Inkvisitor – Sekalaista sepustusta ja villiä legendaa rundilta pt. I

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 25.8.2015

Inkvisitor 2015 2Inkvisitor on vuonna 2012 perustettu thrash metal -bändi Jyväskylästä. Yhtyeellä on takana yksi EP, suomirundi ja debyyttialbumi ”Doctrine of Damnation” on juuri nähnyt päivänvalon 17.8. ja yhtye on sitä kautta toisella suomen rundillaan joka kantaa nimeä ”9 Phases of Disembodiment Tour”. Kaaoszinessa julkaisee kitaristi Jessen pitämää keikkapäiväkirjaa rundilta. Ensimmäisen osion voit lukea tästä:

”Heitä homo voltti. Mitä muuta Turkuun kuuluu?”. Noh, minäpä kerron:

Maanantaina tuli levy, lauantaina alkoi rundi. Nimittäin Suomen Turusta. Ensimmäistä kertaa Hesburgerien luvattuun maahan tykittelemään räsmedöliä. Turun päädyssä messissä olivat Curimus Loimaalta ja Mysore Paimiosta/Turusta. Kuriositeettina mainittakoon että Mysoren kitaristi Simo Pussinen miksasi ja masteroi meidän uunituoreen ”Doctrine of Damnation” -kiekon.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Päivä alkoi perusmeiningillä, eli puolen päivän jälkeen Lutakkoon, kamat kyytiin ja kohti Tamperetta. Aapo oli tullut perjantaina miehen ikään ja täyttänyt 20. Minä ja Huttunen oltiin muuten vaan ryypiskelemässä. Oli siis luontevaa narautella kylmä londero auki etupenkillä. Tampereelta tällä hetkellä basson varressa tuuraava Ville kyytiin. Sen verran viivähdettiin tonteilla että Ville näppäränä Soitinseppänä kolvas pajallaan meikäläisen Rhoadsiin uuden tallamikin kiinni kun itse poropeukalona todennäköisesti vain käristäisin potikat. Siitä liukkaalla liikkeellä läpi aakeiden laakeiden peltomaisemien Turkuun. Takapenkillä Lauri sihautti kuudennen kaljan.

Perillä Turussa perussetit, eli kamat pois kyydistä lavalle, niiden pystytys ja tum-tum-tum basarilla chekit käyntiin. Huomattiin että Turun Klubilla tarkeni. Chekkien jälkeen ruuat naamaan, bäkkärille oli tuotu erittäin maukasta tikka masalaa. Lämmittää kovin soittajan masua ja sielua kun ennen illan koitoksia saa ns. oikeeta ruokaa pizzan/kepatin/purilaisten sijaan. Syömishommien jälkeen sekalaista seurustelua hetki ja alkoikin kello olla pykälässä Mysoren avata ilta.

Mysore soitti ja oli aika tehdä se mitä Turkuun oltiin tultu tekemään. Eli rässäämään (vähän myös ryyppäämään, mut soitetaan nyt eka). Ja mehän rässättiin. Termo lavalla oli vähintäänkin kohtuullinen, ja se johti paidan välittömään poistamiseen ensimmäisellä mahdollisella hetkellä, eli tokan veisun jälkeen. Siinä oli naarailla sitten joko ihasteltavaa tai kauhisteltavaa, ite sijoitan pelimerkit jälkimmäiselle. Paikalliset pumput pelotteli kovasti Turun nihkeällä keikkakulttuurilla, mutta onneksi ei tarvinnut pitää treenejä lavalla, vaan fiilis oli hyvä. Ja kuuma. Sanoinko jo että lavalla oli lähes infernaalinen lämpötila? Onneks oli lonkeroa viilentämässä soittajaa spiikkien välissä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Inkvisitor live 2015 1Lavalla aika kuluu nopeammin yleisöllä ja siitä syystä on aina tunne että keikka on ohi liian nopeasti, settilista huventui nopeaa tahtia. Aapo oli tosiaan täyttänyt pyöreitä kymmeniä perjantaina, joten laitettiin ihan porukalla yleisön kanssa synttärilaulut tulille. Laurikin piti ekan spiikin koskaan, historiallinen keikka kaikin puolin. Viimeisiä värssyjä vietiin ja tapani mukaisesti vierailin kitaran kanssa myös yleisön puolella Black Vomitin hurmoksellisessa päätöksessä.

Keikan jälkeen meille on vakiintunut työjako että muut roudaa kamat ja meikä jalkautuu merkkarin kanssa yleisöön hieromaan kauppoja. Kyllähän niitä joku jopa ostikin, kylläpä taas lämmitti soittajan mieltä kun ihmiset antaa supporttia. Voipi sitten hyvillä mielin raapia ruukkua bäkkärillä loppuillan kun tietää että ainakin bensarahat kotia on hoidettu. Loppuillan meininkeihin kuului sitten esim. kossuvissyn nauttimista ja kaljan kittaamista ja Curimuksen spektaakkelin seuraamisesta. Saatettiin salaa myös Simon kanssa juonia vähän tuotannollisia dogmia seuraavalle äänitteelle…

Ilta päättyi pilkkuun ja kepattilan kautta vetämään potslojoo Omppuhotelliin. Soittohommissahan on  muuten yleisesti hyväksytty tosiasia että parhaimpia puolia ko. toiminnassa on kavereiden kuorsauksen kuuntelu hotellissa, painavien kamojen kantelu eessuntaassun, pierujen haistelu autossa, huonojen juttujen kuuntelu, kesän harvoina hellepäivinä useiden tuntien istuskelu autossa ilman ilmastointia ja krapula yleisesti olotilana. Tai sitten ei. Se oli kuitenkin todellisuutta paluumatkalla, mutta onneksi tuo itse soittaminen on sen väärti. Niin, ja muuten! Kun kerta oltiin Hesburgerien luvatussa maassa, niin pitihän se Aapon ihan välttämättä päästä kaupungin ainoaan mäkkäriin aamulla.

Seuraava etappi rundilla on Suomen toisen päädyn rankaisu, eli kolmatta kertaa Ouluun. 29.8. Rummers’ Club, messissä Home Style Surgery ja Denominate! Aattelin käydä myös Kauppuri vitosessa. Siitä raporttia sitten kun.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

P.S. Doctrine of Damnation löytyy monesta paikasta streamina ja diginä, mutta kuitenkin yhden linkin takaa: http://Inkvisitor.lnk.to/stream

Soitellaan, mutta eri bändeissä.
Jesse ”Entropia” Kämäräinen
Kitaristi, Inkvisitor

9 Phases of Disembodiment Tour
22.8 Klubi, Turku w/ Mysore, Curimus
29.8. Rummers’ Club, Oulu w/ Denominate, Home Style Surgery
2.10 Hyvinkää, Jalostamo w/ Blackment
3.10 Bar Loose, Helsinki w/ Nuclear Omnicide, Devenial Verdict
9.10 Jyväskylä, Freetime w/ Nuclear Omnicide, Deadbeat
17.10 La Barre, Joensuu w/ Ruoja, Maniac Abductor
6.11. Corona, Pieksämäki w/ Flailing
7.11 Zone, Varkaus w/ Flailing, Unhoped
21.11 Seinäjoki, Bar15

Inkvisitor medioissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

www.inkvisitor.com
www.facebook.com/inkvisitorband
www.youtube.com/inkvisitorband
www.inkvisitor.bandcamp.com
www.soundcloud.com/inkvisitor
www.instagram.com/inkvisitorband
www.twitter.com/inkvisitorband

Luetuimmat

Uusimmat