Insomnium ja Omnium Gatherum käynnistivät joukkorahoituksen pelastaakseen taloudellisen tilanteensa koronaviruksen peruuttaman yhteiskiertueen jälkeen

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 14.3.2020

Kotimainen metallikaksikko Insomnium ja Omnium Gatherum joutuivat eilen peruuttamaan kiertueensa Pohjois-Amerikassa vain yhden konsertin jälkeen. Koronavirus on aiheuttanut maailmalla konserttien ja suurten tapahtumien peruuttamista, minkä lisäksi Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on tänään aamulla päättänyt asettaa kuukauden matkustuskiellon Manner-Euroopasta Yhdysvaltoihin.

Molemmille bändeille tilanne on taloudellinen katastrofi, joka on saanut yhtyeet miettimään sitä, miten tästä on mahdollista jatkaa eteenpäin. Insomnium on nyt pystyttänyt joukkorahoituksen GoFundMe-sivustolla, jossa kerätään varoja kummankin bändin taloudellisen tilanteen pelastamiseksi. Pääset joukkorahoitukseen klikkaamalla tästä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Uutisen kirjoitushetkellä bändit ovat keränneet kokoon jo 10 777 euroa.

Joukkorahoituksen lisäksi hyvä tapa tukea bändejä tänä vaikeana aikana on ostaa niiden paitoja ja levyjä. Voit tukea Insomniumia ostamalla bändin tuotteita esimerkiksi täältäOmnium Gatherumin tuotteita on puolestaan saatavilla esimerkiksi täältä.

Koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi tehdyt toimenpiteet ovat aiheuttaneet lukuisten konserttien peruuttamisen tai siirtämisen. Kaaoszinen päivittämää listaa peruutuksista ja siirtämisistä pääset seuraamaan täältä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat