Jean Beauvoir mukaan maaliskuussa järjestettävään KISS & Hard Rock Convention II -tapahtumaan

KISS Army Finland järjestää yhdessä Helsingin On The Rocksin kanssa KISS & Hard Rock Convention II:n lauantaina 23.3.2019 On The Rocksin alakerrassa. Tapahtumaan jo aiemmin julkaistun Bob Kulickin sekä Ron Keelin lisäksi nyt ohjelmistoon on varmistunut esiintyjäksi myös Jean Beauvoir. Jean Beauvoir on tehnyt uransa aikana yhteisyötä mm. John Waiten, Ramonesin, Nona Hendryxin, Cameon, The Pretendersin, Deborah Harryn, Lionel Richien, Nile Rogersin, Doron, Glenn Hughesin, ’N SYNCin, Desmond Childin ja monien muiden kanssa. Miehen musiikkia on kuultu myös mm. Sylvester Stallonen ”Cobra”-elokuvan soundtrackilla, jolta löytyy miehen uran suurin hitti, ”Feel The Heat”, sekä useissa TV-sarjoissa. KISS-faneja kiinnostanee kuitenkin eniten se, että mies on paitsi soittanut likipitäen kaikki bassoraidat bändin ”Animalize”- ja ”Asylum”-levyille, myös se, että hän on sellaisten KISS-kasarihittien kuten ”Uh! All Night”, ”Who Wants To Be Lonely” sekä ”Thrills In The Night” takana.

Mukana tapahtumassa ovat myyntipöydillään TPL Records (SWE), Keltainen Jäänsärkijä, T-Shirt By Mail (SWE), KISS Army Sweden sekä monia muita. Livemusiikki kuuluu olennaisena osana tapahtumiin, joten tälläkin kertaa paikalle on kutsuttu useita artisteja, joista osa ei suoranaisesti liity KISS:iin. Tästä syystä nimeksi valikoitui KISS & Hard Rock Convention II, ja tapahtuma onkin tarkoitettu kaikille raskaamman rockin ystäville.

Marko Syrjälä, KISS Army Finlandin puheenjohtaja kertoo tapahtumasta seuraavaa:

”Pyrimme takaamaan sen, että kaikki halukkaat saavat tavata henkilökohtaisesti haluamansa artistit, pyytää valokuvia, ja miksei vaikka muutamia nimikirjoituksiakin. Kaikilla artisteilla on kertomansa mukaan runsaasti myytävää mukana, joten siitä homma ei ainakaan jää kiinni.”

KISS & HARD ROCK CONVENTION II
23.03.2019
On The Rocks, Mikonkatu 3, 00100 Helsinki www.rocks.fi
Liput: 26/27 €
OTR- tai KISS-kortilla: 24/25 €
Lippu päivä Expoon (11:00-17:00) 16,50/17 €
Päivätapahtuma: 11:00-17:00
Iltatapahtuma: 18:30-24:00

Virallinen Facebook -tapahtuma:

https://web.facebook.com/events/2173257389604187/

www.kissarmyfinland.com

Kommentit