakko-odotukset paikasta olivat hiukan toisenlaiset kuin todellisuus: astuin suhteellisen pieneen, tunkkaiseen luolaan, jossa vielä siellä täällä oli pilareita niin, että bändejä oli oikeastaan mahdotonta nähdä, jollei tunkenut eturiviin. Järjestelyt kuitenkin toimivat, vaikka festari oli viimeistä lippua myöten loppuunmyyty jo kesän alussa.

Perjantain epäkunniallinen aloitusaktin rooli oli suotu jenkkiläiselle Negative Planelle. Bändi oli uusi tuttavuus, mutta eipä se juuri vakuuttanut. Tarjolla oli puuromaista pörinää, mutta kyllähän tuo puolen tunnin rykäisy polkaisi festarit kuitenkin käyntiin. Seuraavaksi olikin luvassa Ghost, joka veti paikan tupaten täyteen. Olen yrittänyt aikaisemminkin ymmärtää tätä ruotsalaista tapausta, siinä kuitenkaan onnistumatta. Päätin kuitenkin antaa sille vielä yhden mahdollisuuden. Mutta ei, ei ja ei. Sanokaa mitä sanotte, mutta minusta Ghost on aivan iskelmää! Tämän takia jaksoin vain ihmetellä sitä, että moni tuntui tulleen perjantaina paikalle vain tämän bändin takia, koska paikka väljentyi heti keikan jälkeen – eikä täyttynyt uudelleen edes illan pääbändin Satyriconin aikana.

Toinen ruotsalainen Nifelheim puolestaan sai jo menojalan vipattamaan. Tällainen vanhan liiton metalli vaan toimii niin paljon paremmin kuin ihmeelliset riitit, joita edellinen bändi esitteli. Ja kyllähän yleisökin intoutui ”Nifelheim, Nifelheim” –huutoihin, ja viimeistään ”Satanic Sacrifice” sai aikaan jonkinlaista yhteislauluakin. Bändin jälkeen olikin sitten hyvä aika panostaa hetkeksi sosiaaliseen toimintaan, koska Primordial ei nyt vaan jaksanut edellisen vedon päälle innostaa. Liian pliisua ja liian folkkia – ja ei mitenkään hyvällä tavalla. Hetken yritin bändiä tsekkailla, mutta sitten jo baari ja mahdollinen istumapaikka vetivät puoleensa. Tarinatuokio venyi sen verran, että Godfleshinkin sai jäädä välistä. Toisaalta bändin industrial-vaikutteinen meteli ei niin kauheasti edes innostanut.

Perjantai-illan päätti Norjan oma Satyricon, jonka keikoista yleensä olen nauttinut suunnattomasti. Hiukan väsyneeltä meno keikan aluksi vaikutti, mutta keikka kyllä parani loppua kohti. Frost antoi taas kunnon rytmit taustalla, ja mr. Satyr sai paikalla olleet hyvin mukaansa. Olihan se hienoa kuunnella, kun festaripaikka raikaa ”Now, Diabolicalin” tahdissa. Hienon vastaanoton sai myös vanha kunnon ”Mother North”, ja sainkin kuulla myöhemmin maininnan, että onhan se hienoa kuulla, kun ”puoli Bergeniä” laulaa biisiä. Tämän jälkeen olikin hyvä lähteä kohti uusia seikkailuita.

Lauantai koitti jälleen sateisena. Tuumailinpa siinä kaupungilla kävellessäni, että onneksi kyseessä ei ole ulkoilmafestarit. Matkalla festaripaikalle törmäsimme Archgoatin poikiin, jotka olivat käyneet virvelöimässä säkillisen makrilleja. Kehuivatpa nämä Turun bläkkärit, että kalaa tulee niin, ettei kantaa jaksa.

Lauantain festari-illan pääsi puolestaan aloittamaan Helheim, joka oli itselleni yksi festareitten odotetuimmista akteista. En ole bändiä päässyt koskaan livenä todistamaan, vaikka se onkin pian 20 vuotta metalliaan suoltanut. Ennakkoon jo harmittelin keikan lyhyyttä, mutta parempi se puolituntinenkin on kuin ei mitään. Ja olihan muuten sellainen rykäisy, että psyykelääkehymy pysyi naamalla varmaan vielä tunteja! Bändi käytti puolituntisensa hyvin, ja vaikka uutuuslevy on pungerrettu maailmaan tänä vuonna, oli mukaan mahdutettu myös vanhempaa materiaalia. Ja kyllä, nähtiinhän bändin videollakin esiintyvä Hoest (Taakesta) lavalla viimeisen biisin aikana. Keikalla oli mukana myös ekstrasoittajia, jotka toivat mukanaan oman säväyksensä. Tämän keikan jälkeen ei voinut muuta kuin siirtyä hetkeksi nauttimaan virvokkeita ja kehumaan keikkaa. Merchandise-puolella sattui samaan aikaan olemaan Einherjerin levyn kuuntelusessiot, mutta bändin jutustelut ja itse musiikkikin pääsi kyllä livahtamaan ohitse, kun käynnissä oli aloitusbändin hehkutus. Samaan syssyyn ohi meni myös koko Viruksen keikka, kun syvennyimme filosofisiin metallikeskusteluihin terassilla palellen. Belgialaiset seuralaiset vinoilivat, että miten suomalaiset voivat palella, kun kuuleman mukaan kusemmekin jääkuutioita.

Enslaved on yksi niistä bändeistä, joiden keikat ovat aina vakuuttaneet. Edellisestä kerrasta ei edes ole kovin kauan, sillä saimmehan todistaa bändin livenä tämän vuoden Tuskassa. Ja eipä vain bändi pettänyt nytkään – ei, vaikka todistajalausuntojen mukaan ainakin kitaristi Ivar oli keskiviikosta lähtien tenuttanut ihan miehekkäällä otteella; ja tokihan tuolla biisien välissä Hansa-pulloa kallisteltiin nytkin. Mutta tämä ei vaikuttanut soittoon, ammattimaista meininkiä siis. Porukkakin oli messissä koko keikan ajan loistavasti. Ja vaikka Led Zeppelin on bändejä, joita ei ihan kenen tahansa kannata lähteä coveroimaan, niin kyllä Enslavedin versio ”Immigrant Songista” toimii! Keikan loppuun rykäisty ”Ansuz Astral” sai ainakin minut lähtemään kaljanostoon jälleen leveä hymy naamalla.

Myös Mayhemiä odotin vuosien jälkeen taas suurella innolla. En tiedä, vaikuttivatko paikan näköesteet siihen, että keikka jäi vähän keskeneräisen tuntuiseksi. Osa tämän bändin ”live-eleganssista” kuitenkin perustuu visuaaliseen puoleen. Ihan oiva veto tämä keikka oli, mutta taivaita (tai helvetin portteja) se ei avannut. Mutta sitten olikin jo aika valmistautua illan pääaktiin Immortaliin. Sanokaa mitä sanotte bändin korniudesta, niin tälle tätille se kuitenkin toimii. Abbath kliseineen on loistava bändin keulakuva, mutta jäi valitettavasti taas niiden hemmetin pilareitten takia muutaman vilauksen varaan. Keikka oli kuitenkin hieno sekoitus uutta ja vanhaa Immortalia. Bändi oli aivan itse oikeutettu koko festarin historian päättäjänä. Iso kiitos Hole in the Sky. Iso kiitos, Immortal!

Eipä tuon jälkeen vielä voinut nukkumatin luokse siirtyä, ja kun paikkaa alettiin tyhjentää suunnilleen bändin vielä soittaessa, päätimme siirtyä vielä Garage-baariin nauttimaan viimeisiä festarijuomia. Mainittakoon vain, että märät mukulakivikadut, korkokengät ja kiire baariin ei ole paras mahdollinen yhdistelmä. Hole in the Sky pysyy mielessä jo senkin takia, että jalkaa koristaa seuraavat kuusi viikkoa kipsi. Festareitten antia se ei kuitenkaan heikennä! Toivottavasti joku viitseliäs taho kyhää kasaan jonkin vastaavan tapahtuman. Jos näin käy, niin saavun kyllä paikalle!

Kommentoi julkaisua