Isänmaan toivot – Uutta metallia Suomesta, osa 29
Suomi – metallimusiikin luvattu maa, jossa on metallibändejä väkilukuun suhteutettuna enemmän kuin missään muualla maailmassa. Suomi on voittanut jopa Euroviisut hevillä. Maa, jonka yhtenä kansantalouden kulmakivenä ja vienninedistäjänä maailmalla voidaan pitää metallimusiikkia. Meillä on Suomessa hienoja, isoja, maailmanlaajuisesti tunnettuja metallibändejä, ja aivan helvetin paljon pieniä ja ahkeria bändejä, jotka ansaitsevat myös tulla kuulluiksi. Nightwish, HIM, Children of Bodom ja Amorphis ovat kaikki aloittaneet pieninä paikallisina bändeinä ja myöhemmin pitkän puurtamisen jälkeen kohonneet asemaan, jossa ne nykyään ovat. Tämän artikkelisarjan tarkoitus on nostaa esille suurelle yleisölle tuntemattomampia suomalaisia bändejä.
Project Silence
Kuopiolainen Project Silence syntyi vuonna 2007 Delacroix -nimisen muusikon sooloprojektina. Ideana oli yhdistellä metallia ja aggrotech-mäiskettä industrial-tyyliseen musiikkiin. Lyhyesti ja kansantajuisesti sanottuna, konemetallia kuten Suicide Commando, Dawn of Ashes ja Amduscia. Olivathan jo Rammastein ja Rob Zombie tällä metallimusiikin ja konemusiikin kombinaatiollaan todistaneet kuinka homma oikeasti toimii. Kuitenkaan pelkkä tekno ei musiikin perusteena toiminut, vaan suuntaa otettiin Judas Priestiltä, Lamb Of Godilta ja Dimmu Borgirilta, etenkin ”Puritanical Euphoric Misanthropia” -levyn suunnilta. Ensimmäisen kappaleensa Project Silence julkaisi 1.1.2008, jolloin yhtyeen voidaan katsoa varsinaisesti aloittaneen musiikin tekemisen. Haastattelussa yhtyeen laulaja-kosketinsoittaja Delacroix.
– Siinä mä sitten julkaisin kappaleita sitä mukaa, kun niitä valmistui. Mullahan oli ilmoitus Muusikoiden.netissä, missä haettiin jäseniä industrial-projektiin.
Ideana oli kuitenkin saada kasaan aivan oikea, kokonainen bändi. Alkuun mukana kuvioissa pyöri kaikenlaisia kavereita kokeilemassa bändissä soittamista, mutta täysin sopivia henkilöitä ei vain tuntunut löytyvän. Kukaan ei ollut täysin sopiva, eivätkä visiot lopulta kohdanneet.
– Joskus syksymmällä sain sähköpostia rumpalilta nimeltä Rieti Jauhiainen, joka oli hyvinkin kiinnostunut hommasta. Pitemmittä puheitta tavattiin Rietin toimistolla, silloisessa Treenis.fi -tilassa ja juteltiin ja selkeytettiin kuvioita. Mä en enään muista oliko kyseinen päivä vai myöhemmin, mutta oli siinä sitten pieni koe-esiintyminen taustanauhan päälle. Homma näytti toimivan ja ruvettiin treenaamaan biisejä kahdestaan, ja etsiskeltiin sopivia kitaristeja. Meillä kävi muutamia tyyppejä tsekkaamassa hommaa, mutta mikään ei oikein natsannut. Rieti sitten sanoikin, että hänellä saattaisi olla tällaiseen menoon sopiva tyyppi, Jani Savolainen. Koe-esiintymisessä huomattiin, että soittotyyli oli sopivan raskas ja tyylikkäät melodiat luonnistuivat helposti, joten kaveri oli kuin nakutettu komppikitaristin hommaan. Jani ilmoitti, että hänellä on kaveri, joka voisi sopia soolokitaristiksi, Petri Hietikko. Eipä aikaakaan, kun oltiin testattu miehen taidot ja näin meillä oli kokonainen yhtye kasassa.
Toimivan kokoonpanon löytyminen oli johtanut siihen, että biisejä oli julkaistu isolla kädellä ja paljon. Pienen bändin tulevaisuutta ajatellen olikin iso asia, että esimerkiksi MySpacessa soittokertoja oli kasaantunut jopa yli 80 000 kappaletta.
– Koska biisejä oli kasaantunut paljon, aloitettiin niiden treenaus. Alkuperäinen idea olikin ottaa vain osa biiseistä ja julkaista EP. Varailtiin studioaikaa, ja vihdoin kesällä 2009 astuttiin Studio 33:een Kimmo Hämäläisen kanssa. Äänitettiin muutamassa päivässä rummut, ja siitä siirryttiin talvella Turmion Kätilöiden Osasto A:han nauhoittelemaan kitaroita. Petja nauhoitteli materiaaliamme omalla vapaa-ajallaan, joten Petjan ja bändin yhteistä aikaa nauhoituksiin ei ollut kuin lyhyitä pätkiä viikonloppuisin.
Mainos päättyy
Hommat etenivät hitaasti, mutta varmasti. Kuitenkin vuonna 2010 kova työ palkittiin ja saatiin vihdoin ensimmäinen virallinen koko yhtyeen kanssa nauhoitettu kappale ”Stardancer (Raven’s Whore)” ulos, jossa MC Raaka Pee vieraili koskettimien takana. Vaikka biisi olikin julkaistu jo 2008 demoversiona, kappale sai paljon positiivista palautetta ja kehuja. Olihan uusi tuotos paljon ammattimaisempi ja huolella työstetty.
– Kappaleen julkaisun jälkeen emme voineet ajan puutteen takia enää jatkaa nauhoituksia Osasto A:ssa. Mietittiinkin kiivaasti, miten edetä. Omat laitteet eivät silloin riittäneet nauhoituksiin ja budjettia ei ollut studioon. Päätettiin, että treenataan biisit keikkakuntoon. Valitettavasti joillakin jäsenillä motivaatio alkoi laskea, kun ei saatukaan levyä ulos suunnitelmien mukaan. Myös joitain henkilökohtaisia vastoinkäymisiä kasautui osalle jäsenistöä juuri tälle ajankohdalle, joten treenailu oli satunnaisempaa ja eteneminen hitaampaa.
– Lopulta 2011 puolella saatiin homma kuosiin ja oltiin vihdoin siinä pisteessä, että biisit menevät tiukasti. Otettiin ensimmäinen keikka vastaan. Tapahtuma oli Findustry 2011, Green Roomissa, Helsingissä. Tapahtuma oli onnistunut ja hommahan oli oikein mielekästä. Keikan seuraksena motivaatio kasvoi takaisin kaikille jäsenille. Päätettiinkin, että on aika saada myös basisti bändiin, ja Jani ottikin yhteyttä entiseen bändikaveriin Tuomo Susilampeen, joka siinä joulun alla alkoi treenata biisejä meidän kanssa. Koettiin, että kyseessä on hyvä tyyppi ja taitava soittaja, joten virallinen julkistus tehtiin Henry’s Pubissa maaliskuussa 2012, Verjnuarmun lämppärinä.
Bändin innostus oli taas huipussaan, ja oli taas aika ruveta suunnittelemaan nauhoituksia.
– Tällä kertaa päätettiin keskenään, että nyt ei aikailla, vaan tehdään kerralla kunnolla. Koska materiaalia oli valmiina niin paljon ja niin monelta vuodelta, niin tehdään kokonainen albumi ja tehdään se valmiiksi kerralla. Varattiin viikonloppu kesäkuulle Astral Studioon Tampereelta Leo Melinin kanssa, ja nauhoitettiin melkein kaikki uusiksi. Ainoastaan ”Stardancerin” vanhoja rumpuja, kitaroita, koskettimia ja lauluja käytettiin uudessa versiossa. Tähänkin tosin soitettiin uusia juttuja, ja muut 10 biisiä hoidettiin viikonlopussa purkkiin. Miksailut tapahtuivat Leo Melinin toimesta ja masterointi Joona Lukalan. Albumin miksaukset ja masteroinnit olivat vihdoin valmiita talvella ja julkaistiin ”424” sitten marraskuussa 2012. Julistettiin tätä KYPCK:in lämppärinä Findustry Kuopio -tapahtumassa.
Mainos päättyy
– Tässä vaiheessa uusia kappeleita oli syntynyt toisellekin levylle, ellei kolmannellekin. Ensimmäinen levy oli kokoelma vanhoja ja uudempia kappaleita, ja yhtyeen tyyli oli kuitenkin jo muokkautunut hyvin erilaiseksi ensimmäisestä levystä. Mä päätinkin, että julkaistaan uutta materiaalia sinkun muodossa. Se vaikutti järkevimmältä vaihtoehdolta saada uutta musiikkia ulos nopeimmalla aikataululla. Treenattiin pari biisiä äänityskuntoon, ja loppukesästä käytiin pieni ”minikertue” Kuopiossa, Pieksämäellä ja Helsingissä. Keikkojen jälkeen nauhoitettiin kitarat ja bassot treeniksellä ja siirryttiin taas tuttuun Studio 33:een nauhoittamaan rummut ja laulut ja re-amppaamaan kitarat. Sinkku ”One Way To Hell” julkistettiin Kuopion Kulttuuriareena 44:ssä 13. joulukuuta. Tehtiin spesiaalijuttu keikalle, kun ”One Way To Hell” -kappaleen aikana lavalle nousi myös laulamaan Omniversumin Tomas Ahlroos.
– Seuraava vuosi kului rattoisasti uutta musiikkia säveltäen, ja keikkaillessa uusien biisien tahtiin. Project Silence pääsi soittamaan myös Kuopio RockCockissa ensimmäistä kertaa ja palaute siellä olikin aivan huikeaa.
– Seuraavaksi haluttiin tehdä toinen albumi ja sovittiin, että kokeillaan nauhoittaa seuraavia kappaleita treeniksellä omassa rauhassa, ja tehtäisiin äänitykset ja miksaus kokonaan itse, koska olihan bändissä osaavia tyyppejä mukana. Hommattiin laitteistoa ja nauhoitukset aloitettiin mun ja Tuomon toimesta alkuvuodesta 2015. Aluksi nauhoitettiin ensimmäinen sinkkubiisi ”Flesh Of The God”, joka julkaistiin kesäkuussa. Tajuttiin, että hommahan toimii erittäin hyvin, kun tehdään itse ja saadaan sellaista, kun oikeasti halutaan. Päätettiin, että nauhoitetaan koko toinen albumi samalla kaavalla ja syksyllä aloitettiin hommat. Innostus oli kova ja tahti nopeaa.
– Siinä sitten myöhemmin syksymmällä rupesi tapahtumaan jänniä, ja meille tarjoutui tilaisuus julkaista seuraava albumi levy-yhtiön, Sliptrick Recordsin, toimesta. Lohkaistiin nauhoituksista vielä toinen sinkku, ”Infection” joka sitten julkaistiin jouluna. Lafka-asiaa mietittiin pitkään, mutta alkuvuodesta julkistettiin, että oltiin tehty sopimus. Yksi meidän unelma oli toteutunut ja toinen oli pienen matkan päässä, ensimmäinen fyysinen levy. Helmikuussa albumin materiaali oli saatu purkkiin ja alkoi miksaus ja masterointi Tuomon toimesta. Albumi julkaistiin kesäkuussa 2016 Sliptrick Recordsin toimesta maailmanlaajuisesti. Levynjulkkarit olivat 12.8. omalla kotikentällä Henry’s Pubissa. Levy oli huomattavasti rankempaa ja metallisempaa kuin aiempi tuotanto, mutta albumihan sai loistavaa palautetta ympäri maailmaa.
Mainos päättyy
– Siinä sitten alkuvuodesta 2017 täyttyi lisää unelmia, ja lähdettiin Riikaan promoamaan levyä ja lämppäämään Abortedia ja Soilworkia. Valitettavasti keikan jälkeen oli aika tehdä raskaita päätöksiä, oltiin nimittäin nähty pitkään jo huomattavaa motivaation puutetta soolokitaristilta. Päätettiin yhteisymmärryksessä, että on aika kulkea eri suuntiin. Tästä alkoikin nopeasti kiivas suunnittelu. Kuka korvaa paikan? Lähdettiinkin sitten soittelemaan tutuille kitaristeille. Listalla ei ollut kovin montaa mahdollisuutta, joista karsittiin muutamia pois. Kysyttiin jo entuudestaan tutulta kaverilta, Simo Ruotsalaiselta, jonka kanssa monilla jäsenillä oli yhteistä historiaa takana ja joka oli mm. 2012 ollut tuuraamassa Jania keikalla. Tiedettiin siis, että kyseessä on kova kitaristi, mutta joka ei ollut kauheasti sooloja soitellut. Annettiin kuutisen biisiä harjoitukseen ja otettiin kaveri testiin. Simohan veti biisit niin timanttisesti, että päätös oli niiltä sijoilta tehty. Muutaman viikon päästä tarjoutuikin tilaisuus pyörähtää Emergenza Festivalilla Helsingissä, joten julkistettiin uusi kitaristi siellä.
– Sittenpä meille avautui mahdollisuus lähteä ulkomaan kiertueelle, ja alkutalvesta lähdettiin Venäjälle viikoksi, lopetettiin kiertue kuitenkin kotikentille Ottopoikaan 27.10. Kiertueen meininki oli yksinkertaisesti mahtavaa ja palaute ylistävää, joten ei voi olla kuin tyytyväinen.
– Nyt ollaan nauhoittelemassa seuraavaa julkaisua samalla kaavalla, tällä kertaa EP:tä. Tarkoitus olisi saada levy tehtyä ennen kesää. Kesällä soitetaan Kuopio RockCockissa 27.7.!
Entäpä ne keikkamuistot? Natseja, lihapiirakkaa ja epäonnea backlinen kanssa.
Simo: – Venäjän-rundin viimeinen keikkapaikka sijaitsi slaavilaisen sivistyksen kehdossa, Moskovan laitamilla olevassa pikkukapakassa, Rebel Barissa. Odotukset olivat tietysti korkealla jo pelkän sijainnin sekä edellisten keikkojen perusteella, ja mielikuvat Moskovasta sekä sen lähialueista olivat pelkästään positiivisia aikaisemman vierailun perusteella. Keikkapaikka, joka näytti etäisesti metalliselta navetalta, jonka pihassa humalainen setä paisteli braatvursteja (mahdollisesti keskinkertaisesta ihmislihasta), karisti viimeistään kaikki haavekuvat siitä glamourista, jota Moskovan esikaupunkialueelta uskalsimme odottaa. Kannoimme kamat sisään eikä aikaakaan, kun ukrainalainen kuljettaja ja kiertuemanageri Sergey ilmaisi kiertelemättä, ettei uskalla jäädä paikan päälle haistelemaan fiiliksiä. Pientä jännitystä lisäsi myös baarin asiakkaiden heittämät “sieg heil”-tervehdykset ja antisemitistiset symbolit ympäri kapakkaa. Siinä vaiheessa ajattelin, että täältä lähdetään pois ainoastaan lihapiirakan muodossa, mutta soitellaan nyt kuitenkin ensin.
– Paikallisia natsihöpönassuja enemmän minua huolestutti keikkapaikan backline, joka koostui pääasiassa SER-jätteestä. (Delacroix: Positiivisena huomatuksena kuitenkin, että henkilökunta teki kaikkensa täyttääkseen kaikki tarpeemme laitteiston puolelta, ja teippailikin ja viritteli laitteita sitä mukaa, kun niitä bändin toimesta pyydeltiin.) Virvelimikkistandina toimi lauta, jonka päähän oli teipattu vanha karaokemikki. Janin kitaravahvistin nostettiin synatelineen päälle ja koko viritys kaatui kesken keikan, mikä oli täysin odotettavissa. Puitteet oli mitä oli. Keikan aikainen yleisön innokkuus ja jälkeinen vieraanvaraisuus sekä ystävällisyys yllätti kuitenkin jokaisen. Tarjolla oli myös aivan helvetin maukasta lihasoppaa. Lihan alkuperästä en uskaltanut kysyä, koska atmöksen perusteella se oli hyvin todennäköisesti ihmislihaa. Silti valehtelematta parasta keittoa, jota olen koskaan syönyt. Eräs entinen Venäjän armeijan sotilas esitteli meille palveluskansiotaan ja antoi muistoksi viirin, jonka merkityksestä en ole aivan varma. Jos baarin henkilökunnan ja asiakkaiden henkilökohtaisia poliittisia vakaumuksia ja elämänkatsomusta ei oteta huomioon, jäi rundin viimeisestä keikasta lopulta hyvä ja lämminhenkinen fiilis.
Delacroix: – 2012 soitettiin meidän eka festarikeikka, odotukset olivat erittäin korkealla. Meidän veto oli ilemmalla, mutta saavuttiin jo aikaisin alueelle. Koko päivän ilma vaihteli, ja välillä satoi ja välillä porotti aurinko, joten ulkona ei ollut kauheasti porukkaa. Ei annettu tämän lannistaa, vaan kun tuli meidän vuoro, laitettiin kamat tiuhaan lavalle ja aloitettiin soundcheck, pari biisiä vedettiin ja tässä vaiheessa kaikki meni vielä hyvin ja kaikki toimi kuten pitää. Meidän keikka kun alkoi, niin eihän meillä mikään toiminut, Rieti ei kuullut kunnolla taustanauhoja eikä klikkiä. Meillä ei oikein kuulunut monitorit enkä mä kuullut omaa laulua ollenkaan, ja mikki kiersi hävettävän paljon. Yritettiin saada miksaajan kanssa hommaa paremmaks siinä onnistumatta, joten oli vaan vedettävä näillä keikka läpi. Kyllähän tuo hävetti, mutta nykyisin voi jo nauraa, ja onneksi tälläistä ei sen koomin ole tapahtunut. Tosin ehkä oli silti ihan hyvä, että paikalla ei ollut kauheasti porukkaa.
Rieti: – Muun muassa ensimmäisen festarikeikan veto vauhditti taustojen ja kuunteluiden ottamista omiin käsiin, ja nykyään vierellä keikoilla istuu läppäri tykötarpeineen. Näin soundi pysyy aina lähes samana ja tekeminen on huomattavasti varmempaa siltäkin osin. Muutenkin bändi on hitsautunut keikkoja ajatellen hyvin yhteen ja roudauksessakin kaikilla on omat hommansa. Itse olen ainakin mielissäni siitä, että en joudu yksin tuskailemaan sen liian ison setin kanssa.
Project Silence
Delacroix – Laulu, koneet, koskettimet
J (Jani Savolainen) – Kitara
S (Simo Ruotsalainen) – Kitara
Sturmpanzerjäger (Tuomo Susilampi) – Basso, taustalaulu
Silve_R (Rieti Jauhiainen) – Rummut
Julkaisut
”Project Silence” (Demo, 2008)
”Voices” (single 2009)
”Castlevania II – Bloody Tears Remix” (Remix, 2011)
”424” (Albumi, 2012)
”Keeper (Disease Remix)” (Remix, 2013)
”One Way To Hell” (Single, 2013)
”Flesh Of The God” (Single, 2015)
”Infection” (Single, 2015)
”Slave To The Machine” (Albumi, 2016)
Project Silence Facebookissa
Project Silence – viralliset nettisivut
Project Silence Instagramissa