Innostava ja ryhdikäs sekä ennen kaikkea tyylikäs – arviossa Testamentin ”Para Bellum”

Vaikka syksy tuli hieman myöhässä, Testamentin uutuus saapui tasan ajallaan. Ja hyvä niin. ”Para Bellum” on uuden albumin nimi ja se on jo 14. Testament-studio albumi. Tutut elementit, kuten Chuck Billyn möreä tulkinta ja Alex Skolnickin melodinen lead-kitarointi on jälleen thrash metal-jyrän keskiössä, mutta myös jotain uutta kuullaan albumilla.

Heti avauskappale kertoo ääneen sen, että Testament ei ”Para Bellum” albumilla aio pahemmin yskiä. ”For The Love Of Pain” ei ihan liian tutusti vielä thrashää menemään, vaan mukana on paljon death metalin, death-thrashin ja jopa black metalin elemnttejä. Teatraalisuutta on haettu ehkäpä ainakin King Diamondin ja Cradle Of Filthin suunnalta ilmaisuun. Kappale sopiikin hienosti syksyyn ja Halloweenin odotuksen aikaan. Ollen samalla yksi ”Para Bellum” albumin tärkeimmistä tekeleistä.

Seuraavat pari kappaletta ”Infanticide A.I.” ja ”Shadow People” on jo tutumman Testamentin jalanjäljillä. Vaikka niissäkin sahataan ”extreme metalin” perusteiden myötävaikutuksella. Mieleen vierähtää 1980-luku sekä myös modernimpi Testament-materiaali. Tyylikkyydestä ei ole puutetta. Nopeasti käy myös selväksi, että albumin soundipolitiikka on todella hyvällä tolalla; selkeydestä ei nimittäin ole tingitty, eikä liioin raskaudesta. ”Shadow People” on myös ihan selkeä moderni Testament -klassikko, jota toivoisi soitettavan myös livenä.

Mitään tavanomaisinta ja valmiiksi pureskeltua ei kappale materiaali ”Para Bellumilla” ole oikein missään vaiheessa. ”Meant To Be” yllättää balladimaisuudellaan ja tuo puhtaita kitarasoundeja mukaan todella luontevasti Testamentin tavanomaisen jyräävyyden keskelle. Kappaleella kuulaan jopa hieman jousia, ja kaikessa eeppisyydessään myös ihan todella maukas ja omaperäinen riffi ns. c-osana (tai F-osana) kappaleen loppupuolella. Mieleen kyseisestä balladista tulee hieman ainakin Iced Earthin parhaat puolet

Samanlainen todella omaperäinen ”c-osa”-riffi kuullaan muutenkin tyylikkäässä ”Witch Hunt”-kappaleessa sen loppupuolella. Riffillä on kestoa ja kiemuraa alusta loppuun soitettuna, kuin Särkänniemen Korkkiruuvilla aikanaan. Vain alkaakseen taas alusta. Kappaleesta kuulee, että säveltäjäkaksikko Skolnick ja Eric Peterson ei ole päästänyt itseään todellakaan helpolla, tai ollut ennen studiopäiviä laiskottelemassa. Materiaali kuten ”Witch Hunt” kappaleessa oleva soitto ehkä parhaana esimerkkinä kuulostaa nimittäin siltä, kuin yhtye olisi vielä kerran kääntänyt thrash metalin suurinta kiveä, vain löytääkseen ihan uuden sen alta.

Erityismainintana täytyy kehaista Chuck Billyä, joka on löytänyt monipuolisuutta ja lisää melodisuuttakin äänenkäyttöönsä, tälle albumille. Tylsiä hetkiä ei juurikaan koeta, ja pureskeltavaa riittää. 50 minuuttia ja 10 kappaletta, eikä enempää tarvitse toivoa. Voisinkin uskoa, että mikäli myös nuoriso tämän albumin vielä löytää, niin uusia bändejä tullaan sen voimasta perustamaan. Yhtyeen kitaristikaksikon ei myöskään tarvitse kuin soittaa, ja he jo kertovat sen avulla rakkaudestaan, soittimiaan kohtaan.

Albumilta paistaa intohimo musiikin tekemistä kohtaan, ja tässä ollaan oikeastaan jopa kulttuuriteon äärellä. Testament ei ole kuulostanut näin selkeältä, mielenkiintoiselta, melodiselta ja ryhdikkäältä pariin vuosikymmeneen, vaikka hyviä albumeita on julkaissutkin.  Ja onko mikään thrash metal ollut edes näin mielenkiintoista, sitten Lost Societyn debyytin? Joskus se pelkkä ”hyvä” ei vain riitä, vaan pitää tuottaa materiaalia kuten ”Para Bellum”, jotta metallimusiikki voisi hyvin ja sillä olisi toivoa. Kiitos Testament!