Iltamat Jukka Nousiaisen parissa Tampereen Olympiassa

Ulkolaiset esiintyjät kiertävät välillä An evening with -tyyppisellä konseptilla, jossa konsertti on intiimi ja kattavampi kuin bändikeikat. Tampereen Olympiassa saatiin kokea kotimainen vastaava messu kun 16.11. Jukka Nousiainen viihdytti yleisöä ensin soolona, ja perään pitkän tovin bändin kanssa.

Nousiainen lukeutuu lempiartisteihini, Jukan musisointia ja ironisen nöyrää jutustelua kuuntelisi vaikka kuinka pitkään. Varttia vaille yhdeksän rämä akkari nostettiin lavalta lepäämästä, ja signaalinvingutus sai alkaa. Molemmissa seteissä kuultiin harvinaisempia lauluja, joita ei välttämättä ole levytettykään. Jukan kolmen soololevyn materiaalin lisäksi yleisöstä toivottiin mm. RäjäyttäjienSähköviinaa”, josta Jukka tosin muisti vain yhden säkeistön ja kertsin verran. Myös Jukka ja Jytämimmien aikaista materiaalia saatiin kuulla, kun ensimmäisen setin lopussa soi ”Ei mun aikani ole vielä”. Jukka Nousiainen on siitä mahtava artisti, että hän kykenee loihtimaan yksin kitaran kanssa massiivista äänimaisemaa, joten soolokeikat eivät jää akustiseksi hönkäilyksi kuten monilla muilla. Tällä kertaa ei kuitenkaan revitelty, vaan ensimmäinen setti loi pikemminkin hartaan tunnelman.

Väliaikamusiikkina kuultiin psykedeelistä surinaa ja huminaa, punaisten valojen luodessa kuin temppelinomaisen ilmapiirin. Puolisen tuntia sitä joutui levottomana odotella, kun maestron ystäviä alkoi vaeltaa pitkin lavaa. Jukka Nousiainen & Kumppanit -kokoonpano koostuu milloin kenestäkin kirpputorihipsteristä, ja tuollainen kavereiden kanssa porukalla keikkojen soittaminen inspiroi itseänikin tavoittelemaan samaa. Yhteislaulu ja joraaminen kuului bändikeikalla yleisön toimenkuvaan, ja hartaammissa kappaleissa osattiin myös hiljentyä tarvittavalla kunnioituksella. Tyylikästä jorausta nähtiin myös lavalla, kun ”Miljoonan känniviestin mies” äityi suht eläimelliseksi. Nousiainen kapusi kitaravahvistimen päälle visualisoimaan kappaleessa esiintyvän lainin ”miljoonan tanssiliikkeen mies”. Lanne vatkasi jytän ja taputtavan yleisön tahtiin, ja yhdessä kohdassa vauhdikkaan rokkenrollin voimasta Jukan lainassa olleen sähkökitaran kampikin irtosi ja lensi pitkin lavaa. Steel-kitaraa tonnin seteli-ilmeellä koko keikan soittaneelta Rock-Siltaselta uusi kammellinen kitara kaulaan ja meno jatkui. ”Sun kanssas mä lähden minne vaan” on useimmilla keikoilla sisältänyt nupit kaakkoon-tyyppisen väliepisodin, jossa signaalia kierrätetään oikein kunnolla. Tällä kertaa kuultiin vähemmän kaoottinen versio, ja perinnettä noudatellen kappale hiljeni ”Kun kaikki on hiljaa” -lainin jälkeen, kunnes joku yleisöstä jatkoi lauseen loppuun laulamalla ”Vain linnut laulujaan tuhlaa”. Yksinkertaisen kaunis ja karvat pystyyn nostattava hetki.  Keikka päättyi encoren jälkeen vähemmän yllättäen Jukan viimeisimmän albumin nimikappaleeseen ”Ei enää kylmää eikä pimeää”. Yleisönhuudatus tuon veisun tahtiin ei ole ainakaan vielä itseäni saanut kyllästymään, varsinkaan kun laulussa hoettu mantra tuli todella tarpeeseen synkkään marraskuun masenteluun. Annoinkin yskästäni huolimatta palaa, kun tuota laulun nimeä toistettiin kirkkaiden naamavalojen paisteessa useampi kymmenen kertaa.
Tampere on tunnettu rock-kaupunki, joten yleisöäkin oli sen mukaisesti, mikä oli tietysti mukavaa. Joukosta bongasi Jukan soittokavereita, ja muita muusikoita, jotka olivat tulleet ”Hintti-Irwinin” keikkaa katsomaan. Illasta sai hyvän piristysruiskeen pimeydessä jaksamiseen, aivoni vapauttivat kylmiä väreitä aiheuttavaa hyvänolonhormonia aimon annoksen.

 

Kommentit