Kallomäki palaa juurilleen ”Teilipyörä”-albumilla
Pakanametallia ja rituaalista dark folkia omaleimaisesti yhdistelevä Kallomäki on julkaissut odotetun neljännen täyspitkän albumin ”Teilipyörä” digitaalisilla alustoilla.
Kallomäki ei tarvitse kitaroita tehdäkseen musiikistaan raskasta. Uudella albumilla Kallomäki palaa juurilleen ja debyyttialbuminsa monipuoliseen, täysin kitarattomaan äänimaailmaan. Raskaan ja hypnoottisen kokonaisuuden ytimessä soivat sähköjouhikko ja sello, joiden varaan rakentuu yhtyeen tunnistettava ja samaan aikaan arkaainen ja omintakeinen soundi.
Albumin nimi viittaa muinaiseen kidutusvälineeseen. Teilipyörän synkkä tarina kietoutuu suomalaisen mytologian ympärille ja seuraa myyttihahmo Roka Ukrin viimeistä päivää maan päällä – matkaa, jossa kansantarujen mystiikka, synkät tunnelmat ja Kallomäelle ominainen musta huumori nivoutuvat yhteen.
Albumi on äänitetty Tero Kalliomäen KillHill-studiolla, ja sen vierailevina tähtinä kuullaan Ines Lukkasta (Uinuos, Embassy of Silence) sekä Aslak Tolosta (Nest). Lukkanen tuo levylle oman vahvan lauluilmaisun, kun taas Tolosen lumoava kanteleen soitto syventää entisestään albumin muinaista ja rituaalista tunnelmaa.
Kymmenen kappaleen mittainen ”Teilipyörä” on matka raskaiden riffien sijaan raskaiden tunnelmien äärelle: se on synkkä, mystinen ja paikoin häiritsevän kaunis kokonaisuus, joka ei kuitenkaan unohda pilkettä silmäkulmassa.
Tulevat keikat:
Tulevat keikat:
16.10. Pagan Weekend, On The Rocks, Helsinki
17.10. Kekri Fest & Feast, Kampus, Kurikka
07.11. Kallofest, Tapahtumatehdas, Hyvinkää
27.11. John Smith Rock Frozen, Paviljonki, Jyväskylä

