Ilosaarirockissa todistettiin musiikkimaailman marginaalin kuohuntaa – Ilosaarirock 2016, osa 3/3

Myös viimeisenä festaripäivänä oli tarjolla maittava kattaus raskasta ja vähemmän raskasta musiikkia. Supertähtiä paikalla ei juurikaan ollut, mutta pienemmät esiintyjät osoittivat, että hyvä musiikki ei aina löydy radioaalloilta tai festareiden päälavoilta. Itselleni koko festarin parasta antia olivatkin juuri kotimaiset rock- ja metallibändit, joita Ilosaarirockiin oltiinkin valittu kiitettävä määrä.

Sunnuntai 17.7.2016

Juuri kun pääsin kehumasta rockia ja metallia, täytyy sanoa, että yhden koko festarin parhaista esityksistä tarjosi rap-ryhmä Ruger Hauer, joka esiintyi yhdessä elektronista poppia tekevän Regina-yhtyeen kanssa. Muutama kuukausi sitten julkaistu ”Mature”-albumi on juurikin heidän yhteistyönsä hedelmä. Kyseinen levy on soinut soittimessani tiuhaan tahtiin, ja siihen liittyy jo nyt sellaisia muistoja, jotka tulen muistamaan vielä pitkään. Tämä keikka lukeutuu ehdottomasti niiden muistojen joukkoon. Olen ollut katsomassa Ruger Haueria kerran aikaisemminkin, mutta tuolloin heidän live-esiintymisensä ei juuri vakuuttanut. En tiedä tarkalleen, mikä teki tästä esiintymisestä niin paljon paremman. Ehkä se oli isompi lava, festarimeininki, esiintyjien skarppius, Reginan mukanaolo vai Jumalan kosketus, mutta eipä sillä kai ole väliä.

Metelli-teltassa K-X-P tarjosi erittäin mielenkiintoisen kokemuksen. Konemusiikkia, hypnoottista rumpujen hakkausta, efekteillä kyllästettyä laulua ja muutamia kitarariffejä yhdistävä esitys ei päästänyt irti otteestaan. Oli mahdotonta irrottaa aistit lavalta kumpuavasta äänestä, joka kasvoi kasvamistaan pikkuhiljaa. Oli pakko kuulla, mihin se päättyy, ja miten päätepisteeseen päästään. K-X-P:n esitys oli enemmän kuin musiikillinen esitys, se oli taideperformanssi. (JK)

Maj Karma on tänä vuonna tehnyt paluunsa konserttisaleihin ja festareille. Alkuvuodesta yhtye vieraili Joensuun Kerubissa, ja esiintyi sunnuntaina tähtiteltassa festarikansan iloksi. Yhtye soitti tasaisesti sekä vanhempia kappaleitaan, että uusimman albuminsa tuotoksia, jotka eivät kuitenkaan purreet yleisöön niin hyvin kuin vanhat hitit. Tähtiteltassa tunnelma oli hyvä niin yhtyeen kuin yleisön puolesta, ja Maj Karma kruunasikin keikkansa ”Attentaatti”-kappaleella. (AP)

Minulle iskee Paradise Lostin tuotannosta lähinnä se death/doom-osasto. Eivät ne goottilevytkään huonoja ole, mutta tällä keikalla ne latistivat koko esityksen. Uuden levyn ”No Hope in Sight” aloitti keikan lupaavasti, mutta sen jälkeen koko homma lässähti. Intohimoiset fanit saivat keikasta varmasti enemmän irti, mutta minut se sai lähinnä haukottelemaan. Kaikki kunnia ja arvostus Paradise Lostille pitkästä ja hedelmällisestä urasta, mutta tällä kertaa ei oikein lähtenyt. (JK)

Sunnuntain tarjonnasta löytyi myös progerockin ystäville kuunneltavaa, kun englantilainen Haken esiintyi metelliteltassa. Yhtye julkaisi tänä keväänä albumin ”Affinity” ja soittikin kyseiseltä albumilta monta kappaletta keikan alkupuolella. Tämä viisihenkinen yhtye soitti lennokasta, ja upeita melodioita sisältävää musiikkia. Välillä tunnelma oli leppoisaa ja hetkeä myöhemmin jämäkät riffit saivat yleisön kädet takomaan ilmaa. Hakenin esiintymistä oli mukava seurata, sillä he nauttivat selkeästi soittamisesta. Etenkin kosketinsoittaja oli esiintymisessä täysillä mukana. (AP)

Uusi punk rock -yhtye Juice Normaali otti Soundi-lavan haltuunsa toden teolla. Lyhyitä, mutta energisellä otteella rokkaavia ja erittäin tarttuvia kappaleita tykitettiin vajaa tunti, jonka aikana lavan edustalle kertyi mukavasti ihmisiä. Bändikin taisi yllättyä yleisön määrästä. Parin biisin jälkeen kolahti, että tämä porukkahan soittaa todella hyvin, minkä huomasi myös yleisön riehaantumisesta. Juice Normaali oli ehdottomasti yksi tämän festivaalin voittajista.

Metelli-teltan tunkkaistakin tunkkaisemmita soundeista kärsi myös Moonsorrow, mutta soitto kulki. Juuri aikaisempana viikonloppuna Jalometalli-festivaaleilla ilmiömäisessä vedossa ollut pakanametallipoppoo antoi puolityhjälle teltalle reilun tunnin verran parastaan. Uusi ”Jumalten Aika”-albumi saattaa hyvinkin olla parasta, mitä Moonsorrow on koko reilun 20-vuotisen uransa aikana saanut aikaan, ja levy olikin hyvin edustettuna tällä keikalla. Moonsorrow on parhaimmillaan juuri nyt. Moonsorrow’n tuntien he kykenevät parantamaan vielä tästäkin, mutta se tullee olemaan työn ja tuskan takana.

Soundi-lavan viimeinen esiintyjä oli juuri toisen albuminsa pihalle saanut Lasten Hautausmaa. Musiikki on haikeaa ja surumielistä, mutta keikalla tunnelma oli lämmin ja raukea. Lasten Hautausmaa on vahva ja pysäyttävä esiintyjä, mutta samaan aikaan kovin hellyyttävä ja sympaattinen. Jotta saataisiin adjektiiviripulista vielä mahdollisimman ympäripyöreä ja itseääntoistava, sanottakoon vielä, että tämä oli Ilosaarirockin koskettavin keikka. Samaan aikaan surullinen ja toiveikas; melkoinen tunteiden sekamelska.

Omalta osaltani festarit päätti Frank Carter & The Rattlesnakes. Gallowsin entisenä vokalistina tunnetun Carterin uuden yhtyeen debyyttialbumi julkaistiin vajaa vuosi sitten. Yhtye ei ollut minulle ennestään kovin tuttu, mutta se ei haitannut. Carter on yksi parhaita näkemiäni nokkamiehiä. Jos jo se ei riitä, että hänen aggressiivinen huutolaulunsa on ihan omaa luokkaansa, ja musiikki saa energialatauksellaan adrenaliinin virtaamaan kuin pakokauhun vallassa, niin Carter pisti lavalla pystyyn melkoisen show’n, ja eli musiikin mukana ihailtavalla anatumuksella. Lavalla riehumisen lisäksi hän hyppäsi yleiöön surffaamaan ja käskytti pitin pyörimään itsensä ympärillä. Erään slovarin hän lauloi keskellä yleisöä ihmisten istuessa hänen ympärillään. Tällaisia aitoja ja asialleen omistautuvia esiintyjiä kaivattaisiin musiikkiin enemmän. Ilosaarirock-raportin aiemmassa osassa kehuin juuri punk-bändien energisyyttä, ja Frank Carter & The Rattlesnakes onkin kirsikka sen kakun päällä. Tällaista esiintymistä en ole nähnyt missään muualla. Carterin lisäksi koko muu yhtye oli menossa mukana täysillä. Kertaalleen kitaristikin kulki yleisön käsiä pitkin soittaen samalla. Tämä oli Carterin ensimmäinen visiitti Suomeen, mutta luulisin tällaisille keikoille olevan kysyntää jatkossakin. Itse lähtisin paikalle hetkeäkään miettimättä. (JK)

Sitten tuli viimein se hetki, jota varmasti moni muukin oli jo odottanut. Tanskalainen Volbeat keräsi valtavan yleisön päälavan eteen jo ennen keikan alkua, ja kun pääkalloesirippu viimeinen laskeutui, odotus palkittiin. Volbeat aloitti keikkansa uuden albumin tuotoksilla, mutta soitti myös säännöllisesti vanhempia hittejä. Isot näytöt takasivat sen, että kauimmaisetkin fanit pystyivät näkemään Poulsenin. Lavan takaseinällä olleesta näytöstä pystyi myös seuraamaan yhtyeen omia piirrosmaisia videoita. Kitaristi-vokalisti Poulsen laulatti yleisöä, ja otti välispiikeissään puheeksi Kilmisterin poismenon ja Brian Johnsonin kuulovaurion. Yhtye soitti myös pätkän Johnny Cashin kappaletta, ja Poulsen ihmetteli, miten yleisö ei sitä osannut, vaikka osasikin Volbeatin kappaleita. Yhtye venytti esiintymisaikatauluaan parillakymmenellä minuutilla, mitä kuulijat tuskin laittoivat pahakseen. Keikalla Poulsen myös ilmoitti yhtyeen saapumisesta lokakuussa Suomeen, josta media onkin jo uutisoinut. Volbeat tarjoili settinsä väkevästi ja rennon oloisesti, kuitenkaan vetämättä liian leppoisasti. Yhtyeen esiintyminen on viihdyttävää ja elävöitti kuuntelukokemusta entisestään. (AP)

Ilosaarirock oli jälleen yksi kesän kohokohdista. Rockin, metallin, ja myös muun raskaan musiikin ystäville tarjottiin monipuolinen bändikattaus, jonka paras anti painottui omalla kohdallani pienempiin esiintyjiin. Ilosaarirockissa osoitettiin, että marginaalissa kuohuu, ja tapahtuu paljon mielenkiintoisia asioita. En tiedä onko niistä asioista kovin monesta nousemaan valtavirtaan, mutta ehkä parempi niin. Rumban festariraportissa puhuttiin hevin ja rockin epäkiinnostavuudesta, mutta itse en allekirjoita sitä ollenkaan. Tuollaista voi puhua puhdasta tietämättömyyttään ja asiantuntemattomuuttaan, tai mitata kiinnostavuuden trendien mukaan, mutta juuri Ilosaarirockissa nähtiin ja kuultiin, että rock- ja metallitarjonta on vahvempaa, monipuolisempaa ja kiinnostavampaa kuin pitkään aikaan. Muodissa se ei toki ole, mutta se ei tarkoita yhtään mitään. Esiintyjien katsojamääriä verratessa huomaa mikä on suosittua. Silloin kun Propagandhin, Paradise Lostin ja Moonsorrow’n kaltaiset raskaan musiikin elävät legendat keräävät katsojia ehkä kourallisen enemmän kuin kotimainen punk-yhtye, jolla ei ole vielä yhtäkään virallista julkaisua, ei ole kovin vaikeaa päätellä, mitä suurin osa yleisöstä tuli Ilosaarirockiin katsomaan. Ei tarvitse kuin kääntää päänsä päälavan suuntaan. Rockin ja metallin ei tarvitse olla muodikasta ollakseen kiinnostavaa niille, jotka viitsivät ja uskaltavat katsoa pintaa syvemmälle. Suuri kiitos Ilosaarirockille monipuolisesta ja ennakkoluulottomasta musiikkitarjonnasta ja panostamisesta raskaaseen musiikkiin, vaikka Volbeatia lukuunottamatta sen edustajista tuskin mikään oli varsinainen yleisömagneetti. Toivottavasti tavataan taas ensi vuonna samoissa merkeissä! (JK)

Teksti ja kuvat: Jyri Kinnari ja Aleksi Parkkonen