Infirmitas – Beyond The Sun

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 6.3.2012

Infirmitas on Helsinkiläinen progressiivisen metallin osa-alueilla seilaava yhtye. Bändi on perustettu vuonna 2009 ja yhtyeen Mikserisivuilla ilmoittavat, että debyyttialbumin pitäisi ilmestyä vuonna 2012 ja niinhän siinä kävi. Arvosteluun on saapunut debyyttialbumi ”Beyond The Sun”.

Instrumentaaliosastolla liikutaan levyn alusta loppuun ja koko ajan oikeastaan odotti lauluja mukaan, mutta niitä kun ei vaan tullut. Soitanta on ihan toimivaa ja melodiatkin osaksi ovat onnistuneita, mutta progeilu jossain määrin sotkee meininkiä aika pahasti ja on vähän osittain yritetty liikaa tavaraa saada levylle.

Paljolti tulee hyviä tarttumakohtia, mutta kaikki tämä progemeininki vaatisi vokalistin toimiakseen täysin edukseen. Yhteissoitto on hyvällä tasolla, mutta sekään ei tunnu riittävän tässä nyt oikein mihinkään. Biisien tekemiseen tulee uhrata aikaa ja miettiä hommat rauhassa loppuun saakka. Liika progressiivisuus kääntyy nyt hieman bändiä vastaan. Infirmitas on kehityskelpoinen ja kova tekijä tällä osa-alueella, jos vaan jaksavat paneutua tuottamispuoleen tiiviimmin ja saavat laulajan riveihinsä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

6/10

Kappalelista:

01. Braincrash
02. Violent Rituals
03. Carnifex
04. The Brotherhood Of The Northern B
05. Euphoric Mind
06. Dysphoric Mind
07. Stratus
08. Distant Lands
09. End Of Story
10. Beyond The Sun

http://www.mikseri.net/artists/?id=133493

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Joni Vähämäki

One thought on “Infirmitas – Beyond The Sun

  1. Sergei Fallinen

    Aika paska levy.

Comments are closed.

Luetuimmat

Uusimmat