Kuva: Joel Forsman

Isännät kaatavat kolossin runttaavalla kakkossinkullaan

Kirjoittanut Niko Kuusela - 5.2.2023

Suomenkielistä modernia metallia tykittelevä duo Isännät on julkaissut toisen singlen nimeltä ”Kolossi”. ”Kolossi” jatkaa ”Herkuleksen pää revitään” -debyyttisinglellä aloitettua löylytystä ja maalaa äänimaisemaa astetta synkemmällä siveltimellä. Muun muassa Gojiran ja Mokoman suuntaan nyökkäävä kappale potkaisee oven sisään hengästyttävän runttaavan riffinsä voimin ja palkitsee mukaansatempaavalla kertosäkeellään. ”Kolossi” on osa alkukeväällä ilmestyvää ”Cybertruck”-EP:tä joka äänitettiin maineikkaalla Sonic Pump Studiosilla. Kappaleen tuottivat JC Halttunen ja Arttu Kuusisto. Kappaleen miksasi Halttusen lisäksi Aleksi Villberg, joka myös vastasi kappaleen masteroinnista.

Isäntien kaava on yksinkertainen: kolmasosa superheviä, kolmasosa synkkää nihilismiä ja viimeinen kolmannes sarjakuvamaista väkivaltaa. ’Kolossi’ edustaa ehdottomasti superheviä. Kappaleen tarinassa kaadetaan vuoren kokoista hirviötä, mutta tästäkin voi löytää syvällisempiä teemoja, jos mieltää kolossin oikean mörön sijasta vaikkapa oman mielen kyhäämäksi demoniksi. Mutta ei anneta syvätasojen tulla hyvän hirviönlahtaustarinan tielle! Hirviöt edellä!” kertoo yhtye.

Isännät on pääkaupunkiseudulla vuonna 2020 perustettu metalliyhtye, jonka jäsenet ovat rumpali Hiski Hirvonen ja kitaristi-laulaja Lassi Linnola. Yhtyeen debyyttisingle ”Herkuleksen pää revitään” julkaistiin tammikuun 13. päivä.

Luetuimmat

Uusimmat