Kuva: Joel Forsman

Isännät repii Herkuleksen pään irti raivokkaalla debyyttisinglellä

Kirjoittanut Niko Kuusela - 22.1.2023

Helsinkiläis-espoolainen modernia metallia rankova duo Isännät on julkaissut ensimmäisen kappaleensa. ”Herkuleksen pää revitään” on vuonna 2020 perustetun kaksikon sisääntulo, joka esittelee yhtyeen armotonta ja mukaansatempaavan iskevää äänimaailmaa. Muun muassa Rytmihäiriön, Slipknotin ja Rammsteinin jalanjäljissä marssiva kappale on ensimmäinen julkaisu Sonic Pump Studiosilla äänitetyltä omakustanteiselta ”Cybertruck” -EP:ltä, joka julkaistaan alkukeväällä. Kappaleen ovat tuottaneet JC Halttunen ja Arttu Kuusisto ja sen miksauksesta vastasi Halttusen lisäksi Aleksi Villberg.

”Suomenkielinen metalli on jämähtänyt mollivoittoiseen otsien rypistelyyn. Isännät tarjoaa vastalääkkeeksi runttaavaa helvettiä yksinkertaisen toimivalla kaavalla: kolmannes superheviä, kolmasosa synkkää nihilismiä ja viimeinen kolmannes sarjakuvamaista väkivaltaa! ’Herkuleksen pää revitään’ edustaa juuri tuota linjaa. Kappaleessa versioidaan Disneyn ’Herkuleksesta’ tuttua kohtausta, mutta tällä kertaa sankari ei voitakaan ylivoimaista vastusta – elämä kun ei aina mene kuin saduissa,” yhtye kertoo.

Isännät ovat:
Lassi Linnola – laulu, kitarat, sävellys ja sanoitus
Hiski Hirvonen – rummut, sovitus

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat