K-X-P ainutlaatuiselle Suomen-kiertueelle syyskuussa

Suomen kansainvälisesti arvostetuimpiin indie-yhtyeisiin lukeutuva K-X-P lähtee syksyllä Suomen-kiertueelle juuri ilmestyneen ”IV”-albumin myötä. Suomen suurimmat kaupungit kattava kiertue alkaa 13. syyskuuta Turun Apollosta. Viidellä keikoista mukana nähdään uuden ”Monopoly”-albumin alkuvuodesta julkaissut Aavikko. Kiertueen ennakkoliput tulevat myyntiin perjantaina 24. toukokuuta keikkapaikkojen normaaleissa lipunmyyntipisteissä. Yhtyeen keulahahmo Timo Kaukolampi kommentoi innostuneesti tulevaa kiertuetta:

”Todella hienoa päästä keikkailemaan Suomessa vähän laajemminkin. Kun osalla keikoista on mukana myös Aavikko, tulee sointi nousemaan kerrassaan ylimaailmalliseksi. K-X-P on livenä kosminen matka – tai jopa portaali, jonka läpi yleisö kulkee. Tätä kokemusta tukevat volyymi, visuaalit ja savuinen pimeys.”

13.09. TURKU, Apollo (+ Aavikko)
14.09. SEINÄJOKI, Rytmikorjaamo (+ Aavikko)
20.09. OULU, 45 Special
21.09. KUOPIO, Henry’s Pub
26.09. HELSINKI, Tavastia (+ Aavikko)
27.09. JYVÄSKYLÄ, Lutakko (+ Aavikko)
28.09. TAMPERE, Olympia (+ Aavikko)

Kommentoi julkaisua