Kaaos Festival julkisti lisää esiintyjiä – Old Man’s Child sekä Marko Hietala vahvistamaan ohjelmistoa
Vaasassa 30.–31. heinäkuuta 2027 järjestettävä Kaaos Festival täydentää ensi kesän ohjelmistoaan neljällä uudella artistilla. Festivaalille on vahvistettu Marko Hietala, norjalainen black metal -yhtye Old Man’s Child, liettualainen Black Spikes sekä suomalaisen raskaan rockin pioneereihin lukeutuva Zero Nine.
Sinfonista black metalia soittavan Old Man’s Childin esiintyminen tulee olemaan yhtyeen ainoa festivaaliesiintyminen Suomessa kesällä 2027, kun taas Zero Nine tekee festivaalissa kesän ainoan keikkansa Pohjanmaalla. Julkistuksen myötä festivaalin 20 artistista yhdeksän on nyt julkistettu.
Marko Hietala Kaaos Festivaliin
Suomalaisen metallimusiikin tunnetuimpiin muusikoihin lukeutuva Marko Hietala nähdään Kaaos Festivalissa kesällä 2027.
Laulajana ja basistina tunnettu Hietala on tehnyt vuosikymmeniä kestäneen kansainvälisen uran muun muassa Nightwishin ja Tarotin riveissä. Viime vuosina Hietala on keskittynyt aktiivisesti myös soolouraansa ja esiintynyt sooloartistina ympäri maailmaa.
Hietalan kiinnitys tuo Kaaos Festivalin ohjelmistoon myös mielenkiintoisen yhteyden, sillä ensi kesän festivaalille on jo aiemmin vahvistettu hänen entinen Nightwish-yhtyetoverinsa Tarja Turunen.
Old Man’s Childilta kesän ainoa festivaaliesiintyminen Suomessa
Kaaos Festivalin kansainvälistä kattausta vahvistaa norjalainen black metal -yhtye Old Man’s Child, jonka esiintyminen Vaasassa tulee olemaan yhtyeen ainoa festivaaliesiintyminen Suomessa kesällä 2027.
Entisen Dimmu Borgir -kitaristin Galderin luotsaama Old Man’s Child kuuluu norjalaisen black metalin pitkäaikaisiin nimiin. Yhtyeen edellinen studioalbumi “Slaves of the World” ilmestyi vuonna 2009, joten edellisestä pitkäsoitosta on kulunut jo reilusti yli 15 vuotta. Bändiltä on luvassa uutta musiikkia vuonna 2027.
Liettualainen Black Spikes palaa Suomeen
Festivaalin kolmas uusi kiinnitys on Liettuasta saapuva Black Spikes.
Modernia metallia soittava yhtye ei ole suomalaiselle yleisölle täysin uusi tuttavuus, sillä Black Spikes on nähty Suomessa aiemmin kertaalleen Infected Rainin lämmittelijänä. Kesällä 2027 yhtye palaa Suomeen esiintyäkseen Kaaos Festivalissa.
Zero Ninen kesän ainoa Pohjanmaan-keikka Kaaos Festivalissa
Neljäs uusi kiinnitys on suomalaisen raskaan rockin pioneereihin lukeutuva Zero Nine, joka tekee Kaaos Festivalissa kesän 2027 ainoan keikkansa Pohjanmaalla.
Kuusamossa vuonna 1978 perustettu yhtye nousi 1980-luvulla suomalaisen heavy rockin eturiviin ja oli ensimmäisiä kotimaisia raskaan rockin yhtyeitä, jotka tavoittelivat määrätietoisesti kansainvälistä uraa.
Zero Nine äänitti vuonna 1982 Englannissa “Blank Verse” -albuminsa Deep Purplen Ian Gillanin kanssa. Pitkän uransa aikana yhtye on esiintynyt myös muun muassa Ozzy Osbournen, AC/DC:n, Scorpionsin ja Def Leppardin kanssa.
Yhtyeen lähes viiden vuosikymmenen mittainen historia on noussut jälleen ajankohtaiseksi syksyllä 2026, jolloin Tero Karjalaisen kirjoittama “Zero Nine” -elämäkerta julkaistiin.
Kaaos Festival 2027 – 9/20 artistia julkaistu
Neljän uuden kiinnityksen myötä festivaalin kaikkiaan 20 artistista on nyt yhdeksän julkistettu. Lisää artistijulkistuksia on luvassa myöhemmässä vaiheessa.
Kaaos Festivalin tähän mennessä julkaistu ohjelmisto:
- Tarja Turunen – ainoa keikka Pohjanmaalla kesällä 2027
- Marko Hietala
- Blaze Bayley – Iron Maiden -konsertti (UK) – ainoa festivaaliesiintyminen Suomessa kesällä 2027
- Old Man’s Child (NOR) – ainoa festivaaliesiintyminen Suomessa kesällä 2027
- Scar Symmetry (SWE)
- The Unguided (SWE) – ainoa festivaaliesiintyminen Suomessa kesällä 2027
- Fimbul Winter (SWE) – ainoa festivaaliesiintyminen Suomessa kesällä 2027
- Black Spikes (LTU) – ainoa festivaaliesiintyminen Suomessa kesällä 2027
- Zero Nine – ainoa keikka Pohjanmaalla kesällä 2027

Kaaos Festival järjestetään Vaasan Vaskiluodossa 30.–31.7.2027. K-18-festivaali järjestetään samalla entisen Wasalandian alueella, jossa Kaaos Festival järjestettiin myös kesällä 2026.
KAAOS FESTIVAL 2027
30.–31.7.2027
Vaskiluoto, Vaasa
K-18
Liput:
Netticket – Kaaos Festival 2027
Lisätiedot:
Kaaos Festival

