Ilmaisia vinkkejä aloitteleville yhtyeille

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 23.10.2023

Nykypäivänä vallitseva digitaalinen aikakausi on mahdollistanut sen, että yhä useampi yhtye pystyy itse nauhoittamaan kotonaan lähes ilmaiseksi tietokoneen ohjelmien avulla keskinkertaisen, tai jopa parhaimmillaan loistavan äänenlaadun omavan äänitteen ilman erillistä studiota. Yhä useammat yhtyeet nykypäivänä toimivatkin näin, jolloin levyjä tuntuu tulevan ovista ja ikkunoista. Tämä tarkoittaa sitä, että demobändeillä on yhä vaikeampaa erottua ns. ”harmaasta” massasta, joka nykypäivänä tuntuu vain kasvavan kasvamistaan. Tärkeää olisi olla mahdollisimman omaperäinen musiikissaan ja aktiivinen oman yhtyeen promotoinnin suhteen.

Olemme listanneet asioita, jotka itse kokisimme levy-yhtiön edustajana tai promoottorina tärkeäksi, ennen kuin solmisimme levytyssopimuksen tai tarjoaisimme bändille keikkaa jonkin suuremman ulkomaisen yhtyeen lämppärinä. Seuraavat asiat kannattaisi yhtyeenä huomioida:

  1. Valitse yhtyeen nimi huolella. Törmäämme lähes päivittäin Kaaoszinen demopuolella yhtyeiden nimiin, jotka herättävät lähinnä myötähäpeää. Kun olet musiikin kanssa tekemisissä melkein vuorokauden ympäri seitsemän päivää viikossa, käy edellä mainittujen yhtyeiden kanssa siten, että niihin ei kiinnosta edes tutustua sen tarkemmin. Näin käy varmasti myös levy-yhtiöissä, jotka saavat kymmeniä demoja päivittäin kuunneltavaksi. Mieti lisäksi jo etukäteen, onko yhtyeesi kotimaan tai ulkomaan markkinoille, koska Ä ja Ö kirjaimet yhtyeen nimessä eivät välttämättä kanna kovin pitkälle.
  2. Viimeistele ja hio demo / EP / CD viimeisen päälle ammattimaisesti kansitaidetta myöten. Hyvin tehty demo herättää huomion paljon todennäköisemmin ja saa levy-yhtiön / promoottorin oikeasti tutustumaan yhtyeeseen. Kun näet itse vaivaa, niin myös promoottori / levy-yhtiökin todennäköisemmin jaksaa nähdä sinuun vaivaa. Vaikka julkaisisit demon digitaalisesti, niin silti hienosti tehtyä kantta arvostetaan ja se takuulla herättää huomiota.
  3. Mieti tarkasti mitä kappaleita demolle laitatte, ennen kuin sen julkaisette. Julkaiskaa mieluummin todella loistava kolmen kappaleen demo kuin kuuden biisin EP, joista puolet on tehty vain täytteeksi.
  4. Sosiaalisen median aktiivisuutta ei voi olla huomioimatta nykypäivänä. Kaaoszinen kävijäliikenteestä suurin osa tulee juuri someen linkattujen uutisten kautta, ja väittäisin tämän olevan tärkeää myös pienemmillä yhtyeillä kommunikoidessaan faniensa kanssa. Sosiaalinen media on tänä päivänä melkein kuin käyntikortti levy-yhtiölle sekä promoottoreille. Jos yhtyeelläsi ei ole Facebookissa sivuja tai löydy kunnollista biografiaa mistään, niin nykypäivänä se kertoo kyllä valitettavan totuuden siitä kuinka paljon teitä kiinnostaa yhtyeen markkinointi ja eteenpäin vieminen. Koittakaa tosissanne levittää sanaa kavereillenne yhtyeestänne ja saada heidät liittymään Facebook – yhteisöönne. Vaikka teidän musiikkinne olisi kuinka loistavaa ja maata mullistavan omaperäistä, niin 50 fania Facebookissa on vähän huono lähtökohta promoottorille / levy-yhtiölle markkinoida yhtyettänne tai tulevaa keikkaa.
  5. Käytä nykypäivän tapoja levittää musiikkiasi mahdollisimman paljon. Laita kappaleita esimerkiksi Facebookiin, Youtubeen sekä erilaisiin paikkoihin, joissa myös satunnaiset kuuntelijat voivat löytää bändisi.
  6. Jos saatte yhtyeellenne keikan niin lukekaa tarkasti kaikki materiaali, mitä keikkajärjestäjä antaa / lähettää – ennen keikkaa. Joskus suunnitelmat muuttuvat etukäteen ja bändin olisi hyvä olla ajan tasalla muutoksista. Lisäksi infossa on usein tärkeää tietoa siitä, mistä järjestäjä tarvitsee tiedon etukäteen (extramateriaali yms. jota haluaa esityksessään käyttää). Myös keikkapaikalla on hyvä olla mielessä se, että on mainostamassa omaa bändiään, ennen ja jälkeen keikan. Joskus pienetkin asiat saattavat jäädä mieleen ja info kyllä kulkee nopeasti piireissä, jotka ovat Suomessa melkoisen pienet.
  7. Hiokaa oma esiintymisenne kuntoon. Se taito tulee toki kehittymään myös kokemuksen kautta, kun saatte varmuutta esiintymiseenne. Kuitenkin nykypäivänä levymyynnin ollessa olematonta, niin yhtyeet saavat elantonsa omien keikkojensa kautta. Varmin tapa millä saatte samat ihmiset tulemaan seuraavallakin kerralla katsomaan teitä on se, että esiinnytte ammattimaisesti ja olette todella nähneet vaivaa esiintymiseenne. Vetäkää siis jokainen keikkanne 100 lasissa, vaikka yleisössä olisi vain 10 ihmistä teitä katsomassa.

Jos levynne herättää eri levy-yhtiöiden mielenkiinnon, punnitkaa saamanne tarjoukset tarkasti ennen lopullista päätöstä. Sopimus suuren levy-yhtiön kanssa, jossa on jo 100 yhtyettä rosterissa ei välttämättä ole uran alussa se paras vaihtoehto. Suuressa levy-yhtiössä panostus pieneen yhtyeeseen voi jäädä paljon pienemmäksi kuin pienessä levy-yhtiössä, joille te olette prioriteetti. Muistakaa, että olette ottaneet vasta ensimmäisen askeleen urallanne, kun teillä on levytyssopimus kourassanne. Yhtyeen markkinointia täytyy jatkaa myös omatoimisesti levytyssopimuksen jälkeenkin, jotta se herättäisi mahdollisimman paljon huomiota eri puolilla maailmaa levyn julkaisun yhteydessä. Yksi päivitys puolessa vuodessa tekemisistänne verkkoon ei riitä, vaan olkaa aktiivisia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mikäli yhtyeenne tarvitsee markkinointiapua esimerkiksi demon, EP:n tai albumin julkaisuun kannattaa tutustua myös tähän artikkeliin. Kannattaa lukea myös artikkeli kuinka lähestyä medioita oikeaoppisesti mikäli päätätte tehdä kaiken itsenäisesti ilman ulkopuolisten apua.

Onnea matkaan!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat