Hyöwwin alkusoitto – Wöyh! Tampereella 15.5.

Kirjoittanut Otto Vainionpaa - 27.5.2025

Kotimainen huippunimistä kasautunut, ehkä jopa superbändiksi loihdittava rock-yhtye Wöyh! kruisaili jälleen pienellä kevätkiertueella läpi Suomen keikkapaikkoja ”Overture Hyöww” -nimisen kiertueen tiimoilta. Tampereelle osuttiin torstaina 15. toukokuuta, jolloin allekirjoittanut ylitti niin sanotun rokki-iän, eli pahimmasta selvitty ja wöyhötys vasta edessä.

Tanssahtelevin elkein soitettu keikka tarjosi kappaleita vähän joka puolelta Wöyh!:in uraa, vaikka pääpainona oli selvästi ”Ikkillyk”- sekä ”Dwzyrek”-albumit. Olen muistaakseni nähnyt yhtyeen viimeksi ”Dwzyrek”-albumin aikoihin, josta napsahtaa jo kymmenen vuotta. Sen jälkeen kiinnostus on ollut vaihtelevaa, mutta tänä keväänä Wöyh!:in albumit löysivät tiensä minuun. Uusi single ja kiertue julkaistiin siis juuri sopivasti, kun kahlasin kuuntelematta jääneitä albumeita läpi.

Wöyh! toimitti avantgardeistisia visioitaan läpi juuri niin hyvin kuin muistelin. Soitannollisesti Wöyh! on hauskimpia liveyhtyeitä, joita olen ikinä nähnyt. Bändin sporttinen energia on niin tarttuvaa, että vaikka Olympiankin äänentoisto on hieman surkea, niin keikasta ei menetetä senttiäkään vetävyyttä. Se, mikä keikkojen vetävyyttä taas syö ovat ne ihmiset, jotka juttelevat kovaan ääneen niitä näitä koko keikan ajan. En tiedä johtuuko se siitä, että olen käynyt enemmän keikoilla, joilla särökitara ei täytä tilaa alusta loppuun, vai onko ihmisten keikkakäyttäytyminen todella muuttunut näin radikaalisti. Ironisesti nimenomaan rauhallinen ”Takaperoisten kuiskausten metsä” sai osakseen hölinäkuoron, joka pilasi koko homman.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vetävässä iskussa rumpuja paukuttava legenda Anssi Nykänen nousi tuttuun tapaan mikin varteen kappaleiden välissä viihdyttämään yleisöä. Milloin puhuttiin politiikasta ja milloin uhattiin eläkkeelle jäämisellä, niin yleisö oli selvästi edelleen mielissään tavaksi muodostuneista puhetauoista. Ja miksei olisi, itselleni näiden kaikkien vuosien jälkeen tutuksi tulleessa Pekka Pohjolan yhtyeessäkin soittanut mies on suorastaan kansallisaarre.

Wöyh!:in taika ei näytä loppuvan vielä hetkeen, sillä yleisöä oli tupa täynnä. Nälkäinen wöyhökansa olisi jo mielestäni ansainnut lisää kuultavaa tulevalta albumilta, ja uuden levyn saavuttua tiedämme, miten yhtyeen luoma tarina jatkuu.

Settilista:

1. Jagodajaada
2. Afroditen Saarella
3. Kamppailu Merellä
4. Suoapinan Jälkeläiset
5. Rapuarmeija
6. Kivi Sakset Paperi
7. Aarteenryöstäjä
8. Takaperoisten Kuiskausten Metsä
9. Ukemi Tatami Totemi Tatami
10. Impro: Kirka – Lähtisitkö
11. Kalasatamaan
12. Diskoskorpioni
13. Hieho
14. Takotsubo
15. Kaskelotti
16. Lokki

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy