Kädenlämpöistä ja turvallista läpsyttelyä – arviossa Rings of Saturnin yksipuolinen ”Gidim”

Yhdysvaltalainen Rings of Saturn on jo kymmenen vuotta tykitellyt omaa turboahdettua sekoitustaan metalcorea ja death metallia, jota toteutetaan melkoisella nopeudella ja teknisellä pieteetillä. Debyyttialbuminsa ”Embryonic Anomaly” yhtye julkaisi vuonna 2010, mutta skenen laajempaan tietoisuuteen se nousi kunnolla vasta vuoden 2012 ”Dingir” -albumillaan. Vuonna 2013 julkaistu ”Lugal Ki En” puolestaan sinetöi aliencoreksin tituleeratun bändin suosion niiden keskuudessa, jotka pitävät nopeista ja ääriteknisistä kitaralinjoista, robottimaisista blast beateista ja brutaaleista vokaaleista.

Uudella ”Gidim” albumillaan yhtye osoittaa edelleen olevansa kovassa iskussa soitannollisesti, ja että siltä luonnistuvat kaikki ne kikat, millä se on ilahduttanut fanejaan aikaisemminkin. Mukana on blastia, tremoloa ja ördäystä sellaiseen malliin, että kyllä niiden ulkoavaruuden olentojen olemassaoloa alkaa jo vakavasti harkita. Avauskappale ”Pustules” käynnistyy matalavireisellä death metal -riffittelyllä, jota seuraa kaikenlaista kitara-akrobatiaa ja dissonoivia sävelkudoksia. Samalla linjalla jatkaa myös kakkosraita ”Divine Authority”, jossa kitaristien sormet käyvät jo aikamoisilla ylikierroksilla.

Yksi bändin ominaispiirteistä on ollut se, että kappaleista kuulee läpi sen, että ne on sävelletty Guitar Pro -ohjelmaa hyödyntäen. Jollain hyvin perverssillä tavalla kyseisen nuotinnusohjelmiston MIDI-soundit tuntuvat iskostuneen syvälle bändin kitarointiin osaksi sen ydintä. Erityisesti kappaleissa, kuten staccato-täytteisessä ”Tormented Consciousnessissa”, singlenäkin julkaistussa ”The Huskissa” sekä hieman anime-tunnusmusiikilta kuulostavassa ”Mental Prolapsessa” on läsnä tuo sama tietokonemaisuus, joka on tuonut bändille oman soundinsa.

Kappaleet kuulostavat vuoroin kadonneelta pelimusiikilta, jota Nintendo ei koskaan saanut avaruusräiskintöjensä taustalle soimaan, ja vuoroin taas kitarafokusoituneen makuuhuonesäveltäjän ”kuinka tekniseksi voin tämän vetää” -tyylisiltä otelautaharjoitteilta. Se on samalla sekä bändin heikkous että vahvuus. Erilaisia kokoonpanonmuutoksia läpi käynyt, plagiointisyytöksissäkin marinoitu ja soittosuoritusten nopeuttamisestakin syytetty yhtye kantaa yllään suhteellisen paksua varjoa, joka antaa sille ikävän sivumaun aina levyä kuunnellessa.

Oli bändistä ja sen tekemisistä mitä mieltä tahansa, onnistuu ”Gidim” kuitenkin toteuttamaan bändin tarkoitusperät sen estetiikassa ja musiikissa. Nopeita ja teknisiä kappaleita, murskaavia breakdowneja, leikkisää dissonanssia ja silloin tällöin myös hyvin melodisiakin hetkiä sisältävä albumi on Rings of Saturnin mittapuulla suhteellisen tasapaksu tuotos, joka ei ota turhia riskejä. Dynamiikaltaankin hivenen köyhä ja yksipuolinen albumi ei missään nimessä ole bändin parhaimmistoa, mutta on vaikeaa uskoakaan sen tästä varsinaisesti nousevan suurempiin sfääreihin muuttamatta ominaissoundiaan liiaksi.

Albumilta tuntuvat puuttuvan ehdottomat huippuhetket, joita esimerkiksi ”Lugal Ki En” sisälsi reilusti. Bändin aikaisemmilta tuotoksilta on aina löytynyt kappaleita, jotka nostavat hymyn huulille sekopäisyydessään ja leikkisyydessään. ”Gidimilla” nuo hetket ovat valitettavasti harvassa. Lähelle sitä pääsevät ”Pustulates”, ”Tormented Consciousness” sekä hauskasti valssaava ”Genetic Inheritance”. Koska deathcoressa tehdään nykyään niin paljon kiinnostavaa ja tuoretta murjomista, jää Rings of Saturnin uutukainen valitettavasti varsin vähälle kuuntelulle omissa kuulokkeissani.

5½/10

Kappalelista:

  1. Pustulates
  2. Divine Authority
  3. Hypodermis Glitch
  4. Bloated And Stiff
  5. Tormented Consciousness
  6. The Husk
  7. Mental Prolapse
  8. Genetic Inheritance
  9. Face Of The Wormhole
  10. Gidim

Kommentoi julkaisua