Kuva: Otso Kähönen

Jytäkesä Go-Go julkaisi tämän vuoden aikataulunsa

Kirjoittanut Päivi Närvänen - 8.6.2026

Helsingin Suvilahdessa 31.7.-1.8. viidettä kertaa järjestettävän Jytäkesä Go-Go:n aikataulu on nyt julkaistu. Festivaali tarjoaa tuttuun tapaan monipuolisen kokonaisuuden nuoria lupauksia, vanhoja klassikoita, pieniä yllätyksiä sekä aikaisempiin vuosiin verrattuna ennätysmäärän kansainvälisiä nimiä. Laadukkaiden esiintyjien lisäksi festivaali on tullut tunnetuksi poikkeuksellisen hyvästä tunnelmastaan ja mahtavasta yleisöstään, joka on ollut vuodesta toiseen tapahtuman valloittavin pääesiintyjä.

Jytää riittää jälleen neljällä lavalla koko festariviikonlopulle. Lisäksi Jytäkesässä on tänäkin vuonna artistihaastatteluihin ja puheohjelmaan erikoistunut Kalansilmä-lava, jonka isäntänä toimii viimevuotiseen tapaan YouTuben Kalansilmässä-ohjelmasta tuttu Juuso Sipiläinen. Lavan ohjelma ja aikataulut julkaistaan myöhemmin kesällä.

Festariohjelmistoon kuuluu tuttuun tapaan myös MC Respektorin luotsaama Jytäkaraoke, jossa yleisö voi käydä tapahtuman aikana tulkitsemassa omia suosikkikappaleitaan.

Koko viikonlopun aikataulu löytyy festivaalin nettisivuilta ja some-kanavista (Instagram ja Facebook), ensi viikolla ilmestyvästä festarilehdestä ja tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sisätiloissa sijaitsevan Tiivistämön yleisökapasiteetti on rajallinen, joten Tiivistämön keikoille kannattaa suunnata hyvissä ajoin, jotta varmasti mahtuu mukaan. Kolmella ulkolavalla tilaa riittää, ja Go-Go-lavan kokoa ja äänentoistoa on viime vuosista hieman kasvatettu. Festivaalin aluekartta infoineen julkaistaan lähempänä tapahtumaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy